Finnvera Oyj

Finnveran Sisä-Suomen aluekatsaus 1–12/2022: Finnveran rahoitus ennätystasolle Päijät-Hämeessä - Pirkanmaalla ja Kanta-Hämeessä rahoituksen määrä laski

Jaa
Finnvera myönsi vuonna 2022 rahoitusta Pirkanmaan, Päijät-Hämeen ja Kanta-Hämeen maakuntiin yhteensä 147 miljoonaa euroa (159). Taloudellinen epävarmuus vähensi yritysten investointi- ja kasvuhaluja sekä ulkoisen rahoituksen käyttöä, mikä näkyi myönnetyn rahoituksen kokonaismäärän laskuna. Maakuntien taloudellinen kehitys näyttää kulkevan nyt hyvin eri suuntiin. Päijät-Hämeessä kasvuvire jatkuu ja Finnveran rahoitus maakuntaan kasvoi viime vuonna. Pirkanmaalle ja Kanta-Hämeeseen myönnetyn rahoituksen kokonaismäärä laski. Etenkin Kanta-Hämeessä rahoitettujen hankkeiden taso on huolestuttavan matala.

Finnvera myönsi Pirkanmaan pk- ja midcap-yrityksille vuonna 2022 rahoitusta yhteensä 86 miljoonaa euroa (100), Päijät-Hämeeseen 48 miljoonaa euroa (44) ja Kanta-Hämeeseen 13 miljoonaa euroa (16). Finnveran rahoituksella myötävaikutettiin yli 900 uuden työpaikan (1 345) syntymiseen maakunnissa. Vaikka maakuntien rahoituksen kokonaismäärä laski edellisvuodesta, kokonaisuutena määrä oli kuitenkin selvästi koronapandemiaa edeltänyttä aikaa, vuotta 2019 korkeammalla, jolloin rahoitusta myönnettiin yhteensä 133 miljoonaa euroa.

Rahoitusta myönnettiin eniten yritysten käyttöpääomatarpeisiin.

- Yritysten käyttöpääomatarpeet johtuivat pääasiallisesti kahdesta eri syystä. Yritykset halusivat vahvistaa kassavarojaan varmistaakseen riittävän maksukyvyn kustannusten kasvaessa. Käyttöpääomarahoitusta myönnettiin kuitenkin myös yritysten liiketoiminnan uuteen kasvuun, sanoo Finnveran Sisä-Suomen aluejohtaja Juha Ketola.

Pirkanmaalla voimakkain tarve käyttöpääomarahoitukselle, myös rahoitettujen omistajanvaihdosten määrä kasvoi

Pirkanmaalla Finnvera oli yhdessä pankkien ja muiden rahoittajien kanssa rahoittamassa yhteensä 185 miljoonaa euron kokonaisrahoitushankkeita. Pääosa tästä, yhteensä 98 miljoonaa euroa, kohdistui yritysten käyttöpääomatarpeisiin. Investointien osuus 54 miljoonaa euroa. Rahoitettujen kokonaisinvestointien määrä kasvoi hieman edelliseen vuoteen verrattuna mutta oli silti vielä huolestuttavan matalalla tasolla.

Yritysten omistajanvaihdoksia Finnvera rahoitti Pirkanmaalla 75 kappaletta (67), ja niihin kohdistui Finnveran myöntämää rahoitusta yhteensä 11 miljoonaa euroa (8) vuonna 2022.

Toimialoittain tarkasteluna rahoituksen myöntäminen palautui vuoden 2019 tasolle. Eniten rahoitusta myönnettiin jälleen teollisuuteen. Teollisuusyrityksille myönnetty rahoitus kasvoi hieman edellisvuodesta, vaikka rahoitettujen teollisten investointien määrä ei merkittävästi kasvanut.

- Investointihalukkuuden matalaa tasoa selittävät osaltaan maailmantalouden epävarmuustekijät mutta toisaalta myös työvoiman saatavuusongelmat sekä nousseet raaka-ainehinnat. Toisaalta juuri nyt yritysten tulisi investoida tuottavuuden tehostamiseen ja automaatioon. Tulevaisuuteen suuntautuva uudistuminen on tärkeää kilpailukyvylle myös perinteisillä teollisuudenaloilla, arvioi Ketola.

Toimialoista matkailu- ja ravitsemusalan rahoitustarpeet olivat vuonna 2022 huomattavasti kahta aikaisempaa vuotta vähäisemmät, kun alan rajoitukset poistuivat ja kuluttajien ostokäyttäytyminen palasi koronaa edeltävien vuosien tasolle.

Vuosina 2020–2021 Finnveran myöntämää rahoitusta kohdistui matkailu- ja erityisesti ravitsemusalan yrityksille sekä kaupan ja kuluttajapalvelujen yrityksille suhteellisesti huomattavasti tavanomaista enemmän.

Päijät-Hämeessä talouden positiivinen vire jatkuu - myönnetyn rahoituksen kokonaismäärä kasvoi

Päijät-Hämeessä Finnvera oli mukana rahoittamassa yhteensä 110 miljoonan euron (111) kokonaishankkeita. Yritysten käyttöpääomatarpeita rahoitettiin 56 miljoonalla eurolla, ja käyttöpääomarahoitus tuplaantui edellisvuodesta (28). Uusien investointien osuus rahoitetuista kokonaishankkeista oli 28 miljoonaa euroa (62) ja laski merkittävästi edelliseen vuoteen verrattuna.

- Rahoitettujen investointien määrän merkittävä muutos selittyy suurelta osin yksittäisten suurten rahoitusten vaikutuksella. Vuonna 2021 Finnvera oli mukana rahoittamassa kahta alueellisesti merkittävää teollista investointia. Viime vuoden aikana puolestaan järjesteltiin uudelleen merkittävä yksittäinen käyttöpääomarahoitus.

Yritysten vientikauppoihin ja toimituksiin liittyvä rahoitus kasvoi Päijät-Hämeessä yhteensä 26 miljoonaan euroon (21).

- Nämä ovat hyviä lukuja, ja kertovat alueen talouden nosteesta. Päijät-Hämeessä on toteutunut ja käynnissä useita isoja investointeja eri teollisuuden aloilla, jotka osaltaan luovat positiivista virettä alueelle, Ketola sanoo.

Yrityskauppoja Finnvera rahoitti Päijät-Hämeen alueella lukumääräisesti enemmän kuin edellisenä vuonna, 36 kappaletta (29), mutta euromääräisesti niihin kohdistui vähemmän rahoitusta kuin edellisenä vuonna 4,6 miljoonaa euroa (6,7).

Toimialoista eniten rahoitusta kohdistui Päijät-Hämeen teollisille toimialoille, yhteensä 74 prosenttia Finnveran kokonaisrahoituksesta. Päijät-Hämeen matkailu- ja ravintola-ala selvisi vuoden aikana ilman merkittävää Finnveran lisärahoitusta.

Kanta-Hämeessä rahoituksen määrä putosi alimmilleen tarkastelujakson aikana

Kanta-Hämeen alueella Finnvera oli mukana rahoittamassa yhteensä 26 miljoonan euron kokonaisrahoitustarpeita, josta yli puolet, 15 miljoonaa euroa, kohdistui yritysten käyttöpääomatarpeisiin.

Investointien osuus rahoitetuista kokonaishankkeista oli huolestuttavan alhainen ja laski jopa edellisvuoden tasosta 7 miljoonaan euroon (10).

Myös rahoitettujen omistusvaihdosten määrä laski 16 kappaleeseen (22).

Toimialoista eniten rahoitusta myönnettiin teollisuuteen.

- Kanta-Hämeen luvuissa näkyy, että kyseessä on pieni maakunta, jossa on myös keskimääräistä vähemmän kasvuhakuisia yrityksiä samoin kuin pk-vientiyrityksiä. Viimeisimmän Pk-yritysbarometrin mukaan maakunnassa noin joka viides yritys suunnittelee omistajanvaihdosta kahden seuraavan vuoden aikana. Omistuksen muutokset tuovat yrityksiin yleensä myös kasvu- ja investointihaluja, mikä voi tuoda uutta virettä maakunnan talouteen, Ketola arvioi.

Lisää aiheesta

Finnveran Sisä-Suomen aluekatsaus 1-12/2022 (PDF)

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Juha Ketola, aluejohtaja, Sisä-Suomi, puh. 029 460 2658

Kuvat

Finnveran Sisä-Suomen aluejohtaja Juha Ketola.
Finnveran Sisä-Suomen aluejohtaja Juha Ketola.
Lataa
Myönnetty rahoitus toimialoittain Pirkanmaalla 2018-2022.
Myönnetty rahoitus toimialoittain Pirkanmaalla 2018-2022.
Lataa
Myönnetty rahoitus toimialoittain Päijät-Hämeessä 2018-2022.
Myönnetty rahoitus toimialoittain Päijät-Hämeessä 2018-2022.
Lataa
Myönnetty rahoitus toimialoittain Kanta-Hämeessä 2018-2022.
Myönnetty rahoitus toimialoittain Kanta-Hämeessä 2018-2022.
Lataa

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Finnvera Oyj
Finnvera Oyj
Porkkalankatu 1
00180 HELSINKI

029 460 11http://www.finnvera.fi

Finnvera tarjoaa rahoitusta yritystoiminnan alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen sekä viennin riskeiltä suojautumiseen. Vahvistamme suomalaisten yritysten toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä tarjoamalla lainoja, takauksia ja vienninrahoituspalveluja. Finnvera jakaa rahoitukseen sisältyvää riskiä muiden rahoittajien kanssa. Finnvera on valtion omistama erityisrahoittaja ja Suomen virallinen vientitakuulaitos Export Credit Agency (ECA). www.finnvera.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finnvera Oyj

Finnvera ja kauppakamarit: Suomalaiset pk-yritykset eivät hyödynnä riittävästi kilpailukykyä lisääviä viennin rahoitusratkaisuja21.3.2024 09:33:00 EET | Tiedote

Suomalaiset pk-yritykset eivät hyödynnä riittävästi erilaisia viennin rahoitusratkaisuja ja menettävät sen vuoksi kauppoja sekä altistuvat tarpeettomille luottotappioille. Riskeiltä suojautuminen ja maksuajan järjestäminen ostajalle tuovat kilpailukykyä. Kauppakamarit ja Finnvera käynnistävät yhdessä Vientikaupan rahoitus -kiertueen yritysten osaamisen ja kilpailukyvyn vahvistamiseksi.

Finnvera aloittaa vekselirahoituksen pienissä vientikaupoissa15.3.2024 09:00:00 EET | Tiedote

Finnvera alkaa rahoittaa vientikaupassa käytettäviä vekseleitä. Vekseli on vanha velkainstrumentti, joka nyt entisestään monipuolistaa Finnveran rahoitusmahdollisuuksia pienissä vientikaupoissa. Vekselirahoitus soveltuu pääomatavaroiden kauppaan, kun viejä ja ulkomainen ostaja ovat sopineet pitkästä, 2–5 vuoden maksuajasta ja vekseleiden käytöstä velkainstrumenttina. Vekselirahoitus, kuten Finnveran vuosi sitten käynnistämä vientiluottokin, on Finnveran ja tytäryhtiö Suomen Vientiluotto Oy:n yhteistyönä myöntämä rahoitus. Nyrkkisääntönä on, että vekselirahoitusta käytetään, jos rahoitustarve on noin 0,2–2 miljoonaa euroa ja vientiluottoa tyypillisesti suurempiin, 2–20 miljoonan euron vientikauppoihin.

Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan aluekatsaus 1–12/2023: Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla investoinnit voimakkaasti kasvussa, Finnveran rahoitus kasvoi Keski-Pohjanmaalla14.3.2024 10:00:00 EET | Tiedote

Finnvera myönsi vuonna 2023 rahoitusta Pohjanmaalle, Etelä-Pohjanmaalle ja Keski-Pohjanmaalle yhteensä 90 miljoonaa euroa, kun määrä edellisvuonna oli 102 miljoonaa euroa. Myönnetyn rahoituksen määrä kasvoi Keski-Pohjanmaalla. Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla rahoitus kohdistui selvästi aiempaa enemmän investointeihin. Alueella rahoitettujen yrityskauppojen yhteenlaskettu määrä pysyi edellisvuoden tasolla. Myönteistä on uusien, vihreän siirtymän investointeihin tarkoitettujen lainojen myöntäminen.

Finnveran omistajanvaihdoskatsaus 1–12/2023: Yrityskauppojen määrä laski, piristymisen merkkejä näkyvissä14.3.2024 08:30:00 EET | Tiedote

Alkuvuosi 2023 oli edelleen vilkas ja Finnveran rahoituksen myöntö omistusjärjestelyihin oli hyvällä tasolla, mutta yrityskauppojen määrä laski loppuvuotta kohti. Finnvera myönsi rahoitusta omistajanvaihdoksiin tammi–joulukuussa 2023 yhteensä noin 121 miljoonaa euroa, kun määrä edellisvuonna oli 130 miljoonaa euroa. Eniten yrityskauppoja tehtiin Uudellamaalla. Maakunnista erottuivat Varsinais-Suomi, Pirkanmaa ja Keski-Suomi, joissa euromääräinen rahoitus kasvoi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye