Fingrid on valinnut reitin kantaverkon voimajohdolle Alajärveltä Hausjärven Hikiälle

Fingrid Oyj suunnittelee uusia, yhteisille pylväille sijoittuvia 400 ja 110 kilovoltin voimajohtoja Alajärven ja Hikiän (Hausjärvi) sähköasemien välille. Yli 270 kilometrin mittainen voimajohtoyhteys sijoittuu Alajärven, Soinin, Saarijärven, Ähtärin, Multian, Keuruun, Petäjäveden, Jämsän, Kuhmoisen, Padasjoen, Hämeenlinnan, Janakkalan ja Hausjärven alueille. Hanke on osa energiamurroksen edellyttämää energiajärjestelmän modernisointia, jolla mahdollistetaan Suomen ilmastotavoitteiden saavuttamista.
Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn (YVA) aikana voimajohtoreitteihin tehtiin muutoksia ja lisäyksiä ihmisille ja luontoarvoille aiheutuvien vaikutusten lieventämiseksi. YVA-yhteysviranomaisena toimineen Keski-Suomen ELY-keskuksen päätelmä ympäristövaikutuksista saatiin maaliskuussa 2023. Nyt Fingrid on valinnut jatkosuunnitteluun etenevän johtoreitin YVAn tuottaman ympäristötiedon ja vuorovaikutuksessa saadun palautteen avulla.
Reittivalinnat huomioivat ihmisiä ja luontoarvoja
Alajärven ja Petäjäveden välisellä osuudella kierretään Soinin Marjoperän asutus. Multian Vilhusenmäellä suunnittelu jatkuu luonnonsuojelualueen ja Natura-alueen huomioimiseksi keskimmäisen reittivaihtoehdon mukaisesti, jotta levenevä voimajohtoalue siirtyy luontoarvokohteiden ulkopuolelle. Keuruun ja Petäjäveden rajalla Pengerjoella voimajohtoreitti säilyy Natura-alueella, ja harjumetsät huomioidaan voimajohtokunnossapidon kasvustonkäsittelyssä. Petäjäveden sähköasema kierretään asutukselle aiheutuvien vaikutusten lieventämiseksi kauempaa lännestä.
Petäjäveden ja Jämsän sähköasemien välillä on nykyisin kaksi voimajohtoa, joista toisen johtoaluetta uuden voimajohdon rakentamisessa hyödynnetään kokonaisvaikutusten lieventämiseksi. Hallinmäen Natura-alueen kohdalla selvitetään mahdollisuutta jatkaa suunnittelua Itäaho/Rajasuon itäisen vaihtoehdon mukaisesti leventämällä nykyisen voimajohdon jo muuttamaa johtoaluetta nykyisestä noin kahdeksan metriä. Näin maastoon ei tarvittaisi kokonaan uutta ja nykyisestä erillistä metsän poistoa edellyttävää käytävää, eikä asutusta jäisi kahden voimajohdon väliin. Jämsän Lamminsaaressa suunnittelua jatketaan ensisijaisesti nykyiseen voimajohtoreittiin tukeutuvalla itäisellä vaihtoehdolla, mutta myös läntisellä uuden maaston kierrolla, koska uuden pylvään mahtuminen itäisen reitin saareen on epävarmaa. Jämsän Mutkalassa voimajohdot toteutetaan siten, että säilytetään nykyinen asutuksen ja voimajohtojen välinen etäisyys, eikä nykyistä tietä tarvitse siirtää. Jämsän Palovuoressa suunnittelu jatkuu YVA-menettelyn aikana saatu palaute huomioiden nykyisten voimajohtojen sijaintiin tukeutuvalla itäisellä reitillä. Myös Jämsän Niinimäellä jatkosuunnitteluun etenee ihmisille ja luonnolle aiheutuvien kokonaisvaikutusten perusteella itäinen, nykyisen voimajohdon aluetta hyödyntävä reitti.
Toivilan ja Hikiän välillä uusitaan molemmat nykyiset kantaverkon voimajohdot 400 ja 100 kilovoltin voimajohtoyhteyksiksi. Niiden reitiltä poiketaan ympäristövaikutusten lieventämiseksi Jämsän raviradan läntiselle kierrolle, Riuttavuoren itäiselle kierrolle ja Porvari-Laurilan itäiselle kierrolle. Jämsän ja Kuhmoisten rajalla Kurjennorossa suunnittelu jatkuu nykyisten voimajohtojen sijaintiin tukeutuen läntisellä vaihtoehdolla, joka koettiin myönteisemmäksi myös YVA-menettelyn palautteessa. Hämeenlinnan Karhunsillan alueella uudet voimajohdot suunnitellaan rinnakkaisena itäisenä kiertona. Soilassa vähennetään vaikutuksia asutukselle itäisen vaihtoehdon mukaisesti. Heimonharjulla suunnittelu jatkuu nykyisten voimajohtojen jo muuttamaa aluetta hyödyntävällä läntisellä reitillä, jota on tarkistettu asutuksen huomioimiseksi.
Uuden johdon sijoittumiseen voi kokonaisuudessaan tutustua kartalla täällä.
Hankkeen jatkosuunnittelu etenee maastotutkimuksilla, joiden perusteella määritetään tarkempi johtoreitti ja voimajohtopylväiden sijainnit. Alueen maanomistajiin ollaan yhteydessä henkilökohtaisesti. Voimajohdon rakentaminen ajoittuu johto-osuuksista riippuen vuosille 2026 - 2028.
Lisätietoja:
Satu Vuorikoski, vanhempi asiantuntija, YVA ja ympäristöasiat, Fingrid Oyj, puh. 030 395 5195
Eeva Paitula, tekninen asiantuntija, johtoreitit, Fingrid Oyj puh. 030 395 4152
Hanke Fingridin verkkosivuilla: https://www.fingrid.fi/kantaverkko/rakentaminen/hankkeet/alajarvi-hikia/
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Fingrid on suomalaisten kantaverkkoyhtiö. Turvaamme asiakkaille ja yhteiskunnalle kustannustehokkaasti varman sähkön ja muovaamme tulevaisuuden puhdasta ja markkinaehtoista sähköjärjestelmää.
Fingrid välittää. Varmasti.
www.fingrid.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fingrid Oyj
aFRR-energian kaupankäynti PICASSO-kauppapaikalla Suomen ja Viron välillä alkoi8.5.2025 14:00:20 EEST | Tiedote
Kaupankäynti eurooppalaisella aFRR-reservin PICASSO-kauppapaikalla Suomen ja Viron välillä on alkanut. Suunniteltuna käyttöönottopäivänä 6.5. kaupankäynnin aloitusta jouduttiin lykkäämään tietojärjestelmien teknisten ongelmien takia. Korjaustöiden jälkeen kaupankäynti aloitettiin 7.5. klo 10.15. aFRR-energian kaupankäynti käyttää Estlink 1-tasasähköyhteyttä. PICASSO-kauppapaikalle ei varata siirtokapasiteettia, vaan kauppapaikalle annetaan käyttöhetkellä vapaana olevan siirtokapasiteetti tasasähköyhteyksien ohjausjärjestelmien tekniset rajoitteet huomioiden. Tällä hetkellä ohjausjärjestelmien rajoitteet mahdollistavat 30 MW vienti- ja tuontikapasiteettia aFRR-energialle. Lisätiedot: Tuomas Mattila, Fingrid Oyj, puh. 030 395 4180
Sähköjärjestelmän toimintaa siirtokeskeytystilanteissa todennetaan verkkokokeilla länsirannikolla2.5.2025 13:55:57 EEST | Tiedote
Fingrid järjestää toukokuussa länsirannikolla verkkokokeita, joilla todennetaan sähköjärjestelmän luotettavaa toimintaa suuntaajavaltaisen alueen eri käyttötilanteissa ja etenkin siirtokeskeytystilanteissa. Verkkokokeilla varmistetaan, että edellytykset verkon käytön vaatimien toimenpiteiden suunnittelulle ja määrittämiselle ovat mahdollisimman hyvät.
Fingridin talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Metsälä irtisanoutunut28.4.2025 13:55:00 EEST | Tiedote
Fingrid Oyj:n talous- ja rahoitusjohtaja, DI, MBA Jukka Metsälä on irtisanoutunut yhtiön palveluksesta. Hänen viimeinen työpäivänsä yhtiössä on 31.7.2025. Metsälä siirtyy Fingridistä CableCrew Oy:n toimitusjohtajaksi 1.8.2025 alkaen.
Fingrid’s CFO Jukka Metsälä has resigned28.4.2025 13:55:00 EEST | Press release
Fingrid Oyj’s Chief Financial Officer, M.Sc., MBA Jukka Metsälä has given notice that he will be stepping down from his role in the company. His last day on the job is 31 July 2025. Metsälä will become Managing Director of CableCrew Oy as of 1 August 2025.
Fingrid-konsernin johdon katsaus 1.1.−31.3.202528.4.2025 13:48:12 EEST | Tiedote
Fingrid noudattaa arvopaperimarkkinalain mukaista puolivuosiraportointia ja julkistaa vuoden kolmen ja yhdeksän ensimmäisen kuukauden osalta johdon katsaukset, joissa esitetään yhtiön taloudellista ja muuta kehitystä kuvaavia keskeisiä tietoja. Johdon katsauksessa esitetyt tiedot koskevat Fingrid-konsernin kehitystä tammi-maaliskuussa 2025 ja vastaavalla jaksolla 2024, ellei toisin ole mainittu. Tässä esitetyt luvut ovat laadittu kansainvälisten tilinpäätösstandardien (International Financial Reporting Standards IFRS) mukaisesti. Johdon katsaus ei ole IAS 34 –standardin mukainen osavuosikatsaus. Luvut ovat tilintarkastamattomat. Fingridin kantaverkon siirtovarmuus oli korkea 100 (99,99991) prosenttia ja sähkön riittävyys oli hyvä. Lauhan talven vuoksi Suomen sähkön kulutus laski tammi-maaliskuussa 23,8 (24,6) terawattituntiin. Suomessa kulutetun sähkön päästöt alenivat. Yhtiö arvioi vuosien 2025–2028 bruttoinvestointien määrän olevan noin 1,7 miljardia euroa, josta on sidottu 623 miljo
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme