Finnsweet Oy

Finnsweet-konsernin toimitusjohtaja vaihtuu – ktm Rami Kuusisto ohjaksiin

Jaa

Yhtiötä sen perustamisesta lähtien luotsannut Petri Salonen siirtää vastuun Rami Kuusistolle 3.10.2022 ja siirtyy hallitustyön ohella hoitamaan erilaisia projektiluonteisia tehtäviä. Toimitusjohtajan vaihtumisen taustalla on yrityksen strateginen kehitysohjelma, jonka yhteydessä halutaan parantaa omien tuotteiden kilpailukykyä sekä vahvistaa johtoryhmätyöskentelyä.

Yhtiön hallitus uskoo, että uusi toimitusjohtaja pystyy monipuolisella kokemuksellaan terävöittämään yhtiön strategiaa vastaamaan tulevaisuuden mahdollisuuksia ja haasteita. Rami on juuri oikea ihminen luomaan yritykselle päivitettyä strategiaa sekä tukemaan meneillään olevia kärkihankkeita.

Rami Kuusisto siirtyy tehtävään Paulig-konsernista, missä hän toimii Suomen kaupallisena johtajana. Koulutukseltaan Kuusisto on kauppatieteiden maisteri. Ramilla on laaja-alaista kokemusta kuluttaja- ja yritysliiketoiminnasta sekä suomesta, että kansainvälisesti. Ennen Paulig-konsernia hän on toiminut muun muassa Vaasanin, VR Transpointin, Huhtamäen ja M-realin palveluksessa.

”Finnsweetin kasvutarina on inspiroiva. Yritys on erittäin mielenkiintoisessa kehitysvaiheessa oleva kotimainen elintarvikealan yritys, jota on vuosien aikana kehitetty ennakkoluulottomasti. Tulemme vahvistamaan strategian mukaisia painopisteitä edelleen ja hakemaan markkinoita vahvempaa kehitystä yhteistyössä hallituksen ja koko henkilöstön kanssa”, sanoo Finnsweet-konsernin tuleva toimitusjohtaja Rami Kuusisto.

Finnsweet on kasvanut yhden miehen ”torikojusta” monipuoliseksi makeisten valmistusta, maahantuontia ja myyntiä harjoittavaksi konserniksi. Konserni on 100%:sti suomalaisessa yksityisomistuksessa ja työllistää noin 85 henkilöä erilaisissa tehtävissä Porvoossa, Koskenkylässä, Riihikoskella ja Suomussalmella. Finnsweet konsernin tilikauden 2021 liikevaihto oli 21,7 M euroa.

Viime vuosina konserni on investoinut voimakkaasti omien kotimaisten tehtaiden laatuun, tehokkuuteen ja kapasiteettiin. Kuluvana kesänä yhtiö toteutti yritysjärjestelyn, jossa perinteinen Porvoon Lakritsi Oy siirtyi osaksi Finnsweet-konsernia.

Nykyinen toimitusjohtaja ja yhtiön perustaja, Petri Salonen on tehnyt mittavan uran torikauppiaasta konsernin toimitusjohtajaksi. Petrin ammattitaito ja ahkeruus ovat mahdollistaneet konsernin menestyksekkään kehityspolun yhdeksi Suomen suurimmista makeisten tukkukauppaa, valmistusta ja myyntiä harjoittavista yksityisistä yrityksistä.

Yhtiön hallitus haluaa kiittää ”Peteä” upeasta ja ammattimaisesta työstä yhtiön eteen!

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Rami Kuusisto
toimitusjohtaja
040 197 84884
rami@finnsweet.fi

Mikko Laine
hallituksen puheenjohtaja
050 365 6935

Linkit

Tietoja julkaisijasta