Finnkino Oy

Finnkino avaa loput teatterinsa pääkaupunkiseudulla, Turussa ja Lahdessa 11.6. alkaen – Taru sormusten herrasta -trilogia avausviikonlopun ohjelmistoon

Jaa
Finnkino avaa loput teatterinsa pääkaupunkiseudulla, Turussa ja Lahdessa viranomaisten ohjeita noudattaen 11.6.2021 alkaen. Tällöin avattavat teatterit ovat Helsingissä Tennispalatsi ja Itis, Espoossa Omena, Vantaalla Flamingo, Turussa Kinopalatsi ja Lahdessa Kuvapalatsi. Ohjeiden mukaan elokuvanäytöksen sallittu kapasiteetti on toistaiseksi 10 henkilöä näytöstä kohden ja saleissa noudatetaan voimassa olevia turvavälejä.
Finnkino Omenan elokuvateatteri Espoossa.
Finnkino Omenan elokuvateatteri Espoossa.

Näytösten lipunmyynti näihin perjantaina 11.6. avautuviin teattereihin ajalle 11.6.-17.6. käynnistyy 4.6. klo 15. 

Teattereiden ohjelmistossa nähdään avausviikonloppuna yhteensä 17 Oscarilla palkittu Taru sormusten herrasta –trilogia sekä odotettuja ensi-iltaelokuvia kuten Hiljainen paikka Osa 2, Petteri Kaniini – Kani karkuteillä, In The Heights sekä Kirottu 3: Paholaisen vallassa. Ohjelmistossa nähdään myös kesällä tulevien elokuvien ennakkonäytöksiä Spiral: From The Legacy Of Saw ja Chaos Walking.

 ”Olen todella iloinen, että pääsemme avaamaan asteittain kaikki loputkin teatterimme ja kutsumaan henkilökunnan takaisin töihin. Haluan kiittää heitä ymmärryksestä ja kärsivällisyydestä, ja toivotamme yhdessä vieraamme lämpimästi takaisin rentouttavien elokuvaelämysten pariin”, Finnkinon kaupallinen johtaja Hannele Wolf-Mannila kommentoi.

Lisäksi Tampereen Finnkino Cine Atlas avaa ovensa 11.6. alkaen, johon lipunmyynti alkaa 7.6. Helsingin Kinopalatsi ja Espoon Sello avaavat ovensa 18.6. ja lippuja voi ostaa 11.6. alkaen. Helsingin Maxim avaa ovet 30.6. ja lipunmyynti näytöksiin alkaa 21.6.

Poikkeusolojen aikana suuren suosion saavuttaneita yksityisiä elokuvanäytöksiä tullaan järjestämään Finnkinon paikkakunnilla myös jatkossa mahdollisuuksien mukaan.

Varmistaaksemme elokuvakävijöiden sekä henkilökuntamme turvallisuuden, jatkamme toimintaamme yhtiönlaajuisen Turvallisesti yhdessä -turvaohjeistuksemme mukaisesti. Koko henkilöstömme on ohjeistettu auttamaan ja turvaamaan asiakkaidemme hyvinvointi ohjeistuksen mukaisesti. Tehostettujen käytäntöjen noudattaminen jatkuu siivoukseen ja turvaväleihin liittyen saleissa sekä muissa tiloissamme, ja suosittelemme asiakkaitamme ostamaan liput etukäteen verkosta. Myynnissä tulee olemaan rajoitettu määrä paikkoja, jotta varmistamme seurueiden välissä olevan riittävän etäisyyden. Suosittelemme lisäksi kasvomaskin käyttöä myymälöissä ja muissa tiloissa, joissa turvavälien pitäminen ei ole mahdollista.

Kooste ohjeistuksista tehostettuihin turvajärjestelyihin liittyen löytyy verkkosivuiltamme osoitteessa finnkino.fi/turvallisuus.

Jatkamme myös leffaeväiden myyntiä teattereissamme avauksen jälkeen. Herkkuvalikoimastamme löytyy perinteisten leffapoppareiden lisäksi monia valmiiksi pakattuja vaihtoehtoja. Ostokset voi maksaa toistaiseksi vain etämaksutavoilla tai herkkusetelillä, sillä emme ota vastaan käteistä hygieniasyistä.

Jotta kaikki sarjalippujamme omistavat asiakkaat pääsevät varmasti hyödyntämään lippunsa, on kaikkien sarjalippujen voimassaoloa jatkettu edelleen kolmella kuukaudella.

Muutos on toteutettu automaattisesti aiemmin myytyihin sarjalippupaketteihin eikä vaadi asiakkailtamme toimenpiteitä. Sarjalippujen voimassaoloaikaa pidennettiin myös sarjalipuissa, joissa on jo aikaisemmin pidennetty voimassaoloaika. Lippujen voimassaoloajoista voit lukea tarkemmin verkkosivuiltamme.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Finnkino Omenan elokuvateatteri Espoossa.
Finnkino Omenan elokuvateatteri Espoossa.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Finnkino Oy
Finnkino Oy
Mannerheimintie 113
00280 Helsinki

Finnkino on Suomen kulttuuriviihteen monipuolisin elämysten tarjoaja ja edelläkävijä. Finnkinolla on Suomessa 16 teatteria 11 paikkakunnalla. Finnkino toimii myös elokuvien maahantuojana ja levittäjänä. Finnkino kuuluu Euroopan suurimpaan elokuvateatteriketju Odeon Cinemas Groupiin, jonka omistaa amerikkalainen maailman johtava elokuvateatteriketju AMC. Konsernilla on teattereita Suomen, Ruotsin ja Norjan lisäksi kuudessa eri Euroopan maassa.

www.finnkino.fi
www.odeoncinemasgroup.com

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finnkino Oy

RENAISSANCE: A FILM BY BEYONCÉ JULKAISTAAN MAAILMANLAAJUISESTI 1. JOULUUKUUTA – LIPUT NYT MYYNNISSÄ FINNKINOLLA9.11.2023 14:35:00 EET | Tiedote

RENAISSANCE: A FILM BY BEYONCÉ, kuvaa tähden kovaa työtä luovana artistina ja tuottajana. Elokuva seuraa Beyoncén matkaa, kun hän rakentaa 56 esitystä ja 39 kaupunkia sisältäneen, ennätyksiä rikkoneen RENAISSANCE WORLD TOUR:in, joka tulee elokuvateattereihin ympäri maailman 1. joulukuuta alkaen. Liput saatavilla Finnkino.fi ja BeyonceFilm.com, 1. joulukuuta alkavaan elokuvaan RENAISSANCE: A FILM BY BEYONCÉ.

TAYLOR SWIFT | THE ERAS TOUR -KONSERTTITALTIOINTI SAAPUU ODEON CINEMAS GROUPIN EUROOPAN ELOKUVATEATTEREIHIN JA TEKEE ILMIÖSTÄ GLOBAALIN. LIPUNMYYNTI ON ALKANUT26.9.2023 15:00:00 EEST | Tiedote

Euroopan suurin elokuvateatteriketju Odeon Cinemas Group, osana AMC companya, tuo Yhdysvalloissa ennätyksiä rikkoneen TAYLOR SWIFT | THE ERAS TOUR -konserttitaltioinnin elokuvateattereihinsa ympäri Eurooppaa perjantaista 13. lokakuuta lähtien. Finnkino kuuluu Odeon Cinemas Groupiin. Lipunmyynti on nyt käynnissä, ja kaikki voivat kokea TAYLOR SWIFT | THE ERAS TOUR -konserttitaltioinnin Finnkinon teattereiden isoilta valkokankailta laadukkaalla äänentoistolla. Taylor Swiftin 1989 albumin ja hänen lempinumeronsa 13 kunniaksi normaalihintaisen aikuistenlipun hinta on 19,89 euroa ja normaalihintaisen lastenlipun hinta 13,13 euroa. TAYLOR SWIFT | THE ERAS TOUR -konserttitaltioinnin ensi-ilta on 13. lokakuuta kello 18. Suuren kysynnän vuoksi taltioinnista on luvassa lukuisia näytöksiä kaikissa Finnkinon elokuvateattereissa torstaista sunnuntaihin usean viikon ajan. TAYLOR SWIFT | THE ERAS TOUR -konserttitaltiointi esitetään myös IMAX-, iSense-, LUXE- ja Lounge-saleissa. Historiallinen, ennäty

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye