Fingrid Oyj

Fingrid avaa keskustelun sähkötehon riittävyydestä 2020-luvun jälkipuoliskolla

Jaa
Energiamurros on valtava mahdollisuus Suomelle. Kotimainen puhdas sähkön tuotanto kasvaa voimakkaasti, ja Suomeen on suunnitteilla useita uusia puhdasta energiaa hyödyntäviä teollisia investointeja. Osana sähkön tuotantorakenteen murrokseen varautumista Fingrid on selvittänyt sähkötehon riittävyyden kehittymistä 2020-luvun jälkipuoliskolla ja tunnistanut yhdessä konsulttiyhtiö Afryn kanssa mahdollisia vaihtoehtoja sähkötehon riittävyyden ja toimitusvarmuuden kehittämiseksi. Esittelemme selvitystä webinaarissa 13.6.2023 klo 9-11.

Fingrid arvioi sähkön kulutuksen kasvavan voimakkaasti teollisuuden ja lämmöntuotannon sähköistyessä. Tuuli- ja aurinkovoima kasvavat nopeasti, ja sääriippuva uusiutuva tuotanto muodostaa yhä suuremman osuuden sähkön tuotannosta.

Mikäli sähkön kulutus ja tuotanto kehittyvät Fingridin ennusteen mukaisesti, sähkötehon riittävyyden edistämiseksi tarvitaan tulevaisuudessa huomattavasti sähkön kulutusta ja tuotantoa tasapainottavaa joustokykyä. Käytännössä tämä tarkoittaa uutta, joustavaa sähkön kulutusta, laajamittaisia energian varastointiratkaisuja ja/tai sääriippumatonta sähköntuotantoa. Mikäli nämä investoinnit eivät synny markkinaehtoisesti, tulee niiden edistämiseksi tehdä uusia toimenpiteitä.

"Kotimaisen puhtaan tuotannon sekä suunnitteilla olevien, puhdasta sähköä hyödyntävien investointien seurauksena sähkötehon riittävyys Suomessa näyttää lähtökohtaisesti hyvältä 2020-luvulla. Tekemämme tarkastelut osoittavat kuitenkin, että tuotannon ja kulutuksen kehityskulkuista tehtyihin oletuksiin liittyy epävarmuuksia, joilla voi olla merkittäviäkin vaikutuksia sähkötehon riittävyyteen erityisesti 2020-luvun jälkipuolella”, kertoo Fingridin käyttötoiminnon johtaja Tuomas Rauhala.

”Tämän selvityksen kautta haluamme nostaa havaintomme hyvissä ajoin sidosryhmiemme tietoon ja avata keskustelun siitä, mikä epävarmuudet huomioiden olisi tarkoituksenmukainen tapa ennaltaehkäistä ja ratkaista mahdollisia tulevia sähkötehon riittävyyden haasteita”, Rauhala toteaa.

Fingridin analyysin keskeiset huomiot sähkötehon riittävyyden kehittymisestä 2020-luvun jälkipuoliskolla:

  • Suomeen rakennettavan edullisen tuuli- ja aurinkovoiman tehokas hyödyntäminen ja sähköntuotantokapasiteetin kasvattaminen edellyttää merkittäviä lisäyksiä joustoihin.
  • Sähköistyvässä teollisuudessa, vedyntuotannossa ja sähköisessä kaukolämmöntuotannossa on huomattavaa sähkön kulutuksen joustopotentiaalia. Sähkön kulutusjoustoista hyötyy niin koko yhteiskunta kuin kuluttajakin, joka pystyy näin välttämään hintahuiput ja hyötymään matalan hinnan jaksoista.
  • Mikäli kulutusjoustot eivät toteudu arvioidussa laajuudessa, merkittävissä voimalaitoksissa esiintyy pitkäkestoisia häiriötä tai sähkön saatavuus naapurimaista heikkenee olennaisesti, on mahdollista, että kyseisissä tilanteissa Suomessa esiintyy sähkötehon riittävyyshaasteita. Sähkötehon riittävyyshaasteita esiintyisi todennäköisimmin pitkään jatkuvan, useamman päivän tai viikon, tyynen pakkasjakson aikaan. Laajamittaista kulutuksen joustokykyä voidaan enimmillään tarvita yhtäjaksoisesti useita päiviä, jopa viikkoja.

Selvitystyön ohjaamiseen osallistui tarkkailijajäseniä työ- ja elinkeinoministeriöstä, Energiavirastosta ja Huoltovarmuuskeskuksesta.

Afryn selvityksen loppuraportti on julkaistu (liitteenä). Fingrid toivoo sidosryhmien näkemyksiä selvitykseen ja sen johtopäätöksiin sidosryhmäkonsultaatiossa (liitteenä). Konsultaatio on käynnissä 18.8. asti, minkä jälkeen Fingrid julkaisee yhteenvedon saaduista konsultaatiovastauksista.

Esittelemme selvitystä 13.6.2023 klo 9-11 (linkki tilaisuuteen). Erillistä ilmoittautumista ei tarvita etäosallistumiseen. Esittelytilaisuus tallennetaan. Selvityksen suomenkielinen versio julkaistaan myöhemmin.

Lisätiedot:

Tuomas Rauhala, johtaja, Fingrid Oyj, voimajärjestelmän käyttö

Laura Ihamäki, erikoisasiantuntija, Fingrid Oyj, Afryn selvitys & sidosryhmäkonsultaatio

Jussi Närhi, asiantuntija, Fingrid Oyj, Fingridin sähkötehon riittävyysanalyysi

Kuvat

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Fingrid Oyj
Fingrid Oyj
Läkkisepäntie 21
00620 Helsinki

https://www.fingrid.fi/

Fingrid on suomalaisten kantaverkkoyhtiö. Turvaamme asiakkaille ja yhteiskunnalle kustannustehokkaasti varman sähkön ja muovaamme tulevaisuuden puhdasta ja markkinaehtoista sähköjärjestelmää.

Fingrid välittää. Varmasti. 
www.fingrid.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Fingrid Oyj

aFRR-energian kaupankäynti PICASSO-kauppapaikalla Suomen ja Viron välillä alkoi8.5.2025 14:00:20 EEST | Tiedote

Kaupankäynti eurooppalaisella aFRR-reservin PICASSO-kauppapaikalla Suomen ja Viron välillä on alkanut. Suunniteltuna käyttöönottopäivänä 6.5. kaupankäynnin aloitusta jouduttiin lykkäämään tietojärjestelmien teknisten ongelmien takia. Korjaustöiden jälkeen kaupankäynti aloitettiin 7.5. klo 10.15. aFRR-energian kaupankäynti käyttää Estlink 1-tasasähköyhteyttä. PICASSO-kauppapaikalle ei varata siirtokapasiteettia, vaan kauppapaikalle annetaan käyttöhetkellä vapaana olevan siirtokapasiteetti tasasähköyhteyksien ohjausjärjestelmien tekniset rajoitteet huomioiden. Tällä hetkellä ohjausjärjestelmien rajoitteet mahdollistavat 30 MW vienti- ja tuontikapasiteettia aFRR-energialle. Lisätiedot: Tuomas Mattila, Fingrid Oyj, puh. 030 395 4180

Sähköjärjestelmän toimintaa siirtokeskeytystilanteissa todennetaan verkkokokeilla länsirannikolla2.5.2025 13:55:57 EEST | Tiedote

Fingrid järjestää toukokuussa länsirannikolla verkkokokeita, joilla todennetaan sähköjärjestelmän luotettavaa toimintaa suuntaajavaltaisen alueen eri käyttötilanteissa ja etenkin siirtokeskeytystilanteissa. Verkkokokeilla varmistetaan, että edellytykset verkon käytön vaatimien toimenpiteiden suunnittelulle ja määrittämiselle ovat mahdollisimman hyvät.

Fingrid-konsernin johdon katsaus 1.1.−31.3.202528.4.2025 13:48:12 EEST | Tiedote

Fingrid noudattaa arvopaperimarkkinalain mukaista puolivuosiraportointia ja julkistaa vuoden kolmen ja yhdeksän ensimmäisen kuukauden osalta johdon katsaukset, joissa esitetään yhtiön taloudellista ja muuta kehitystä kuvaavia keskeisiä tietoja. Johdon katsauksessa esitetyt tiedot koskevat Fingrid-konsernin kehitystä tammi-maaliskuussa 2025 ja vastaavalla jaksolla 2024, ellei toisin ole mainittu. Tässä esitetyt luvut ovat laadittu kansainvälisten tilinpäätösstandardien (International Financial Reporting Standards IFRS) mukaisesti. Johdon katsaus ei ole IAS 34 –standardin mukainen osavuosikatsaus. Luvut ovat tilintarkastamattomat. Fingridin kantaverkon siirtovarmuus oli korkea 100 (99,99991) prosenttia ja sähkön riittävyys oli hyvä. Lauhan talven vuoksi Suomen sähkön kulutus laski tammi-maaliskuussa 23,8 (24,6) terawattituntiin. Suomessa kulutetun sähkön päästöt alenivat. Yhtiö arvioi vuosien 2025–2028 bruttoinvestointien määrän olevan noin 1,7 miljardia euroa, josta on sidottu 623 miljo

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye