Finnvera Oyj

Finnveralle mahdollisuus myöntää 650 miljoonaa euroa Euroopan investointipankin takaamia lainoja suurille yrityksille

6.4.2021 17:14:00 EEST | Finnvera Oyj | Tiedote

Jaa
Finnvera liittyy Euroopan investointipankki -ryhmän (EIP) Pan-European Guarantee Fund (EGF) -takausohjelmaan. Finnvera ja EIP allekirjoittivat 1.4.2021 sopimuksen takausohjelmasta, jonka puitteissa Finnvera voi myöntää kaikkiaan 650 miljoonaa euroa käyttöpääoma- ja investointilainoja pääasiassa suurten yritysten rahoitustarpeisiin. Rahoituksella on EIP:n 75 prosentin takaus. Takausohjelma on voimassa vuoden 2021 loppuun asti.

EGF on yleiseurooppalainen takuurahasto, jonka kokonaismäärä on 25 miljardia euroa. Rahasto perustettiin keväällä 2020 EIP-ryhmän aloitteesta, ja pankki vastaa rahaston hallinnoinnista. Finnveran osuus on yhteensä 650 miljoonaa euroa.

- Sopimus on erinomainen uutinen suomalaisille yrityksille ja erityisesti työntekijöille. EU-rahoituksen hyödyntämisellä varmistamme yritysten käyttöpääoman riittävyyden koronapandemian aikana ja investointien aikaistamisen pandemian päätyttyä. Erityisen iloinen olen Euroopan investointipankki -ryhmän ja Finnveran hyvästä ja pitkään jatkuneesta yhteistyöstä, toteaa elinkeinoministeri Mika Lintilä.

- Rahasto tukee koronapandemian aikana yrityksiä turvaamalla niiden rahoituksen saantia. Tämä laajentaa Finnveran mahdollisuuksia toimia kaupallista markkinaa täydentävänä rahoittajana, jolloin myös suuret yritykset pystyvät hyödyntämään EU:n laajuista takausohjelmaa, sanoo Finnveran liiketoimintajohtaja Jussi Haarasilta.

Takausohjelma on tarkoitettu EU:n pk-yritysmääritelmän ylittäville keskisuurille ja suurille yrityksille, joiden henkilöstömäärä on vähintään 250, vuosiliikevaihto yli 50 miljoonaa euroa ja taseen loppusumma yli 43 miljoonaa euroa.

- Euroopan takuurahasto on mahdollisuus eurooppalaisille rahoituksen välittäjille ja yrityksille. Pk-yritykset ja suuremmat yritykset ovat kärsineet taloudellisesti viruksen tukahduttamiseen tähtäävistä toimenpiteistä. Vaikka pandemian loppu on nyt hitaasti nähtävissä, yritykset tarvitsevat paljon rahoitusta palatakseen takaisin kestävän ja vakaan kasvun polulle. Olemme iloisia, että Finnvera auttaa kanavoimaan tämän eurooppalaisen rahoituksen sitä tarvitseville yrityksille, lisää EIP:n varapääjohtaja Thomas Östros.

Finnvera käyttää takausohjelman piirissä suoraa luottoa. Yksittäisen luoton määrä voi olla enintään 100 miljoonaa euroa ja luottoaika enintään 6 vuotta. Rahoituksen tarkemmista ehdoista sovitaan hankekohtaisesti. Lähtökohtaisesti ehdot vastaavat yrityksen muun rahoituksen ehtoja.

EGF-ohjelma on voimassa vuoden 2021 loppuun asti.

Finnvera vahvistaa suomalaisten yritysten toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä tarjoamalla lainoja, takauksia ja vientitakuita ja on varautunut turvaamaan elinkelpoisten yritysten lainarahoituksen saatavuuden koronapandemian aiheuttaman poikkeustilanteen kaikissa vaiheissa. Finnvera jatkaa pankkirahoituksen takausohjelmaa ja täydentää rahoitusmarkkinoita myös omilla lainoilla. Rahoitustarpeissa suosittelemme yrityksiä ottamaan yhteyttä ensisijaisesti omaan pankkiin mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.

Lisätiedot:

Jussi Haarasilta, liiketoimintajohtaja, Suuryritykset, Finnvera puh. 029 460 2601

Lisätietoa:

EIP-ryhmä perusti EGF-takausohjelman Suomen ja muiden EU:n jäsenvaltioiden osuuksilla suojaamaan COVID-19-kriisistä kärsiviä yrityksiä. Lähes 25 miljardin euron takauksilla EGF mahdollistaa EIP:n ja EIR:n lainat, takaukset, omaisuusvakuudelliset arvopaperit, pääoman ja muut rahoitusvälineet nopeasti enimmäkseen pienten ja keskisuurten yritysten saataville. EGF on osa Euroopan unionin elvytyspakettia, jolla pyritään antamaan yhteensä 540 miljardin euron lisäys EU:n talouden pahimmin kärsineille osille.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Jussi Haarasilta, liiketoimintajohtaja, Suuryritykset, Finnvera puh. 029 460 2601

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Finnvera Oyj
Finnvera Oyj
Porkkalankatu 1
00180 HELSINKI

029 460 11http://www.finnvera.fi

Finnvera tarjoaa rahoitusta yritystoiminnan alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen sekä viennin riskeiltä suojautumiseen. Vahvistamme suomalaisten yritysten toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä tarjoamalla lainoja, takauksia ja vienninrahoituspalveluja. Finnvera jakaa rahoitukseen sisältyvää riskiä muiden rahoittajien kanssa. Finnvera on valtion omistama erityisrahoittaja ja Suomen virallinen vientitakuulaitos Export Credit Agency (ECA). www.finnvera.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finnvera Oyj

Rahoitus & kasvu: Omistajanvaihdos nostaa yrityksen liikevaihdon kasvuun, mutta kiihkein kasvuvaihe näkyy vasta yrityskauppaa seuraavina vuosina – ”Yritysostoon hyvä varautua ennakoiden”19.3.2026 12:09:10 EET | Tiedote

//HUOM, tiedotteen väliotsikko korjattu// Finnveran rahoituksella omistajanvaihdoksen toteuttaneiden yritysten liikevaihto on noussut selvästi ja pitkäkestoisesti. On myös viitteitä, että yritysten liikevaihdon kasvu olisi muita nopeampaa. Yritysosto nostaa ostavan yrityksen liikevaihdon uudelle tasolle, mutta pitkän aikavälin kasvuvauhdin kannalta olennaisinta on, mitä yrityksessä tapahtuu kauppaa seuraavina vuosina. Yritysostolla kasvua hakevan yrityksen kannattaa pyrkiä toteuttamaan kauppa ennakoiden, sillä kaikki hyödyt eivät välttämättä realisoidu heti kaupantekovuonna, sanoo Finnveran omistajanvaihdosrahoituksia analysoinut ekonomisti Anni Koskinen. Yrityskauppamarkkina ja -rahoitus piristyivät vuonna 2025, mutta potentiaalisia ostajia on edelleen selvästi vähemmän kuin myyntiä suunnittelevia yrityksiä.

Rahoitus & kasvu: Omistajanvaihdos nostaa yrityksen liikevaihdon kasvuun, mutta kiihkein kasvuvaihe näkyy vasta yrityskauppaa seuraavina vuosina – ”Yritysostoon hyvä varautua ennakoiden”19.3.2026 11:30:00 EET | Tiedote

Finnveran rahoituksella omistajanvaihdoksen toteuttaneiden yritysten liikevaihto on noussut selvästi ja pitkäkestoisesti. On myös viitteitä, että yritysten liikevaihdon kasvu olisi muita nopeampaa. Yritysosto nostaa ostavan yrityksen liikevaihdon uudelle tasolle, mutta pitkän aikavälin kasvuvauhdin kannalta olennaisinta on, mitä yrityksessä tapahtuu kauppaa seuraavina vuosina. Yritysostolla kasvua hakevan yrityksen kannattaa pyrkiä toteuttamaan kauppa ennakoiden, sillä kaikki hyödyt eivät välttämättä realisoidu heti kaupantekovuonna, sanoo Finnveran omistajanvaihdosrahoituksia analysoinut ekonomisti Anni Koskinen. Yrityskauppamarkkina ja -rahoitus piristyivät vuonna 2025, mutta potentiaalisia ostajia on edelleen selvästi vähemmän kuin myyntiä suunnittelevia yrityksiä.

Mikroyrityksille myönnetty 2,9 miljoonaa euroa lainaa helmikuussa käynnistyneessä haussa – Pienten yritysten rahoitus näkyy nopeasti uusina työpaikkoina17.3.2026 09:00:07 EET | Tiedote

Erityisesti nuoret yritykset ovat hakeneet aktiivisesti mikroyritysten kasvuun kohdennettua Finnveran lainaa. Haku käynnistyi 1.2.2026 ja hakemuksia on saapunut tähän mennessä noin 270 kappaletta. Hakijoista noin kolmannes oli alle vuoden ikäisiä yrityksiä ja noin puolet alle kolme vuotta toimineita yrityksiä, mikä kertoo rahoituksen merkityksestä erityisesti yritystoiminnan alku- ja kasvuvaiheessa. Lisäksi nuorten yritysten takaushakemukset ovat lisääntyneet alkuvuonna 2026, mikä kertoo, että pankit ja muut rahoittajat ovat aktivoituneet nuorten yritysten rahoituksessa. Alkuvuosi viittaa siihen, että mikroyritykset hakevat uusia avauksia ja kehittävät liiketoimintaansa, ja myös uusia yrityksiä perustetaan rohkeasti. Rahoitus synnyttää nopeasti uusia työpaikkoja.

Finnveran omistajanvaihdoskatsaus 1–12/2025: Yrityskauppojen rahoitus kääntyi odotettuun kasvuun – Maakunnista kärjessä Uusimaa, Varsinais-Suomi ja Pirkanmaa12.3.2026 09:30:49 EET | Tiedote

Yritysten omistajanvaihdosten rahoitus kääntyi odotettuun kasvuun. Finnvera myönsi rahoitusta omistajanvaihdoksiin vuonna 2025 yhteensä 130 miljoonaa euroa, mikä on lähes neljänneksen enemmän kuin edellisvuonna. Yrityskauppojen määrät nousivat eri kokoluokan yrityksissä ja myös rahoitettujen kauppojen keskikoko kasvoi. Teollisuuden yrityskaupoissa nähtiin merkittävä käänne parempaan.

Finnveran aluekatsaus 1–12/2025: Etelä-Pohjanmaan investoinnit kasvoivat, Keski-Pohjanmaalla kehitys oli vakaata ja Pohjanmaalla varovaisempaa11.3.2026 09:14:37 EET | Tiedote

Kokonaisuutena Finnveran myöntämän rahoituksen ja investointien taso pysyi lähellä edellisvuotta, mutta maakuntien välillä oli selviä eroja. Investoinneissa nähtiin selviä maakuntakohtaisia eroja: Etelä-Pohjanmaalla investoinnit kasvoivat, Keski-Pohjanmaalla kehitys oli vakaata ja Pohjanmaalla investoinnit laskivat suurten hankkeiden puuttuessa. Finnveran yhdessä muiden rahoittajien kanssa rahoittamien investointien kokonaisarvo säilyi vakaana ja osoitti yritysten halukkuutta kehittää toimintaansa epävarmuudesta huolimatta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye