Finlandia-ehdokkaan uutuusromaani sukeltaa sosiaalisen median pimeälle puolelle – #Syyllinen kuvaa arjen muuttumista painajaiseksi
7.9.2021 09:50:00 EEST | Like Kustannus | Tiedote

On syksy 2020. Nelikymppinen somevaikuttaja istuu pidätyssellissä epäiltynä henkirikoksesta. Vain vuotta aiemmin hän eli täydellistä elämää miehensä kanssa, kunnes huolella rakennetut kulissit alkoivat romahtaa ja jokin, mitä hän oli yrittänyt tukahduttaa, nousi jälleen pintaan. Mitä oikein tapahtui?
#Syyllinen tutkii aikamme ajankohtaisia teemoja, kuten minän ja minuuden ylikorostunutta merkitystä, sosiaalisen median pimeää puolta, valheellisia terveysväittämiä, toksista positiivisuutta, syömishäiriöitä ja nettikiusaamista. Teoksen kirjoittamisen aikaan ulkomailla uutisoitiin mm. tosi-tv-tähtien itsemurhista, ja Suomessakin tosi-tv-julkkikset kertoivat itsetuhoisuuteen liittyvistä ajatuksista ja suurista ristiriidoista ruudussa näkyvien tapahtumien ja todellisuuden välillä. Taustatyötä tehdessään Kuisma todisti, kuinka julmia ihmiset voivat olla somevaikuttajia kohtaan ja kuinka sattumanvaraisesti kiusaamisen kohteeksi voi joutua. Tiiviisti vuodessa 2020 liikkuva tarina sukeltaakin somen pimeään puoleen ja pohtii, milloin minuudesta kulissina ja näyteikkunana tuli ihmisille kaikkein tärkein asia.
Hanna-Riikka Kuisma (s. 1978) on Finlandia- ja Tiiliskivi-ehdokkuuksilla palkittu porilainen kirjailija, joka käsittelee teoksissaan ihmisten ja yhteiskunnan varjopuolia. Hänen romaaneissaan ääneen pääsevät ne, joiden kertomuksia harvoin kuullaan tosielämässä. #Syyllinen on hänen seitsemäs romaaninsa.
#Syyllinen ilmestyy 9.9.2021.
Haastattelupyynnöt ja pdf-vedokset: jenni.heiti@otava.fi
Arvostelukappaleet: arvostelukappaleet@like.fi
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Like Kustannus
Sami Makkosen ja Lauri Ainalan upea Verikyyhky vie lukijan Savonlinnan synkkään vaihtoehtohistoriaan10.6.2026 10:30:00 EEST | Tiedote
Sami Makkosen ja Lauri Ainalan sarjakuvaromaani Verikyyhky on omaperäinen ja visuaalisesti vahva kauhuteos, joka sijoittuu vuoden 1992 Savonlinnaan. Teos yhdistää paikallishistorian, kansanperinteen ja nykyaikaisen kauhun ainutlaatuiseksi kokonaisuudeksi, jonka lukija pääsee kokemaan myös QR-koodien taakse sijoitetun äänimaiseman avulla. Kirjan musiikista vastaa Lauri Ainalan johtama Harju-yhtye, ja siitä julkaistaan laajennettu soundtrack-albumi, jonka tuo markkinoille Svart Records.
Kosmisella tähtipölyllä maustettu noir-dekkari Jäälinnun lento tarjoaa kekseliästä scifi-herkkua5.6.2026 11:00:00 EEST | Tiedote
Juri Gagarin yksityisetsivänä avaruusaluksella – mestarikertoja Alastair Reynoldsin Jäälinnun lento yhdistää murhamysteerin ja scifi-kerronnan vastaustamattomalla tavalla.
Tommi Niemi järjesti Lordin euroviisuvoiton upean pyroshown ja on räjäytellyt myös paljon muuta – Räjäyttäjän päiväkirjat avaa pääsyn näyttävien suurtuotantojen kulisseihin ja vaaroihin20.5.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Spektaakkelimainen rock- ja pop-keikka ei ole mitään ilman kunnon räiskeitä! Sen tietää Tommi Niemi, joka on osaltaan ollut vastuussa muun muassa Lordin, Rammsteinin, Iron Maidenin, Paul McCartneyn, Daruden, Scooterin, Within Temptationin ja Hanoi Rocksin kipinäräiskeistä. Räjäyttäjän päiväkirjat vie lukijan keskelle tilanteita, joissa sekunnin tarkkuus, kylmähermoisuus ja tiimityö ratkaisevat kaiken.
Legendaarisen Iron Maiden -rumpalin Nicko McBrainin elämäkerta julkaistaan lokakuussa12.5.2026 17:00:00 EEST | Tiedote
Iron Maidenin rumpali Nicko McBrain on metallimusiikin suuria ikoneita ja keskeinen hahmo bändin dynaamisen soundin muotoutumisessa. Hän on seurannut Iron Maidenin vaiheita aitiopaikalta yli neljän vuosikymmenen ajan. Tavaramerkiksi muodostuneen huumorinsa ja sydämellisyytensä siivittämänä Nicko McBrain vie nyt lukijan vertaansa vailla olevalle rock’n’roll‑matkalle suoraan Iron Maidenin ytimeen ja tarjoaa ainutlaatuisen näkymän yhtyeen historiaan nousuineen ja laskuineen. Nicko McBrainin elämäkerta julkaistaan Suomessa ja maailmalla 22.10.2026.
Uutuuskirja pureutuu Ior Bockin syntymään, elämään, myyttiin ja murhaan8.5.2026 11:07:08 EEST | Tiedote
Oliko Bock mestarillinen tarinankertoja, primitiivisen tantralaisuuden kulttijohtaja vai kohtalonsa löytänyt avarasydäminen maagikko? Petri Räisäsen ja Ari Väntäsen Ior Bockin suuri saaga valottaa kohutun mytologin elämän eri vaiheet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



