Finnfundin rahoitukselle pitäisi määrittää enimmäismäärä

Lähes kokonaan valtion omistaman Finnfundin rahoitus ja toiminta ovat viime vuosina kasvaneet huomattavasti lainarahoituksen myötä. Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) tarkasti yhtiön toimintaa ja omistajaohjausta.
Finnfundin omistajaohjauksesta vastaa ulkoministeriö. VTV:n mukaan omistajaohjauksessa ei ole laadittu suunnitelmaa siitä, kuinka suureksi valtion rahoitusta Finnfundissa aiotaan tai voidaan kasvattaa. Finnfundin lainarahoitus myönnetään valtion menokehyksen ulkopuolelta eli valtion menosääntö ei aseta sille rajoja.
”Ulkoministeriön tulisi laatia näkemys siitä, millä instrumenteilla ja kuinka paljon Finnfundia on tarkoituksenmukaista enimmillään rahoittaa. Lisäksi pitäisi arvioida yhtiön toiminnasta valtiolle syntyvät taloudelliset ja muut riskit sekä niistä mahdollisesti aiheutuvat vastuut”, VTV:n ylitarkastaja Pälvi Polojärvi sanoo.
Finnfund on rahoitusyhtiö, jonka tehtävä on edistää kehitysmaiden taloudellista ja sosiaalista kehitystä. Yhtiöllä on myös taloudellinen tuottotavoite, omalle pääomalle tavoitellaan vähintään kahden prosentin tuottoa viiden vuoden liukuvana keskiarvona. Finnfund ei ole saavuttanut tuottotavoitetta vuoden 2011 jälkeen vaikka onkin ollut pääasiassa voitollinen.
Finnfund arvioi sijoituskohteita järjestelmällisesti taloudellisten ja muiden riskien osalta. Rahastosijoituksissa arviointi ennen sijoituspäätöstä voi kuitenkin jäädä vaillinaiseksi, koska päätöshetkellä ei välttämättä vielä ole tiedossa, mihin hankkeisiin rahoitus lopulta päätyy.
Tuottotavoite pitkälti ohjaa Finnfundin toimintaa. Kehitysvaikutusten odotetaan seuraavan liiketaloudellisesti kannattavista hankkeista. Finnfund arvioi ennalta sekä seuraa lähinnä hankekohtaisia suoritteita kuten työpaikkoja, verotuloja tai tuotetun energian määrää. Sen sijaan Finnfund arvioi vain satunnaisesti vaikuttavuutta kehitysmaissa ulkoisilla selvityksillä.
”Finnfund on pyrkinyt parantamaan sijoitustoiminnan kehitysvaikutusten arviointia ja mittaamista. Kehitystyötä on edelleen jatkettava, jotta voitaisiin nykyistä paremmin arvioida, onko Finnfund onnistunut sille asetetussa tehtävässä”, Polojärvi sanoo.
Ulkoministeriö on osoittanut Finnfundille lukuisia tavoitteita mukaan lukien kaikki YK:n kestävän kehityksen tavoitteet. VTV:n mukaan ministeriön pitäisi tarkentaa yhtiölle asetettua erityistehtävää ja määritellä, millaisia kehitysvaikutuksia Finnfundin sijoitustoiminnalla ensisijaisesti tavoitellaan.
Finnfund tarjoaa kehitysmaissa toimiville yrityksille rahoitusta, lainoja ja investointeihin liittyvää erikoisosaamista. Finnfund saa rahoituksensa Suomen valtiolta, yksityisiltä pääomamarkkinoilta ja sijoitustensa tuotoista. Finnfund tekee vuosittain noin 20–30 uutta investointia yhteensä noin 200–250 miljoonalla eurolla. Vuoden 2021 lopussa sen sijoitusomaisuuden tasearvo oli 657 miljoonaa euroa.
Tutustu julkaisuun: Finnfundin sijoitustoiminta ja riskienhallinta
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pälvi PolojärviYlitarkastaja, överrevisor
Puh:040 732 8991etunimi.sukunimi@vtv.fiSamu KälkäjäYlitarkastaja, överrevisor
Puh:0400 810 886etunimi.sukunimi@vtv.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) on eduskunnan yhteydessä toimiva ylin kansallinen tarkastusviranomainen, joka tarkastaa valtion taloudenhoitoa ja omaisuuden hallintaa sekä valvoo puolue- ja vaalirahoitusta. Tarkastustyöllä virasto varmistaa, että valtion varoja käytetään eduskunnan päättämiin kohteisiin lakia noudattaen ja järkevästi.
Statens revisionsverk (VTV) finns i anknytning till riksdagen och är den högsta externa revisorn, som reviderar skötseln av statsfinanser, övervakar finanspoltiken och utövar tillsyn över parti- och valfinansieringen. Med oberoende revisionsarbetet säkerställer verket att statens medel används för av riksdagen beslutade ändamål på ett lagenligt och ändamålsenligt sätt och att finanspolitiken utövas på ett hållbart sätt.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta VTV Valtiontalouden tarkastusvirasto
Finansieringen av idrottsverksamhet är splittrad och upprätthåller existerande strukturer – knappt något statligt stöd för personer som rör på sig lite18.12.2025 06:55:00 EET | Pressmeddelande
Idrottsfinansieringen styrs av undervisnings- och kulturministeriet på ett mycket ospecificerat sätt och utan strategiska prioriteringar. Basfinansieringen kompletteras med många specialunderstöd, men till exempel medborgare som rör på sig lite förbises nästan helt.
Liikuntarahoitus on pirstaleista ja säilyttävää – vähän liikkuville ei juurikaan valtion tukea18.12.2025 06:55:00 EET | Tiedote
Opetus- ja kulttuuriministeriö ohjaa liikuntarahoitusta hyvin väljästi ja vailla strategisia painopisteitä. Perusrahoitusta täydennetään lukuisin erityisavustuksin, mutta esimerkiksi vähän liikkuvat kansalaiset jäävät lähes huomiotta.
Regeringen är på väg att missa sina mål för de offentliga finanserna – ytterligare åtgärder bör bedömas på ett heltäckande sätt17.12.2025 09:59:00 EET | Pressmeddelande
Övervakarna av finanspolitiken vid Statens revisionsverk betonar att de offentliga finanserna bör stärkas långsiktigt på så sätt att metoderna granskas på ett heltäckande sätt. Det parlamentariska avtalet om det nationella finanspolitiska regelverket är ett bra steg framåt.
Hallitus ei ole saavuttamassa julkisen talouden tavoitteitaan – lisätoimia arvioitava kattavasti17.12.2025 09:59:00 EET | Tiedote
Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) finanssipolitiikan valvojat korostavat julkisen talouden vahvistamista pitkäjänteisesti ja keinoja kattavasti tarkastellen. Parlamentaarinen sopu kansallisesta finanssipoliittisesta säännöstöstä on hyvä askel.
De genomsnittliga kampanjkostnaderna ökade i kommunalvalet – 40 procent av den totala finansieringen utgjordes av utomstående bidrag16.12.2025 12:00:00 EET | Pressmeddelande
Samtliga 13 966 redovisningsskyldiga för kommunalvalet i april har lämnat in en lagstadgad redovisning av valfinansieringen. De genomsnittliga kampanjkostnaderna ökade jämfört med kommunalvalet 2021.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
