Finnvera laski alusrahoituksensa CO2-päästöt – Vuoden 2021 suhteelliset päästöt kansainvälistä tavoitetasoa alemmat
20.12.2021 12:28:10 EET | Finnvera Oyj | Tiedote
Poseidon Principlesin jäsenet ovat keskeisiä laivarahoittajia, kuten kansainvälisiä pankkeja, mutta joukossa on myös Finnveran ohella muiden maiden vientitakuulaitoksia. Periaatteet noudattavat Kansainvälisen merenkulkujärjestön IMOn tavoitteita puolittaa merenkulun vuosittaiset kasvihuonepäästöt vuoteen 2050 mennessä vuoden 2008 tasosta. Sitoutuminen Poseidon Principlesiin on konkreettinen askel Finnveran yritysvastuussa.
- Laskimme alusvastuidemme suhteelliset hiilidioksidipäästöt nyt ensimmäistä kertaa. Laskentatapa perustuu kaavaan, joka huomioi alusten vuoden aikana liikennöimän matkan. Siksi luku kuvastaa koronapandemian vuoksi poikkeuksellista vuotta. Pääsimme kuitenkin jo alle tavoitetason, mikä on positiivista. Seuraamme mielenkiinnolla tason kehittymistä, kun varustamot pääsevät jälleen liikennöimään täysimääräisesti, sanoo liiketoimintajohtaja Jussi Haarasilta.
- Finnveran on muiden vientitakuulaitosten tavoin hyvät mahdollisuudet toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, sillä rahoitamme uusia hankkeita, aiempaa parempaa teknologiaa, joka tuottaa vähemmän päästöjä.
Uuden teknologian rahoittaminen edistää siirtymää kohti vähäpäästöisempiä ratkaisuja
Laivanrakennustoimiala on Suomessa merkittävä, ja Finnveran vientitakuutoiminnan 22 miljardin euron vastuista puolet liittyy alustoimialaan. Siitä nostettujen alusvastuiden osuus oli 4,5 miljardia euroa (v. 2020). Poseidon Principlesillä on erityinen merkitys Finnveralle ja alussalkun kehityksen arvioinnille ilmastonäkökulmasta.
Koronapandemian aikanakin uusia aluksia on Suomesta luovutettu ostajille. Meyer Turun telakalta luovutettiin joulukuun alussa yli 6 000 matkustajan ja bruttovetoisuudeltaan 180 000 tonnin Costa Toscana -alus Costa Cruises -varustamolle. Laivassa on käytetty ympäristövaikutuksia vähentävää teknologiaa. Muun muassa päivittäinen vedentarve tuotetaan muuttamalla merivettä makeaksi vedeksi, ja energiankulutus on minimoitu laivan muotojen suunnittelulla ja energiatehokkuusjärjestelmällä.Alus käyttää polttoaineenaan LNG:tä.
Helsingin telakalta puolestaan luovutettiin joulukuun alussa ensimmäinen kahdesta Swan Hellenic -varustamon tilaamasta polar-luokan risteilyaluksesta. SH Minerva on 113-metrinen alus 152 matkustajalle ja 120 miehistön jäsenelle. Alukset on suunniteltu mahdollisimman vähäpäästöisiksi uusimpien päästöstandardien mukaisesti. Lisäksi aluksilla on valmius päästöttömään hiljaiseen purjehdukseen satamassa sekä herkillä merialueilla.
- Uskomme, että Finnveran osallistuminen uusien alusten rahoitukseen auttaa suomalaista telakkateollisuutta pysymään teknologian kärjessä ja edistää toimialan siirtymää kohti vähäpäästöisempiä ratkaisuja, Haarasilta sanoo.
Viennin rahoituksen läpinäkyvyys tärkeää
Poseidon Principles antaa viitekehyksen, jolla Finnvera voi mitata alusrahoituksen toteutuneita hiilidioksidipäästöjä vuosittain ja verrata niitä kansainvälisiin merenkulun päästövähennystavoitteisiin.
- Erityinen kiitos varustamoille tietojen toimittamisesta, jotta päästöjen kehityksen seuraaminen on meille mahdollista.Julkisena viennin rahoittajana ja pitkäaikaisen rahoituksen tarjoajana läpinäkyvyys rahoituksemme ilmastovaikutuksista on meille tärkeää. Vastuullisuus on Finnveran strategian perusta.
Kööpenhaminassa toimiva Poseidon Principles perustettiin kesäkuussa 2019. Finnvera liittyi aloitteeseen huhtikuussa 2021. Jäsenet ovat keskeisiä laivarahoittajia, kuten kansainvälisiä pankkeja, joista monet ovat Finnveran myöntämien vientitakuiden takuunhaltijoita. Jäsenten yhteenlaskettu osuus kansainvälisestä alusrahoituksesta on noin 175 miljardia dollaria. Joukossa on myös muiden maiden vientitakuulaitoksia.
*Näin CO2-taso lasketaan Poseidon Principlesin mukaan
Hiilidioksidipäästöt suhteutetaan aluksen kokoon ja kuljettuun matkaan, ja jokaiselle alustyypille ja sen kokoluokalle on oma tavoitearvonsa. Alusten tavoitteenmukaisuusprosenteista lasketaan painotettu keskiarvo, ja mitä suurempi on alukseen liittyvän luoton määrä, sitä suuremman painoarvon kyseinen alus saa koko portfolion tavoitteenmukaisuusarvossa (alignment score).
Lisätietoa:
Jussi Haarasilta, liiketoimintajohtaja, Finnvera, puh. 029 460 2601
Tutustu Poseidon Principles -raporttiin (Poseidonprinciples.org)
Lue myös
Finnvera sitoutuu alusrahoituksen ilmastovaikutuksia seuraaviin Poseidon Principles -periaatteisiin
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Finnvera tarjoaa rahoitusta yritystoiminnan alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen sekä viennin riskeiltä suojautumiseen. Vahvistamme suomalaisten yritysten toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä tarjoamalla lainoja, takauksia ja vienninrahoituspalveluja. Finnvera jakaa rahoitukseen sisältyvää riskiä muiden rahoittajien kanssa. Finnvera on valtion omistama erityisrahoittaja ja Suomen virallinen vientitakuulaitos Export Credit Agency (ECA). www.finnvera.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finnvera Oyj
Icon 6 ja Icon 7 ‑risteilyalustilaukset varmistavat Suomen meriteollisuuden jatkuvuutta – Juuso Heinilä: ”Kestävä rahoitusmalli on vakiintunut, ja asiat etenevät myönteisesti”28.4.2026 09:45:45 EEST | Tiedote
Royal Caribbean Group (RCG) on julkistanut suunnitelmansa Icon 6 ja Icon 7 ‑alusten tilaamisesta Meyer Turun telakalta. Alusten on määrä valmistua vuosina 2029 ja 2030. Suunnitellut alushankkeet ovat myönteinen viesti Suomelle ja koko suomalaisen meriteollisuuden jatkuvuudelle. Ne heijastavat koko toimialan vahvistunutta näkymää, joka ulottuu varustamoista telakoihin ja laajaan meriteollisuuden ekosysteemiin. Alushankkeiden toteutuminen edellyttää aina rahoitusjärjestelyjä, joihin on rakennettu vakiintunut, kestävä rahoitusmalli viimeisimpien Icon-luokan alusten kohdalla, sanoo Finnveran toimitusjohtaja Juuso Heinilä.
Finnveran Mauri Kotamäki: Lähiviikot näyttävät, veikö tulitauko todella pelot koronnostoista – ”Olisi Suomen taloudelle ja kuluttajille enemmän kuin toivottu muutos”8.4.2026 14:37:15 EEST | Tiedote
Iranin sotaan neuvoteltu kahden viikon tulitauko on valtava helpotus markkinoille. Tästä kertoo öljyn hinnan pudotus jopa 15 prosentilla ja osakekurssien jyrkkä nousu. Hormuzinsalmi on auki öljykuljetuksille, mutta lähiviikot näyttävät, onko kriisi ohi ja voiko pelot koronnostoista unohtaa, Finnveran pääekonomisti Mauri Kotamäki sanoo. Suomen talouden ja kuluttajien näkökulmasta inflaatioshokin pienentyminen ja markkinakorkojen lasku olisivat enemmän kuin toivottu uutinen. Pitkällä tähtäimellä kriisi tulee Kotamäen mukaan vahvistamaan vihreää siirtymää.
Rahoitus & kasvu: Omistajanvaihdos nostaa yrityksen liikevaihdon kasvuun, mutta kiihkein kasvuvaihe näkyy vasta yrityskauppaa seuraavina vuosina – ”Yritysostoon hyvä varautua ennakoiden”19.3.2026 12:09:10 EET | Tiedote
//HUOM, tiedotteen väliotsikko korjattu// Finnveran rahoituksella omistajanvaihdoksen toteuttaneiden yritysten liikevaihto on noussut selvästi ja pitkäkestoisesti. On myös viitteitä, että yritysten liikevaihdon kasvu olisi muita nopeampaa. Yritysosto nostaa ostavan yrityksen liikevaihdon uudelle tasolle, mutta pitkän aikavälin kasvuvauhdin kannalta olennaisinta on, mitä yrityksessä tapahtuu kauppaa seuraavina vuosina. Yritysostolla kasvua hakevan yrityksen kannattaa pyrkiä toteuttamaan kauppa ennakoiden, sillä kaikki hyödyt eivät välttämättä realisoidu heti kaupantekovuonna, sanoo Finnveran omistajanvaihdosrahoituksia analysoinut ekonomisti Anni Koskinen. Yrityskauppamarkkina ja -rahoitus piristyivät vuonna 2025, mutta potentiaalisia ostajia on edelleen selvästi vähemmän kuin myyntiä suunnittelevia yrityksiä.
Rahoitus & kasvu: Omistajanvaihdos nostaa yrityksen liikevaihdon kasvuun, mutta kiihkein kasvuvaihe näkyy vasta yrityskauppaa seuraavina vuosina – ”Yritysostoon hyvä varautua ennakoiden”19.3.2026 11:30:00 EET | Tiedote
Finnveran rahoituksella omistajanvaihdoksen toteuttaneiden yritysten liikevaihto on noussut selvästi ja pitkäkestoisesti. On myös viitteitä, että yritysten liikevaihdon kasvu olisi muita nopeampaa. Yritysosto nostaa ostavan yrityksen liikevaihdon uudelle tasolle, mutta pitkän aikavälin kasvuvauhdin kannalta olennaisinta on, mitä yrityksessä tapahtuu kauppaa seuraavina vuosina. Yritysostolla kasvua hakevan yrityksen kannattaa pyrkiä toteuttamaan kauppa ennakoiden, sillä kaikki hyödyt eivät välttämättä realisoidu heti kaupantekovuonna, sanoo Finnveran omistajanvaihdosrahoituksia analysoinut ekonomisti Anni Koskinen. Yrityskauppamarkkina ja -rahoitus piristyivät vuonna 2025, mutta potentiaalisia ostajia on edelleen selvästi vähemmän kuin myyntiä suunnittelevia yrityksiä.
Mikroyrityksille myönnetty 2,9 miljoonaa euroa lainaa helmikuussa käynnistyneessä haussa – Pienten yritysten rahoitus näkyy nopeasti uusina työpaikkoina17.3.2026 09:00:07 EET | Tiedote
Erityisesti nuoret yritykset ovat hakeneet aktiivisesti mikroyritysten kasvuun kohdennettua Finnveran lainaa. Haku käynnistyi 1.2.2026 ja hakemuksia on saapunut tähän mennessä noin 270 kappaletta. Hakijoista noin kolmannes oli alle vuoden ikäisiä yrityksiä ja noin puolet alle kolme vuotta toimineita yrityksiä, mikä kertoo rahoituksen merkityksestä erityisesti yritystoiminnan alku- ja kasvuvaiheessa. Lisäksi nuorten yritysten takaushakemukset ovat lisääntyneet alkuvuonna 2026, mikä kertoo, että pankit ja muut rahoittajat ovat aktivoituneet nuorten yritysten rahoituksessa. Alkuvuosi viittaa siihen, että mikroyritykset hakevat uusia avauksia ja kehittävät liiketoimintaansa, ja myös uusia yrityksiä perustetaan rohkeasti. Rahoitus synnyttää nopeasti uusia työpaikkoja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
