Finnvera Oyj

Finnverasta maaliskuussa 5 300 päätöstä pk-rahoitusjärjestelyissä – eniten kasvua Pohjois-Karjalassa ja Pohjanmaalla

6.4.2020 16:20:21 EEST | Finnvera Oyj | Tiedote

Jaa
Finnvera teki maaliskuussa nykyisille ja uusille pk-yritysasiakkaille yhteensä yli 5 300 päätöstä rahoitusjärjestelyistä. Määrä on yli viisinkertainen edellisvuoden maaliskuuhun verrattuna. Uutta kriisirahoitusta on myönnetty jo yli tuhannelle yritykselle, ja maksuaikajärjestelyjä on tehty samaan aikaan yli neljälle tuhannelle yritykselle. Eniten kasvua uuden rahoituksen myöntämisessä on ollut Pohjois-Karjalassa ja Pohjanmaalla, joissa rahoitusjärjestelyiden määrä on kolminkertaistunut edellisen vuoden maaliskuuhun verrattuna. Pienintä muutos on ollut Kainuussa, jossa on myös ensimmäisiä tautitapauksia ilmennyt muuta maata myöhemmin.

Alueellisesti ja toimialoittain tarkasteltuna rahoituksen järjestelytarpeet ovat edenneet hieman eri tahtiin. Matkailualalla tilanne näkyi Lapissa nopeasti, kun taas palvelualoilla sekä teollisuuden alihankintaketjuissa tarpeet kasvoivat kuukauden loppupuolella eri puolilla Suomea.

− Uutta rahoitusta on maaliskuussa myönnetty eniten teollisuuteen sekä majoitus- ja ravitsemusalalle, jolle uutta rahoitusta on myönnetty nelinkertaiselle määrälle yrityksiä normaaliin nähden, kertoo liiketoimintajohtaja Juuso Heinilä.

Uusien takaushakemusten määrän odotetaan edelleen jopa kaksinkertaistuvan

Kriisin alkaessa rahoitusjärjestelyissä painottuivat nykyisten luottojen järjestelyt, mutta hyvin pian kysyntä lisääntyi voimakkaasti myös uusien luottojen takauksissa. Finnvera arvioi, että lyhennysvapaahakemusten päivävauhti kääntyy nykyisestä neljästäsadasta vähitellen laskuun.

− Olemme tehneet paljon töitä pysyäksemme kasvaneen kysynnän vauhdissa, ja tässä olemme myös onnistuneet. Maksuaikamuutokset on käsitelty hyvin nopeasti, ja esimerkiksi pk-takauksen käsittelyaika on edelleen vain kaksi päivää, Heinilä toteaa.

Huhtikuussa uusien takaushakemusten määrän arvioidaan vielä kaksinkertaistuvan maaliskuun luvuista.

Suurempien yritysten valmius kohdata taloudellinen kriisi on pienempiä parempi, joten hakemusten euromääräinen keskikoko tullee kasvamaan jatkossa suurempien yritysten lähtiessä hakemaan rahoitusta.

− Valmistaudumme kysynnän kasvuun paitsi pienempien pankkilainojen takauksissa myös vaativissa useiden miljoonien eurojen hankkeissa, sanoo Heinilä.

Maakunta Myönnetty rahoitus 03/2020 (kpl) Kasvu %
Pohjois-Karjala 62 377
Pohjanmaa 56 331
Kymenlaakso 32 300
Lappi 47 236
Etelä-Karjala 32 220
Uusimaa 399 196
Etelä-Pohjanmaa 39 144
Pirkanmaa 141 135
Keski-Pohjanmaa 14 133
Varsinais-Suomi (sis. Ahvenanmaa) 122 130
Satakunta 45 114
Etelä-Savo 32 113
Pohjois-Pohjanmaa 84 91
Keski-Suomi 59 74
Kanta-Häme 30 58
Päijät-Häme 31 55
Pohjois-Savo 63 43
Kainuu 16 33
Yhteensä 1304 143

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Juuso Heinilä, liiketoimintajohtaja, Finnvera, puh. 029 460 2576

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Finnvera Oyj
Finnvera Oyj
Porkkalankatu 1
00180 HELSINKI

029 460 11http://www.finnvera.fi

Finnvera tarjoaa rahoitusta yritystoiminnan alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen sekä viennin riskeiltä suojautumiseen. Vahvistamme suomalaisten yritysten toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä tarjoamalla lainoja, takauksia ja vienninrahoituspalveluja. Finnvera jakaa rahoitukseen sisältyvää riskiä muiden rahoittajien kanssa. Finnvera on valtion omistama erityisrahoittaja ja Suomen virallinen vientitakuulaitos Export Credit Agency (ECA). www.finnvera.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finnvera Oyj

Finnveran aluekatsaus 1-6/2026: Viennin rahoitus kasvoi, investoinnit jäivät vertailuvuotta pienemmiksi Uudellamaalla4.9.2026 10:30:00 EEST | Tiedote

Finnvera myönsi Uudenmaan yrityksille vuoden 2026 ensimmäisellä puoliskolla rahoitusta 165 miljoonaa euroa. Uusimaa säilytti asemansa omistajanvaihdosten ykkösmaakuntana ja viennin rahoitus kasvoi, mutta investoinnit ja InvestEU-rahoitus jäivät viime vuoden tasosta. Uudenmaan pienissä yrityksissä riitti kysyntää mikroyritysten ja aloittavien yritysten lainalle. Vientitakuiden käytön tuntuva lisääntyminen kertoo, että pk-yritykset turvasivat vientikauppojaan aiempaa ahkerammin.

Finnveran aluekatsaus 1–6/2026: Rahoitus Kaakonkulmalle nousi vuodentakaisesta - Etelä-Karjalassa yrityskaupat lähes tuplaantuivat, Kymenlaaksossa teolliset investoinnit kasvussa4.9.2026 09:20:00 EEST | Tiedote

Finnvera myönsi Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson yrityksille tammi–kesäkuussa 2026 rahoitusta hieman vuodentakaista enemmän eli yhteensä 24 miljoonaa euroa (22). Valtaosa rahoituksesta kohdistui Etelä-Karjalaan, missä toimialojen veturina oli teollisuus. Etelä-Karjalassa myös rahoitettujen yrityskauppojen määrä lähes kaksinkertaistui. Teollisuuden veto oli vahvaa myös Kymenlaaksossa, ja teollisuuden investointien arvo nousi vuodentakaisesta. Kaakkois-Suomessa näkyy merkittäviä kasvumahdollisuuksia teollisuudessa, vihreän siirtymän hankkeissa ja niiden ympärille rakentuvissa alihankintaverkostoissa.

Finnveran aluekatsaus 1−6/2026: Rahoitetut investoinnit kasvussa Pirkanmaalla ja Kanta-Hämeessä, Päijät-Hämeen investoinneissa hiljaista – Kuluttaja-alat matkailu ja kauppa piristymässä2.9.2026 10:15:00 EEST | Tiedote

Finnveran tammi−kesäkuussa 2026 myöntämä pk- ja midcap-yritysten rahoitus laski Pirkanmaalla, Päijät-Hämeessä ja Kanta-Hämeessä viime vuoden vastaavasta ajasta. Finnveran ja muiden rahoittajien kanssa yhdessä mahdollistamien investointien kokonaisarvo kuitenkin nousi reippaasti Pirkanmaalla ja hienoisesti Kanta-Hämeessä, mikä kertoo yritysten positiivisista näkymistä. Päijät-Hämeessä myös investointien rahoitus laski tuntuvasti, mutta teollisuusmaakunnan valopilkkuna olivat kuluttajavetoiset toimialat matkailu ja kauppa. Mikroyritysten ja aloittavien yritysten kasvuun tarkoitetulla lainalla oli kysyntää maakunnissa, ja myös maatalousyritysten suurinvestointien rahoitus on herättänyt kiinnostusta.

Aluekatsaus 1-6/2026: Investoinnit kasvoivat Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa – matkailu ja teollisuus vauhdittivat kehitystä2.9.2026 09:17:02 EEST | Uutinen

Finnveran yhdessä muiden rahoittajien kanssa rahoittamien investointien arvo kasvoi Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa tammi–kesäkuussa yhteensä 55 miljoonaan euroon. Kasvua vauhdittivat erityisesti matkailuhankkeet Pohjois-Savossa ja teollisuus Pohjois-Karjalassa. Samaan aikaan Finnveran myöntämä kokonaisrahoitus väheni 34 miljoonaan euroon, kun vuotta aiemmin alueiden yrityksille myönnettiin rahoitusta 44 miljoonaa euroa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye