Finnvera sitoutuu alusrahoituksen ilmastovaikutuksia seuraaviin Poseidon Principles -periaatteisiin
19.4.2021 12:00:02 EEST | Finnvera Oyj | Tiedote
Laivanrakennustoimiala on Suomessa merkittävä, ja Finnveran vientitakuutoiminnan noin 22 miljardin euron vastuista puolet liittyy alusrahoitukseen. Poseidon Principles antaa viitekehyksen, jolla Finnvera voi mitata alusrahoituksen toteutuneita hiilidioksidipäästöjä vuosittain ja verrata niitä kansainvälisiin merenkulun päästövähennystavoitteisiin.
‒ Alusrahoituksen rooli on Finnverassa erittäin merkittävä, ja sillä on vahva globaali ulottuvuus. Rahoitamme uusia aluksia, ja uuden teknologian myötä merenkulun päästöt vähenevät, mutta Poseidon Principlesin myötä mittaaminen ja vertailtavuus paranevat, sanoo liiketoimintajohtaja Jussi Haarasilta.
Kööpenhaminassa toimiva Poseidon Principles perustettiin kesäkuussa 2019, ja huhtikuussa 2021 järjestöön liittynyt Finnvera on 25. jäsen. Jäsenet ovat keskeisiä laivarahoittajia, kuten kansainvälisiä pankkeja, joista monet ovat Finnveran myöntämien vientitakuiden takuunhaltijoita. Jäsenten yhteenlaskettu osuus kansainvälisestä alusrahoituksesta on noin 175 miljardia dollaria. Joukossa on myös muiden maiden vientitakuulaitoksia, kuten Norjan Eksportkreditt Norge.
‒ Julkisena viennin rahoittajana ja pitkäaikaisen rahoituksen tarjoajana läpinäkyvyys rahoituksemme ilmastovaikutuksista on meille tärkeää. Vastuullisuus on Finnveran strategian perusta, ja sitoutuminen Poseidon Principlesiin on uusi konkreettinen askel vastuullisuudessamme, Haarasilta sanoo.
‒ Poseidon Principlesin jäseniä yhdistää samankaltaiset tarpeet ja tavoitteet tehdä ilmastotoimenpiteitä ja tuoda toiminnan ilmastovaikutuksia näkyviksi.
Finnvera Suomen valtion omistama erityisrahoitusyhtiö ja vientitakuulaitos. Finnvera rahoittaa yrityksiä niiden eri vaiheissa lainoin, takuin ja vientitakuin.
Lisätietoja:
Jussi Haarasilta, liiketoimintajohtaja, Finnvera, puh. 029 460 2601
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jussi Haarasilta, liiketoimintajohtaja, Finnvera, puh. 029 460 2601
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Finnvera tarjoaa rahoitusta yritystoiminnan alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen sekä viennin riskeiltä suojautumiseen. Vahvistamme suomalaisten yritysten toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä tarjoamalla lainoja, takauksia ja vienninrahoituspalveluja. Finnvera jakaa rahoitukseen sisältyvää riskiä muiden rahoittajien kanssa. Finnvera on valtion omistama erityisrahoittaja ja Suomen virallinen vientitakuulaitos Export Credit Agency (ECA). www.finnvera.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finnvera Oyj
Suomalaisyritykset säästävät, kun pitäisi investoida – Finnveran Mauri Kotamäki: ”Kasvua ei synny pelkästään vahvaa tasetta rakentamalla”3.11.2026 08:42:55 EET | Tiedote
Suomen heikko investointikehitys ei selity vain suhdanteella. Suomalaisyritykset ovat jo pitkään ottaneet vähemmän riskiä ja käyttäneet kasvun rahoittamiseen vähemmän velkaa kuin esimerkiksi ruotsalaiset yritykset. Samaan aikaan ulkomainen pääoma virtaa Suomessa energiaan ja datakeskuksiin. Finnveran tuoreen Rahoitus & kasvu -katsauksen mukaan Suomen kasvun ydinkysymys on, saadaanko myös kotimaiset yritykset investoimaan rohkeammin.
Finnvera ja Euroopan komissio allekirjoittivat sopimuksen – 240 miljoonan euron rahoitusmahdollisuus Ukrainan jälleenrakentamiseen27.10.2026 17:01:00 EET | Tiedote
Finnvera ja Euroopan komissio ovat allekirjoittaneet 27.10.2026 SISU-takaussopimuksen, joka mahdollistaa enintään 240 miljoonan euron rahoituksen Ukrainan kriittistä infrastruktuuria vahvistaviin investointeihin. Sopimus parantaa suomalaisyritysten mahdollisuuksia osallistua Ukrainan jälleenrakentamiseen. Rahoitusta voidaan kohdentaa esimerkiksi energiaan, digitaaliseen infrastruktuuriin, logistiikkaan ja kriittisiin raaka-aineisiin liittyviin hankkeisiin. Tavoitteena on tukea myös puolustus- ja kaksikäyttöalan hankkeita.
Finnveran Mauri Kotamäki: Talous on kääntynyt, mutta käänne ei näy vielä kaikissa yrityksissä – nollakorkoja ei kannattaisi odotella17.9.2026 07:50:00 EEST | Tiedote
Suomen talouden näkymät ovat kirkastuneet, ja vienti vetää pk-yrityksiä kasvuun. Suomen Yrittäjien, työ- ja elinkeinoministeriön sekä Finnveran tuore syksyn Pk-yritysbarometri kertoo kuitenkin yrityskentän jakautumisesta: osa yrityksistä investoi ja kasvaa, osa taas kamppailee heikon kysynnän sekä rahoituksen saatavuuden kanssa. Myös rahoituksen hintaa pidetään korkeana, vaikka nollakorkojen aikaa ei kannattaisi odotella, toteaa Finnveran pääekonomisti Mauri Kotamäki.
Aluekatsaus 1–6/2026: Investoinnit kasvoivat Pohjanmaan maakunnissa 62 prosenttia – Keski-Pohjanmaa nousi kasvuveturiksi8.9.2026 09:52:09 EEST | Uutinen
Etelä-Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla näkyy elpymisen merkkejä pk- ja midcap-yritysten investointihalukkuudessa. Finnveran yhdessä muiden rahoittajien kanssa rahoittamat investoinnit tammi-kesäkuussa kasvoivat vertailukaudesta 62 prosenttia ja nousivat yhteensä lähes 39 miljoonaan euroon (24). Samalla Finnveran myöntämän rahoituksen kehitys eriytyi maakunnittain: Keski-Pohjanmaalla rahoitus kasvoi voimakkaasti, Pohjanmaalla maltillisesti ja Etelä-Pohjanmaalla laski viime vuoden korkealta tasolta.
Finnveran aluekatsaus 1-6/2026: Viennin rahoitus kasvoi, investoinnit jäivät vertailuvuotta pienemmiksi Uudellamaalla4.9.2026 10:30:00 EEST | Tiedote
Finnvera myönsi Uudenmaan yrityksille vuoden 2026 ensimmäisellä puoliskolla rahoitusta 165 miljoonaa euroa. Uusimaa säilytti asemansa omistajanvaihdosten ykkösmaakuntana ja viennin rahoitus kasvoi, mutta investoinnit ja InvestEU-rahoitus jäivät viime vuoden tasosta. Uudenmaan pienissä yrityksissä riitti kysyntää mikroyritysten ja aloittavien yritysten lainalle. Vientitakuiden käytön tuntuva lisääntyminen kertoo, että pk-yritykset turvasivat vientikauppojaan aiempaa ahkerammin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
