Fira rakentaa pysäköintilaitoksen Järvenpäähän

Viulukonsertonkujalle sijoittuvan pysäköintilaitoksen tulevat käyttäjät ovat alueelle lähivuosina rakennettavan uuden asuinalueen asukkaita. Lisäksi pysäköintilaitokseen tulee liityntäpysäköintipaikkoja sujuvoittamaan työmatkaliikennettä. Pysäköintirakennuksen kulmaan tulee valotaideteos, josta vastaavat kuvataiteilija Jaakko Niemelä ja kuvanveistäjä Helena Hietanen.
− Hienoa saada Fira toteuttamaan Ainolan pysäköintilaitosta. Fira toteutti Järvenpään kaupungille viime vuonna valmistuneen Harjulan kampuksen ja siinä hankkeessa yhteistyö toimi erittäin hyvin. Sen pohjalta on hyvät edellytykset lähteä toteuttamaan tätä hanketta, toteaa Teemu Jaakkola rakennuttamistehtävistä vastaavasta Mestaritoiminta Oy:stä.
− Olemme todella iloisia päästessämme kumppaniksi tähän hankkeeseen. Firalla on vahva kokemus ja osaaminen pysäköintilaitosten rakentamisesta ja pystymme hyödyntämään hyväksi havaittuja vakioituja ratkaisujamme myös tässä projektissa, kertoo Head of Project Development Tuomas Lankinen Firan toimitilarakentamisen linjasta.
Sopimus on luonnollista jatkumoa Firalle, joka on vastannut kaikkiaan 17 pysäköintitalon rakentamisesta kymmenen viime vuoden aikana. Lisäksi rakenteilla on parhaillaan neljä pysäköintilaitosta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Fira:
Jyrki Latvala, työpäällikkö, puh. 0400 792 474 jyrki.latvala@fira.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Fira on rakennusalan rohkea uudistaja. Maailma muuttuu koko ajan ja uskomme, että rakennusalan tulee muuttua sen mukana. Tavoitteenamme on tarjota ylivoimaista palvelurakentamista, jonka keskiössä on asiakas – sekä tietysti ihmiset, jotka tiloja käyttävät. Siksi kehitämme rakentamisen ja asumisen ratkaisuja, jotka huomioivat ympäristön sekä ilahduttavat ja auttavat asiakasta ylittämään tavoitteensa. Olemme merkittävä rakentaja pääkaupunkiseudulla, ja liikevaihtomme oli 225 milj. euroa vuonna 2021. Palvelualueitamme ovat asuntorakentaminen, toimitilarakentaminen, modernisointi sekä putkiremontit ja asuntoperuskorjaukset.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fira
Fira aloittaa automaattivaraston rakentamisen Nurmijärven Ilvesvuoressa29.4.2025 07:36:43 EEST | Tiedote
Rakentamisen palveluyhtiö Fira on sopinut Stén & Co -konserniin kuuluvan teräs- ja alumiinitukkuri Kimet Oy:n kanssa Nurmijärvelle 2600-paikkaisen automaattivaraston sekä erillisen käsittelyhallin rakentamisesta. Fira on toiminut hankkeessa myös hankekehittäjänä.
Rakentamisen palveluyhtiö Firalle merkittävä tulosparannus24.3.2025 07:43:00 EET | Tiedote
Rakentamisen palveluyhtiö Firan kehitystyö ja hyvin hoidetut hankkeet varmistivat budjetoitua paremman tuloksen. Korjausrakentamisessa nähtiin kasvua, kun taas toimitilojen myynti jäi tavoitteesta. Liikevaihto putosi odotetusti suurien toimitilahankkeiden päätyttyä.
Fira aloittaa suuren putkiremontin Pasilan 70-luvun tornitalossa16.1.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Rakentamisen palveluyhtiö Fira aloittaa suuren linjasaneeraushankkeen Helsingin Itä-Pasilassa. Vislauskujalla sijaitsevassa, vuonna 1974 valmistuneessa taloyhtiössä on yhteensä 133 asuntoa.
Fira modernisoi yliopiston opiskelutilat Fabianinkadulla25.11.2024 09:33:23 EET | Tiedote
Rakentamisen palveluyhtiö Fira on aloittanut modernisointihankkeen Fabianinkatu 28:ssa, jossa sijaitsevat Aleksandrian opiskelutilat uudistetaan vastaamaan tämän päivän tarpeita. Modernisointi parantaa tilojen toiminnallisuutta, akustiikkaa ja äänieristystä sekä käyttäjäkokemusta.
Rakennusalan palveluyhtiö Fira julkaisee hiilitiekarttansa13.9.2024 10:17:53 EEST | Tiedote
Rakennusalan palveluyhtiö Fira on sitoutunut #BuildingLife-ohjelmaan, jonka osana yhtiö julkaisee World Green Building Weekillä hiilitiekarttansa. Siinä on asetettu yhtiön lyhyen (2035) ja pitkän aikavälin (2050) hiilipäästöjen vähentämiseen liittyvät tavoitteet, keskeiset toimenpiteet sekä arvioitu niiden vaikuttavuus.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme