Firan liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat vuonna 2022, veturina toimitilarakentaminen

Firan liikevaihto kasvoi vuonna 2022 ja oli 268,5 (223,8) miljoonaa euroa. Käyttökate parani 8,1 prosenttia ja oli 10,2 (9,5) miljoonaa euroa liikevoiton yltäessä 6,7 (6,3) miljoonaan euroon. Liikevoittoprosentti oli 2,5 (2,8) prosenttia. Tilauskanta oli vuoden 2022 lopussa noin 292 (225) miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä kauden lopussa 307 (281).*
− Vuonna 2022 Firan toimitilarakentamisessa nähtiin ennennäkemätöntä kasvua ja tilauskanta kohosi loppuvuonna ennätystasolle. Firan asuntorakentaminen jatkoi vahvaa tuloksentekoa, vaikka markkina vaikeutui selvästi loppuvuodesta. Putkiremonteissa nähtiin tasaista tilauskannan kasvua, kun koronapandemian luoma pullonkaula alkoi hiljalleen purkautua. Modernisoinnissa solmittiin vuoden aikana kaksi isoa urakkasopimusta. Olen erittäin tyytyväinen siihen, että hyvä kehityksemme jatkui ja pystyimme kasvattamaan sekä liikevaihtoa että liikevoittoa vuonna 2022. Strategiamme on osoittautunut toimivaksi haastavassakin markkinatilanteessa ja suuntaamme katseet kuluvaan vuoteen vakavaraisessa kunnossa, toteaa Firan toimitusjohtaja Jari Koivu.
Vuosikatsauksen yhteydessä Fira julkaisi nyt toista kertaa myös vastuullisuusraporttinsa, joka sisältää tietoa Firan vastuullisuustavoitteista sekä ympäristövastuun, sosiaalisen vastuun ja hyvän hallinnon eteen tehdystä työstä.
− Vastuullisuus ja kestävä kehitys ovat strategiamme ja liiketoimintamme ytimessä. Tehokkaammilla ja vähemmän ympäristöä kuormittavalla ratkaisuilla autamme asiakkaitamme saavuttamaan omia ympäristö- ja hiilineutraaliustavoitteitaan ja pienennämme omaa hiilijalanjälkeämme. Vuoden 2022 aikana loimme Firalle vastuullisuuden tiekartan, joka ohjaa toimintaamme jatkossa entistä tiukemmin. Keskeisimpiä onnistumisia viime vuonna olivat historiamme alhaisin tapaturmataajuus, ennätyskorkea henkilöstötyytyväisyys sekä erittäin korkealla tasolla oleva rakennus- ja purkujätteiden kierrätysaste, Jari Koivu jatkaa.
Lisätietoa Firan vuodesta 2022 löytyy 23.3.2023 julkaistusta vuosikatsauksesta ja vastuullisuusraportista, jotka ovat saatavilla osoitteessa: https://fira.fi/vuosikatsaus-2022/
Firan vuosi 2022:
- Asuntorakentamisessa valmistui yhteensä 556 asuntoa.
- Toimitilarakentamisen tilauskanta kasvoi 58 prosenttia ja nousi ennätyskorkealle tasolle, hankkeita oli vuoden aikana käynnissä yhteensä 13.
- Käynnissä olleiden modernisointihankkeiden yhteiskoko oli yli 40 000 bruttoneliömetriä.
- Putkiremontti valmistui 520 asuntoon.
- Vuonna 2022 saavutettiin Firan historian alhaisin tapaturmataajuus, 8,07 (11,85) tapaturmaa miljoonaa työtuntia kohden (sisältäen sekä oman henkilöstön että aliurakoitsijat).
- Henkilöstötyytyväisyys oli Firan historian korkeimmalla tasolla: työntekijäkokemusindeksi oli 4,1/5 (4,0) ja työntekijöiden suositteluindeksi eNPS +57 (+41).
- Rakennus- ja purkujätteiden kierrätysaste (sivuvirrat mukaan laskettuna) oli 98 prosenttia vuonna 2022 ja ilman sivuvirtoja 62 prosenttia (66,5 %).
* Fira-konserni ei ole ennen 1.4.2022 muodostanut erillistä konsernitilinpäätöksen laativaa juridista konsernia. Carve-out-perusteiset luvut on laadittu yhdistelemällä Fira Group Oy:n konsernitilinpäätöksiin sisältyneet historialliset tuotot ja kulut, varat ja velat sekä rahavirrat liittyen Fira Group Oy:n rakennusliiketoimintaan, joka siirrettiin Firalle kokonaisjakautumisessa. Johdon näkemyksen mukaan tällä tavoin kokonaiselta vuodelta esitetty taloudellinen tieto johtaa todenmukaisen kuvan antamiseen Firan toiminnan tuloksesta ja rahavirroista ja antaa merkityksellistä tietoa sijoittajille. Vuoden 2022 luvut ovat yhdistelmä toteutuneita taloudellisia tietoja ajanjaksolta 1.4.−31.12.2022 ja carve-out -taloudellisia tietoja ajanjaksolta 1.1.−31.3.2022. Vuoden 2021 luvut ovat carve-out -taloudellisia tietoja.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jari Koivu, toimitusjohtaja, p. 040 502 4268, jari.koivu@fira.fi
Perttu Piilo, CFO, p. 040 525 8250, perttu.piilo@fira.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Fira on rakennusalan rohkea uudistaja. Maailma muuttuu koko ajan ja uskomme, että rakennusalan tulee muuttua sen mukana. Tavoitteenamme on tarjota ylivoimaista palvelurakentamista, jonka keskiössä on asiakas – sekä tietysti ihmiset, jotka tiloja käyttävät. Siksi kehitämme rakentamisen ja asumisen ratkaisuja, jotka huomioivat ympäristön sekä ilahduttavat ja auttavat asiakasta ylittämään tavoitteensa. Olemme merkittävä rakentaja pääkaupunkiseudulla, ja liikevaihtomme oli 269 miljoonaa euroa vuonna 2022. Palvelualueitamme ovat asuntorakentaminen, toimitilarakentaminen, modernisointi sekä putkiremontit. #buildingmovement
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fira
Fira aloittaa automaattivaraston rakentamisen Nurmijärven Ilvesvuoressa29.4.2025 07:36:43 EEST | Tiedote
Rakentamisen palveluyhtiö Fira on sopinut Stén & Co -konserniin kuuluvan teräs- ja alumiinitukkuri Kimet Oy:n kanssa Nurmijärvelle 2600-paikkaisen automaattivaraston sekä erillisen käsittelyhallin rakentamisesta. Fira on toiminut hankkeessa myös hankekehittäjänä.
Rakentamisen palveluyhtiö Firalle merkittävä tulosparannus24.3.2025 07:43:00 EET | Tiedote
Rakentamisen palveluyhtiö Firan kehitystyö ja hyvin hoidetut hankkeet varmistivat budjetoitua paremman tuloksen. Korjausrakentamisessa nähtiin kasvua, kun taas toimitilojen myynti jäi tavoitteesta. Liikevaihto putosi odotetusti suurien toimitilahankkeiden päätyttyä.
Fira aloittaa suuren putkiremontin Pasilan 70-luvun tornitalossa16.1.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Rakentamisen palveluyhtiö Fira aloittaa suuren linjasaneeraushankkeen Helsingin Itä-Pasilassa. Vislauskujalla sijaitsevassa, vuonna 1974 valmistuneessa taloyhtiössä on yhteensä 133 asuntoa.
Fira modernisoi yliopiston opiskelutilat Fabianinkadulla25.11.2024 09:33:23 EET | Tiedote
Rakentamisen palveluyhtiö Fira on aloittanut modernisointihankkeen Fabianinkatu 28:ssa, jossa sijaitsevat Aleksandrian opiskelutilat uudistetaan vastaamaan tämän päivän tarpeita. Modernisointi parantaa tilojen toiminnallisuutta, akustiikkaa ja äänieristystä sekä käyttäjäkokemusta.
Rakennusalan palveluyhtiö Fira julkaisee hiilitiekarttansa13.9.2024 10:17:53 EEST | Tiedote
Rakennusalan palveluyhtiö Fira on sitoutunut #BuildingLife-ohjelmaan, jonka osana yhtiö julkaisee World Green Building Weekillä hiilitiekarttansa. Siinä on asetettu yhtiön lyhyen (2035) ja pitkän aikavälin (2050) hiilipäästöjen vähentämiseen liittyvät tavoitteet, keskeiset toimenpiteet sekä arvioitu niiden vaikuttavuus.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme