Finnvera Oyj

Finnvera valittiin parhaaksi vientitakuulaitokseksi

14.6.2019 09:00:00 EEST | Finnvera Oyj | Tiedote

Jaa
Finnvera on paras vientitakuulaitos maailmassa ja onnistunut palvelemaan vientiyrityksiä ja näiden ulkomaisia ostaja-asiakkaita parhaiten. Näin arvioivat vientiyritykset, ostajat ja rahoituslaitokset vienninrahoitukseen erikoistuneen kansainvälisen analytiikkatalon ja median TXF:n kyselytutkimuksessa. Viime vuonna Finnvera oli ykkönen TXF:n ostajien Importer’s Choice -kategoriassa ja kärkikolmikossa myös vientiyritysten Exporter´s Choice -arviossa. Nyt arviot on yhdistetty, ja Finnvera oli koko vertailun ykkönen.

Palkinto luovutettiin keskiviikkona 12.6.2019 Berliinissä.

–Oli suuri kunnia vastaanottaa tunnustus vuoden parhaana vientitakuulaitoksena 300 globaalille toimijalle tehdyssä kyselyssä. Hienoa, että perusteena voitollemme oli nimenomaan onnistuminen palvelussa. Kiitos tästä asiakkaillemme ja sidosryhmillemme! Jatkamme ja kehitymme tästä yhteistyössä, kiittää palkinnon Berliinissä vastaanottanut Finnveran toimitusjohtaja Pauli Heikkilä.

Tuloksissa korostuivat erityisesti Finnveran toimialaymmärrys ja joustavuus. Vientiyritykset ovat kiitelleet Finnveraa nopeudesta vastaamisessa ja joustavuudesta. Pankit puolestaan arvostavat sitä, että vientitakuu ja rahoitus tulevat samasta paikasta.

–Olemme erittäin otettuja ja onnellisia tästä tunnustuksesta, joka tulee palvelujemme keskeisiltä kohderyhmiltä eli vientiyrityksiltä ja niiden ostajilta. Tulos antaa meille varmuutta siitä, että olemme onnistuneet viemään toimintaamme oikeaan suuntaan ja löytämään keinot, joilla me vientitakuulaitoksena voimme parantaa yritysten mahdollisuuksia onnistua vientikaupoissaan ja kansainvälisessä kasvussa, sanoo Finnveran liiketoimintajohtaja Jussi Haarasilta.

TXF:n tutkimukseen osallistui 300 viejien, ostajien ja pankkien edustajaa eri puolilta maailmaa. Kaikki kärkipaikoille yltäneet vientitakuulaitokset ovat Pohjoismaista, mikä kertoo vahvasta viennin rahoituksen osaamisesta ja toisaalta rahoituskulttuurista, jossa pienten maiden on etsittävä kilpailukykynsä asiakaskeskeisyydestä isojen volyymien sijaan.

Asiakas- ja sidosryhmätutkimuksesta erinomaiset arvosanat viennin rahoitukselle

Finnvera seuraa asiakastyytyväisyyttä ja -palautetta säännöllisesti. Jatkuvan suositteluhalukkuuden seurannan lisäksi joka toinen vuosi toteutetaan laaja asiakas- ja sidosryhmätutkimus. Tutkimuksella selvitettiin Finnveran pk-yritys- ja suuryritysasiakkaiden, pankkien ja muiden sidosryhmien tyytyväisyyttä Finnveran toimintaan ja palveluun, mielikuvia ja näkemyksiä Finnveran toiminnan merkityksestä sekä kokemuksia eri palvelukanavista.

Koko tutkimuksessa Finnvera sai erinomaisen arvosanan sekä asiakkailta että sidosryhmiltä. Viennin rahoituksen arviointiin vastanneita yritysten, pankkien ja sidosryhmien edustajia oli noin 150. Asiakkaat olivat tyytyväisiä etenkin Finnveran toimialaosaamiseen ja asiakassuhteen hoitamiseen.

– Lämmin kiitos kaikille kyselyyn vastanneille. Tieto on meille arvokasta, ja sen avulla osaamme suunnata palvelumme oikein. On hienoa, että yritykset antoivat ammattitaidollemme ja osaamisellemme samoin kuin kanssamme tehdylle yhteistyölle kokonaisarvosanaksi selvästi yli 4, kun asteikko on 1–5. Asiakastyytyväisyyttä on tutkittu pitkään, ja on ilo nähdä, että ammattitaidon ja osaamisen trendi on nouseva. Olemme kehittäneet uusia tuotteita ja palveluja vastaamaan paremmin viennin rahoituksen haasteisiin ja vauhdittamaan pienempiäkin vientikauppoja. Lisäksi olemme lisänneet asiakas- ja rahoittajatapaamisia. Uskon, että tämä näkyy tuloksissa, Haarasilta sanoo.

Finnveralle tärkeä mittari on rahoitustoiminnan vaikuttavuus eli se, mitä uutta tai millaista kasvua yritykset rahoituksen avulla saavuttavat. Tutkimuksen perusteella viennin rahoitus on vauhdittanut yritysten vientiä ja sillä on ollut merkittävä myönteinen vaikutus myös yritysten kotimaisille alihankkijoille. Moni vientikauppa olisi saattanut toteutua pienempänä tai jäädä kokonaan toteutumatta ilman viennin rahoitusta. Finnveran vienninrahoitustoiminnalla arvioidaan myös olleen myönteinen vaikutus työllisyyteen Suomessa.

– Eniten kehitettävää viennin rahoituksen kohderyhmät näkevät edelleen viennin rahoituksen järjestelmässä, kuten CIRR-korkojärjestelmässä. Asiaa kehitetään parhaillaan työ- ja elinkeinoministeriön perustamassa viennin rahoituksen kehitys -työryhmässä. Se päättää työnsä kesäkuun loppuun mennessä, jolloin voidaan odottaa kehitysehdotuksia.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Jussi Haarasilta, liiketoimintajohtaja, Finnvera, puh. 029 460 2601


Pauli Heikkilä, toimitusjohtaja, Finnvera, puh. 029 460 240


www.txfnews.com/

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Finnvera Oyj
Finnvera Oyj
Porkkalankatu 1
00180 HELSINKI

029 460 11http://www.finnvera.fi

Finnvera tarjoaa rahoitusta yritystoiminnan alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen sekä viennin riskeiltä suojautumiseen. Vahvistamme suomalaisten yritysten toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä tarjoamalla lainoja, takauksia ja vienninrahoituspalveluja. Finnvera jakaa rahoitukseen sisältyvää riskiä muiden rahoittajien kanssa. Finnvera on valtion omistama erityisrahoittaja ja Suomen virallinen vientitakuulaitos Export Credit Agency (ECA). www.finnvera.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finnvera Oyj

Finnveran aluekatsaus 1-6/2026: Viennin rahoitus kasvoi, investoinnit jäivät vertailuvuotta pienemmiksi Uudellamaalla4.9.2026 10:30:00 EEST | Tiedote

Finnvera myönsi Uudenmaan yrityksille vuoden 2026 ensimmäisellä puoliskolla rahoitusta 165 miljoonaa euroa. Uusimaa säilytti asemansa omistajanvaihdosten ykkösmaakuntana ja viennin rahoitus kasvoi, mutta investoinnit ja InvestEU-rahoitus jäivät viime vuoden tasosta. Uudenmaan pienissä yrityksissä riitti kysyntää mikroyritysten ja aloittavien yritysten lainalle. Vientitakuiden käytön tuntuva lisääntyminen kertoo, että pk-yritykset turvasivat vientikauppojaan aiempaa ahkerammin.

Finnveran aluekatsaus 1–6/2026: Rahoitus Kaakonkulmalle nousi vuodentakaisesta - Etelä-Karjalassa yrityskaupat lähes tuplaantuivat, Kymenlaaksossa teolliset investoinnit kasvussa4.9.2026 09:20:00 EEST | Tiedote

Finnvera myönsi Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson yrityksille tammi–kesäkuussa 2026 rahoitusta hieman vuodentakaista enemmän eli yhteensä 24 miljoonaa euroa (22). Valtaosa rahoituksesta kohdistui Etelä-Karjalaan, missä toimialojen veturina oli teollisuus. Etelä-Karjalassa myös rahoitettujen yrityskauppojen määrä lähes kaksinkertaistui. Teollisuuden veto oli vahvaa myös Kymenlaaksossa, ja teollisuuden investointien arvo nousi vuodentakaisesta. Kaakkois-Suomessa näkyy merkittäviä kasvumahdollisuuksia teollisuudessa, vihreän siirtymän hankkeissa ja niiden ympärille rakentuvissa alihankintaverkostoissa.

Finnveran aluekatsaus 1−6/2026: Rahoitetut investoinnit kasvussa Pirkanmaalla ja Kanta-Hämeessä, Päijät-Hämeen investoinneissa hiljaista – Kuluttaja-alat matkailu ja kauppa piristymässä2.9.2026 10:15:00 EEST | Tiedote

Finnveran tammi−kesäkuussa 2026 myöntämä pk- ja midcap-yritysten rahoitus laski Pirkanmaalla, Päijät-Hämeessä ja Kanta-Hämeessä viime vuoden vastaavasta ajasta. Finnveran ja muiden rahoittajien kanssa yhdessä mahdollistamien investointien kokonaisarvo kuitenkin nousi reippaasti Pirkanmaalla ja hienoisesti Kanta-Hämeessä, mikä kertoo yritysten positiivisista näkymistä. Päijät-Hämeessä myös investointien rahoitus laski tuntuvasti, mutta teollisuusmaakunnan valopilkkuna olivat kuluttajavetoiset toimialat matkailu ja kauppa. Mikroyritysten ja aloittavien yritysten kasvuun tarkoitetulla lainalla oli kysyntää maakunnissa, ja myös maatalousyritysten suurinvestointien rahoitus on herättänyt kiinnostusta.

Aluekatsaus 1-6/2026: Investoinnit kasvoivat Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa – matkailu ja teollisuus vauhdittivat kehitystä2.9.2026 09:17:02 EEST | Uutinen

Finnveran yhdessä muiden rahoittajien kanssa rahoittamien investointien arvo kasvoi Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa tammi–kesäkuussa yhteensä 55 miljoonaan euroon. Kasvua vauhdittivat erityisesti matkailuhankkeet Pohjois-Savossa ja teollisuus Pohjois-Karjalassa. Samaan aikaan Finnveran myöntämä kokonaisrahoitus väheni 34 miljoonaan euroon, kun vuotta aiemmin alueiden yrityksille myönnettiin rahoitusta 44 miljoonaa euroa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye