Finna.fi:n käyttö kohosi uusiin miljoonalukemiin
25.1.2023 07:35:00 EET | Helsingin yliopisto | Tiedote

Tieteen, kulttuurin ja oppimisen äärelle johdattavassa Finna.fi:ssä vierailtiin viime vuoden aikana yli 4,25 miljoonaa kertaa. Kasvua edellisvuoteen verrattuna kertyi yli 10 %.
Palvelun ehdoton vahvuus on sen sisältöjen monipuolisuus, sillä Finnan käyttäjissä on sekä tietoa että viihdettä etsiviä. Aineistoista suosituimpia olivat tuttuun tapaan kuvat, joita katseltiin yli 8,7 miljoonaa kertaa.
”Finna tunnetaan edelleen parhaiten valokuvistaan. Vuoden aikana Finnaan saatiin paljon uusia kuvia mm. Suomen valokuvataiteen museon sekä ITE-taiteen kokoelmien myötä. Valokuvasisällöt korostuvat myös Finna Streetin ansiosta, sillä paikannukseen perustuva palvelu nojaa historiallisiin valokuviin”, Erkki Tolonen, Finnan kehittämispäällikkö kertoo.
Kirjoja haettiin Finna.fi:stä huimat 4,2 miljoonaa kertaa. Lukua selittää mm. Finnan entistä vahvempi jalansija Suomen kirjastokentällä, sillä vuonna 2022 Finnan alustapalvelulla rakennetut verkkokirjastot otettiin käyttöön Tampereella ja 32 muussa kunnassa. Tulevaisuudessa on luvassa lisää kasvua pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastojen uuden verkkokirjaston ansiosta.
Tutkitun tiedon koti
Ajan henki näkyy myös Finnassa. Palvelun suosituimpia hakusanoja olivat mm. Ukraina ja huonekasvit. Hauissa korostuivat aiempien vuosien tapaan sukututkimus ja esimerkiksi vanhat luokkakuvat.
Finnan asema luotettavan tiedon kotina vahvistui vuoden aikana entisestään. Korkeakoulujen opinnäytteisiin löydettiin Finna.fi:n kautta yli 720 000 kertaa.
”Moni korkeakoulukirjasto käyttää Finnaa verkkokirjastonaan, jonka myötä opiskelijat löytävät helposti opinnäytteiden äärelle.” Erkki Tolonen sanoo.
Tutkitun tiedon käyttöä on kasvattanut myös Finnan Oikopolku tutkittuun tietoon -sivu, jolle kootaan kotimaisten korkeakoulujen tuottamaa tutkimustietoa. Saatavilla on mm. yli sata kotimaista tiedelehteä ja vuosikirjaa, joita voi tutkia suoraan verkossa.
Uusi aluevaltaus Finnalle vuonna 2022 olivat kotimaisten tutkimuslaitosten aineistot. Finnan kautta voi nykyisin löytää mm. Suomen Ympäristökeskuksen ja Elintarvikeviraston artikkeleita ja tieteellisiä julkaisusarjoja.
TOP 10 Finna.fi:n suosituimpien aineistojen tarjoajat 2022:
- Museovirasto
- Kansalliskirjasto
- Kansallinen audiovisuaalinen instituutti KAVI
- Helsingin kaupunginmuseo
- Suomen kansallismuseo
- Jyväskylän yliopiston kirjasto
- Suomen Metsämuseo Lusto
- Museokeskus Vapriikki
- 3AMK (Haaga-Helian, Laurean ja Metropolian kirjastojen aineistot)
- Helmet (Espoon, Helsingin, Kauniaisten ja Vantaan kaupunginkirjastot)
Avaintietoja Finna.fi-palvelusta vuodelta 2022:
- Koti Suomen tiede- ja kulttuuriaineistoille.
- Kehittäjänä Kansalliskirjasto yhdessä 479 arkiston, kirjaston, museon ja tutkimuslaitoksen kanssa.
- Käyntejä 4,2 miljoonaa.
- 17,4 miljoonaa aineistoa, joista suoraan verkossa saatavilla 2,9 miljoonaa.
- Organisaatioiden omia Finna-sivustoja on käytössä 122.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Erkki Tolonen
kehittämispäällikkö
puh. 050 576 2869
erkki.tolonen(at)helsinki.fi
Kansalliskirjasto, Finna-palvelut
Laura Helle
Viestinnän asiantuntija
Puh. 050 4399 303
laura.helle(at)helsinki.fi
Kansalliskirjasto, Finna-palvelut
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin yliopistoPL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Finna.fi on hakupalvelu, josta löydät kulttuurin ja tieteen aarteet yhdellä haulla. Kaikille avoimet sisällöt tarjoavat arjen löytöretkiä, oppimisen mahdollisuuksia ja lähteitä tutkimukseen. Palvelua kehitetään Kansalliskirjastossa ja sitä rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö.
Kansalliskirjasto vastaa kansallisen kulttuuriperinnön tallettamisesta, säilyttämisestä ja käyttöön saattamisesta. Strategiansa mukaisesti Kansalliskirjasto edistää avointa tiedettä ja digitalisaatiota. Kansalliskirjasto on osa Helsingin yliopistoa, yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälistä tiedeyhteisöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Vilppi lääketieteen valintakokeessa vei opiskelupaikan17.9.2026 10:31:07 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston lääketieteellisestä tiedekunnasta opiskelupaikan saaneen henkilön opiskelupaikka on peruutettu valintakokeessa tehdyn vilpin takia. Asiasta tehdään tutkintapyyntö poliisille.
Tutkijat löysivät masennukselle viisi erilaista aivoprofiilia14.9.2026 15:53:19 EEST | Tiedote
Kaksi ihmistä voi saada saman masennusdiagnoosin, vaikka heidän oireensa poikkeavat toisistaan huomattavasti. Tutkijat halusivat selvittää, näkyykö tämä yksilöllisyys myös aivojen toiminnassa.
Suomalaistutkimus voi parantaa miljoonien koe-eläinjyrsijöiden anestesiaturvallisuutta14.9.2026 10:41:14 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa on osoitettu, että vatinoksaani-lääkeaine parantaa merkittävästi rottien anestesiaturvallisuutta. Löydös voi vaikuttaa miljooniin koe-eläimiin maailmanlaajuisesti: pelkästään länsimaissa jyrsijöitä käytetään vuosittain arviolta toistasataa miljoonaa biolääketieteellisessä tutkimuksessa.
KUTSU 17.9; Uusi käsikirja auttaa tavoittamaan lainvalmistelun hiljaisimmat kohderyhmät11.9.2026 08:30:00 EEST | Kutsu
”Hiljaiset äänet kuuluviin – Käsikirja kokemustiedon hyödyntämiseen lainvalmistelussa” tarjoaa tutkimukseen perustuvia käytännön työkaluja hiljaisten kohderyhmien kuulemiseen lainvalmistelussa.
Suuret suojelualueet auttavat pohjoisia lintulajeja selviämään ilmastonmuutoksesta10.9.2026 12:00:33 EEST | Tiedote
Kylmään ilmastoon sopeutuneet lintulajit tarvitsevat pärjätäkseen suuria suojelualueita. Etelä-Suomen pienet ja hajanaiset suojelualueet eivät riitä turvaamaan niiden tulevaisuutta ilmaston lämmetessä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme