Fingrid selvittää sähkön riittävyyttä keskipitkällä aikavälillä
27.4.2023 09:00:12 EEST | Fingrid Oyj | Tiedote

Suomen sähköjärjestelmä muuttuu 2020-luvun aikana erittäin nopeasti. Tuuli- ja aurinkovoima ovat voimakkaassa kasvussa, ja sääriippuva uusiutuva tuotanto muodostaa yhä suuremman osan sähköntuotannosta. Fingrid ennakoi myös sähkön kulutuksen kasvavan voimakkaasti etenkin 2020-luvun jälkipuoliskolla teollisten investointien ja lämmöntuotannon sähköistymisen myötä. On tärkeää, että sähkön riittävyyteen ja joustoihin kiinnitetään erityistä huomiota sähköjärjestelmämme muuttuessa lähivuosina.
Fingrid on analysoinut sähkön riittävyyttä 2020-luvulla ja selvittänyt havaittuihin haasteisiin ratkaisuvaihtoehtoja konsulttiyhtiö Afryltä tilatun selvityksen kautta. Selvitykseen on osallistunut tarkkailijajäseniä työ- ja elinkeinoministeriöstä, Energiavirastosta ja Huoltovarmuuskeskuksesta. Ratkaisuvaihtoehtoina tarkastellaan erilaisia kapasiteettimekanismeja ja muita toimitusvarmuutta turvaavia ratkaisuja. Työssä on huomioitu myös Euroopan komission maaliskuussa julkaisemassa sähkömarkkinareformissa esitetyt uudet mahdolliset keinot sähköjärjestelmän joustavuuden tukemiseksi.
Julkaisemme selvityksen loppuraportin kesäkuun alkupuolella, ja keräämme siitä sidosryhmäpalautetta 18.8.2023 asti. Tervetuloa selvityksemme esittelytilaisuuteen 13.6.2023 klo 9-11. Tilaisuuteen voi osallistua paikan päällä toimistollamme Helsingissä (osoite Läkkisepäntie 21) tai etäyhteydellä. Tilaisuuden kieli on suomi.
Esittelytilaisuuden agenda 13.6. klo 9-11:
klo 9 Taustat selvitykselle, Fingrid Tuomas Rauhala
klo 9.15 Tulevaisuuden näkymät 2020-luvun sähkön riittävyydestä, Fingrid Jussi Närhi
klo 9.45 Ratkaisuvaihtoehtojen läpikäynti & arviointi, Afry Matias Peltoniemi
klo 10.30 Kommenttipuheenvuoro, TEM Tatu Pahkala
klo 10.50 Konsultaatiopalautteen kerääminen, Fingrid Laura Ihamäki
Tarjoamme paikan päälle osallistuville aamukahvin klo 8.30 alkaen. Tervetuloa!
Ilmoittautumislinkki >
Lisätietoja:
Laura Ihamäki, Fingrid Oyj
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@fingrid.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Fingrid on suomalaisten kantaverkkoyhtiö. Turvaamme asiakkaille ja yhteiskunnalle kustannustehokkaasti varman sähkön ja muovaamme tulevaisuuden puhdasta ja markkinaehtoista sähköjärjestelmää.
Fingrid välittää. Varmasti.
www.fingrid.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fingrid Oyj
Olkiluoto 3:n järjestelmäsuojan kohteet valittu kaudelle 1/2027–3/20289.9.2026 14:19:14 EEST | Tiedote
Energiaviraston päätöksen mukaan Olkiluoto 3 -ydinvoimalaitoksen (OL3) järjestelmäsuojaan osallistuvien kohteiden hankinta on Fingridin tehtävä. Nykyinen OL3:n järjestelmäsuojajärjestely päättyy vuoden 2026 lopussa. Fingrid on järjestänyt tarjouskyselyn 1.1.2027 alkaen OL3-järjestelmäsuojaan osallistuvista kohteista.
Taajuusohjatun käyttö- ja häiriöreservin hankinta keskitetään tuntimarkkinoille 20278.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Fingrid on päättänyt olla hankkimatta taajuuden vakautusreservejä (FCR) vuosimarkkinoilta vuodelle 2027. Kotimainen FCR-hankinta suoritetaan ensi vuonna vain FCR-reservien tuntimarkkinoilta.
Fingridin selvitys: Teollisuuskulutuksen sijoittuminen lähelle sähköntuotantoa lisää kantaverkon liitettävyyttä merkittävästi3.9.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Sähkönkulutus on kääntymässä Suomessa voimakkaaseen kasvuun erityisesti datakeskus- ja sähkökattilahankkeiden vauhdittamana. Sähköverkon liityntäsopimuksen tehneet hankkeet voivat toteutuessaan kasvattaa kulutusta viidessä vuodessa jopa 40 prosenttia. Fingridin tänään julkaiseman selvityksen mukaan uusien liittyjien tehokas sijoittuminen Suomen sähköjärjestelmään voi kasvattaa kantaverkon kokonaisliitettävyyttä jopa 20 gigawattia. Tämä vastaa kymmeniä suurteollisuushankkeita, jotka toteutuessaan voivat tuoda Suomeen merkittävää taloudellista hyvinvointia. Tästä ja muista sähköjärjestelmän ja sähkön riittävyyden ajankohtaisista aiheista keskustellaan tänään Fingrid Current -tilaisuudessa, jonka suoraa verkkolähetystä voi seurata klo 13-16.40.
MARI-kauppapaikan käyttöönottoaikataulu siirtyy2.9.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Pohjoismaiset kantaverkkoyhtiöt ovat päättäneet siirtää yhteistä liittymistään eurooppalaiselle mFRR-energian kauppapaikalle eli MARI-kauppapaikalle. Todennäköisimpänä uutena käyttöönottoajankohtana pidetään syys–lokakuuta 2027.
Tasevastaavilta jätetään perimättä tuotannon ja kulutuksen volyymimaksun lokakuussa 202631.8.2026 14:33:00 EEST | Tiedote
Fingrid jättää perimättä tuotannon ja kulutuksen volyymimaksua lokakuussa 2026. Syynä tähän on voimajärjestelmän reservikustannusten ennustettua alhaisempi taso ja sähkökaupan tuloksen ennustettua korkeampi taso.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

