Finnoon keskuksen asemakaavoitus uudelleen työn alle – lintujen suojeluun vahvempi velvoitus
25.8.2021 12:00:46 EEST | Espoon kaupunki - Esbo stad | Tiedote

Finnoon keskuksen asemakaavaa valmistellaan uudelleen syksyn 2021 aikana. Tuleva asemakaava velvoittaa pitämään huolta suojavyöhykkeestä, joka erottaa asuinrakentamisalueen arvokkaasta lintualtaasta.
Korkein hallinto-oikeus (KHO) kumosi Espoon valtuuston hyväksymän kaavan toukokuussa. Keskeiseksi asiaksi oikeuden päätöksessä nousi Finnovikenin lintukosteikon eli Finnoon vesialtaan ja sen ympäristön turvaaminen. Oikeus ei pitänyt riittävän velvoittavina toimenpiteitä, jotka lievittävät rakentamisesta ja alueen käyttäjämäärän lisääntymisestä linnuille koituvaa haittaa.
Lintualueelle oli laadittu hoito- ja käyttösuunnitelma, jossa esitettiin useita toimenpiteitä vähentämään asuinalueesta linnuille koituvaa haittaa. KHO:n mukaan hoito- ja käyttösuunnitelma ei erillisenä asiakirjana kuitenkaan ollut osa asemakaavaa, joten siinä esitettyjä toimenpiteitä ei voitu pitää kaavamääräysten tapaan velvoittavina.
Nyt käynnistyvällä valmistelukierroksella toimenpiteet muutetaan oikeudellisesti sitoviksi kaavamääräyksiksi. Muilta osin on tarkoitus, että uusi asemakaava on sisällöltään sama kuin valtuuston vuonna 2018 hyväksymä ratkaisu. Tavoitteena on saada kaava hyväksymiskäsittelyyn keväällä.
Kaavakävelyllä tutustutaan alueeseen
Finnoon vesiallas ympäristöineen on sekä kansallisesti että kansainvälisesti arvokas lintualue. Sen länsipuolelle, tällä hetkellä metrotyömaana olevalle alueelle, tulee uuden metroaseman lisäksi kauppoja, palveluita ja asuinkortteleita. Nyt uudelleen valmistelussa oleva kaava mahdollistaisi alueelle koteja noin 2 700 asukkaalle.
Asemakaavan valmisteluaineistoon voi tutustua syyskuun aikana Espoon kaupungin verkkosivuilla sekä 21.9. kello 17 järjestettävällä kaavakävelyllä. Kaavakävelyllä tutustutaan alueeseen ja rakentamisen haittoja lieventäviin toimenpiteisiin yhdessä suunnittelijoiden kanssa. Tapaaminen on suunnattu etenkin alueen tuleville asukkaille, luontoharrastajille ja muille kiinnostuneille. Kaavakävelylle ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon. Lähtöpaikka on lintutornien parkkipaikka Hyljeluodontiellä.
Yhdistelmä ilmastoviisasta kaupunkia, luontoa ja uusiutuvaa energiaa
Matinkylästä länteen jatkuvan metron varteen rakentuva Finnoon keskus on uusi ja omaleimainen merellinen kaupunkialue, jonka kaavoitus on ollut käynnissä kymmenkunta vuotta. Ilmastonmuutoksen torjunnan esimerkkialueena kehitettävä Finnoo on yhdistelmä tiivistä kaupunkirakennetta, kevyttä ja julkista liikennettä, arvokasta virkistys- ja suojelualuetta sekä kestävään energiaan painottuvaa tuotantoaluetta.
Finnoon pääkatujen ensimmäinen rakentamisvaihe on päättynyt. Asuinrakentaminen Djupsundsbäckenin ja Finnoonkallion alueilla metroaseman läheisyydessä on käynnissä ja ensimmäiset asukkaat muuttavat alueelle syyskuun lopussa.
Koko Finnoosta rakentuu aikanaan noin 17 000 asukkaan kaupunginosa.
Metro liikennöi alueelle vuonna 2023.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mervi Hokkanen
aluearkkitehti
kaupunkiympäristö
Puh. +358 43 824 6862
mervi.hokkanen@espoo.fi
Kimmo Leivoprojektinjohtajakaupunkiympäristö
Puh:+358 50 340 9723kimmo.leivo@espoo.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Espoon kaupunki - Esbo stadPL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoo vahvistaa ilmastotoimia: Uusia päästöjä vähentäviä toimia tarvitaan erityisesti liikenteessä25.9.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
Espoo on puolittanut ilmastopäästönsä vuodesta 1990 samalla, kun kaupungin väkiluku on lähes kaksinkertaistunut. Asukasta kohden Espoon päästöt ovat Suomen pienimpiä. Espoon ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi ilmastotoimia vahvistetaan kuitenkin edelleen.
Liikunta- ja hyvinvointilautakunta päätti seuraavista liikunnan ja urheilun palveluiden maksujen korotuksista24.9.2026 20:34:21 EEST | Tiedote
Hintojen korotukset tulevat voimaan vuoden 2027 alussa. Hintojen noston syynä on valtuuston liikunnan ja urheilun tulosyksikölle määrittelemä velvoite lisätä maksutuloja vuoden 2027 aikana yhteensä 900 000 euroa. Viimeksi hintoja nostettiin elokuun alussa. Uudet hinnankorotukset eivät kohdistu samoihin maksuihin.
Info från nämnden Svenska rum 24.9.202624.9.2026 18:39:31 EEST | Pressmeddelande
På torsdagens möte behandlade nämnden Svenska rum ärenden som anknyter till budget och ekonomi.
Limnell ja Mykkänen: Vaalityön häirintä ei sovi demokraattiseen yhteiskuntaan24.9.2026 13:28:33 EEST | Tiedote
Poliittiseen vaalityöhön kohdistunut häirintä on noussut syyskuussa esille tilanteissa, joissa vaalityötä tekevät ovat joutuneet häirinnän, uhkailun ja väkivallan kohteeksi. Tuomitsemme tällaisen toiminnan yksiselitteisesti.
Tiedote kasvun ja oppimisen lautakunnan kokouksesta 23.9.202623.9.2026 21:08:53 EEST | Tiedote
Kasvun ja oppimisen lautakunta teki vuoden 2027 talousarviota ja vuosien 2028–2029 taloussuunnitelmaa koskevan esityksen kaupunginjohtajan talousarvioehdotuksen valmistelua varten. Lautakunta antoi lausunnon Keran koulun, päiväkodin ja nuorisotilan hankesuunnitelmasta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme