Flow Festival

Flow Festivalin Balloon 360° -lavan ohjelma julkistettu

Jaa
Flow Festivalin lumoavan Balloon 360° -lavan ohjelmistossa kuullaan muun muassa afrorytmejä, huippujazzia ja erikoiskokoonpanoja. Näyttävää lavaa ympäröivä istumakatsomo mahdollistaa syventymisen keikkoihin erityisen intiimillä tavalla.
Balloon 360° / Kuva: Flow Festival - Konstantin Kondrukhov
Balloon 360° / Kuva: Flow Festival - Konstantin Kondrukhov

Balloonin lavalle nousee tänä vuonna ​​​​yksi Afrikan legendaarisimmista yhtyeistä, senegalilainen Orchestra Boabab. 50-vuotisjuhliaan vuonna 2020 viettänyt yhtye on sementoinut itsensä osaksi mantereensa musiikkihistoriaa. Sen musiikki on erikoislaatuinen yhdistelmä afro- ja latinorytmejä, kansainvälistä poppia, länsiafrikkalaista griot-musiikkia sekä Dakarin yökerhojen myöhäisillan herkkää tunnelmaa. Lisäksi Balloonilla nähdään Dhafer Youssef, joka tunnetaan udin tuomisesta jazzmusiikkiin. Flow’ssa Youssef yhtyeineen esittää mestariteoksensa Sounds of Mirrors, Youssefin ylistetyn kunnianosoituksen intialaiselle musiikille. Lavalle nousevat myös hitaan pehmeästä ja usvaisen kotoisasta R&B-soundistaan tunnettu ja 90- ja 00-lukujen maailmoja musiikissaan syleilevä Erika de Casier sekä Ugandan muinaista bugandalaista rumpuperinnettä ja teknomusiikkia yhdistävä Nihiloxica. 

Balloonin ohjelmistossa nähdään myös nykyharpistien johtava ääni, esiintyjä, säveltäjä ja sivistäjä, vastikään Grammy-ehdokkaanakin ollut Brandee Younger. Lisäksi Balloonin lavalle nousee Alfa Mist, joka on pehmeällä ja improvisaatiostakin ammentavalla kosketuksellaan noussut yhdeksi Lontoon jazz-skenen mielenkiintoisimmista nimistä sekä lontoolaisduo Kit Sebastian, jokaluomoaa puhtaalla pop-autuudellaan ja lempeällä nostalgialla.

Lisäksi Balloonilla kuullaan kaksi erityistä yhteistyötä: säveltäjä, multi-instrumentalisti ja suomalaisen elektronisen musiikin pioneeri Jimi Tenorin UMO Helsinki Jazz Orchestralle säveltämä kokonaisuus Terra Exotica sekä Pepe Willberg & Jukka Eskola: Niin Vähän On Aikaa, jossa legendaarinen Pepe Willberg nähdään lavalla yhdessä jazz-trumpetisti Jukka Eskolan kokoaman Statement-kokoonpanon kanssa. Ainutlaatuisessa konsertissa kuullaan kooste kahdesta Otto Donnerin säveltämästä ja tuottamasta Love Recordsin kulttilevystä.

Balloonin ohjelmistoon liittyvät myös kesäkuussa 2021 debyyttialbuminsa julkaissut laulaja-lauluntekijä Lxandra, viime vuosina yhdeksi Suomen valovoimaisimmista jazzmuusikoista noussut saksofonisti Linda Fredrikssonsooloprojektillaan Linda Fredriksson Juniper sekäsuomalaisen nykyjazzin kiistattomat tähdet Timo Lassy ja Teppo Mäkynen.  Balloonilla esiintyvät lisäksi niin toimittajana kuin visionäärisenä kitaristina ja musiikintekijänäkin tunnettu Pekka Laine yhdessä The Enchanted -yhtyeensä kera, kansainvälisesti arvostettu harmonikkataiteilija Johanna Juhola luotsaamaansa Reaktori-kokoonpanon kanssa, Uuden Musiikin Kilpailussakin koko kansan hurmannut Isaac Sene sekä kansanmusiikin, popin ja oopperan kentillä toimiva laulaja, säveltäjä ja viulisti Vilma Jää.

Flow Festivalin maamerkiksi muodostuneen Balloon 360° -lavan alueen laadukkaat ja monipuoliset palvelut kutsuvat festivaalikävijät viihtymään pallolavan katveeseen. Lisäksi venuen yhteyteen nouseva uudistunut Champagne Bar & Lounge tarjoaa tuttuun tapaan kuohuvan lisäksi DJ-musiikkia Balloonin keikkojen tauoilla.

Flow Festival järjestetään Helsingin Suvilahdessa 12.–14.8.2022. Yhteensä Flow Festivalilla esiintyy lähes 150 artistia. Julkistettuja artisteja ovat:

Perjantai 12.8.
Gorillaz, JARV IS…, Sigrid, Aldous Harding, Pa Salieu, Nihiloxica, Alfa Mist, The Blessed Madonna, Dixon, Uncle Waffles, Kamma & Masalo, OK Williams, Yung Singh, Bianca Lexis, Zernell, Vesala, ibe - Flow exclusive, Erika Vikman, Antti Autio + Jouset, Arppa, Rosa Coste, Johanna Juhola Reaktori, Isaac Sene, Vilma Jää, Electronic Market, Katerina, Irma & Helmz, Soul Survivors

Lauantai 13.8.
Florence + The Machine, Jamie xx, Princess Nokia, Freddie Gibbs, Bikini Kill, Fontaines D.C., Holly Humberstone, Orchestra Baobab, Kit Sebastian, Marcel Dettmann, Sherelle, DJ Stingray 313, Anz, Danilo Plessow / MCDE, Millos Kaisser, Bárbara Boeing, Trujillo, Gettomasa, Yeboyah, Jesse Markin, F, Malla, Linda Fredriksson Juniper, Hassan Maikal, Ege Zulu, UMO & Jimi Tenor, Lxandra, Linda Fredriksson Juniper, Antti Salonen, Mono Junk (live), Morphology (live), Lil’ Tony, Hanna Ojanen, DJ Jese, Lara Silva, emkay

Sunnuntai 14.8.
Nick Cave and The Bad Seeds, Michael Kiwanuka, King Gizzard & The Lizard Wizard, Fred Again…, Little Simz, DJ Koze, Acid Arab, Q, Dhafer Youssef - Sounds of Mirrors, Erika de Casier, Brandee Younger Trio, Paquita Gordon, DJ Holographic, Heléna Star, Julio Victoria (live), Jayda G, Antal, Esa, Gasellit, Sexmane, William, Louie Blue, Pepe Willberg & Jukka Eskola: Niin Vähän On Aikaa, Timo Lassy & Teppo Mäkynen, Pekka Laine & The Enchanted, Eric Filipus, Jenifa, Zoukous

Flow Festival 2022 pääyhteistyökumppani on Lapin Kulta Pure, muita vahvistuneita kumppaneita ovat FREE.fi, Vaasan, Lanson, Juhla Mokka, Helsingin kaupunki, Creative Technology ja Stopteltat sekä mediakumppaneita Clear Channel, Helsingin Sanomat, Radio Helsinki ja Resident Advisor.

Liput:
Ticketmaster www.ticketmaster.fi p.0600-10-800
Tiketti www.tiketti.fi p.0600-1-1616
3 päivän lippu: 205 €
2 päivän lippu: 185 €
1 päivän lippu: 115 €

3 päivän Gold Area -lippu: 295 €
1 päivän Gold Area -lippu: 185€
Hinta voimassa toistaiseksi. Lipun hinta sisältää palvelumaksun.

Lehdistökuvat: www.flowfestival.com/media

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Balloon 360° / Kuva: Flow Festival - Konstantin Kondrukhov
Balloon 360° / Kuva: Flow Festival - Konstantin Kondrukhov
Lataa
Kuva: Flow Festival - Petri Anttila
Kuva: Flow Festival - Petri Anttila
Lataa
Kuva: Flow Festival - Samuli Pentti
Kuva: Flow Festival - Samuli Pentti
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Flow Festival on rakkaudesta musiikkiin ja kaupunkikulttuuriin syntynyt helsinkiläinen festivaali, joka on järjestetty vuodesta 2004 alkaen. Flow on kasvanut intiimistä klubitapahtumasta yhdeksi Euroopan kiinnostavimmista musiikin ja taiteen festivaaleista.

Flow Festivalin ohjelmisto on tarkoin kuratoitu, populaarikulttuuria ja kokeellista taidetta sisältävä kokonaisuus. Laaja musiikki- ja taideohjelma, monipuolinen ja ruokatrendejä seuraava ravintolavalikoima, lumoava Suvilahden festivaalialue ja mittava vastuullisuusohjelma tarjoavat festivaalivieraille elämyksiä vuosi toisensa jälkeen. Seuraava Flow Festival järjestetään 12.–14.8.2022 Helsingissä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Flow Festival

Flow Festivalin Balloon 360° -lavan ohjelma on julki27.3.2024 11:12:12 EET | Tiedote

Balloon 360° -lava on Flow Festivalin ainutlaatuinen maamerkki, joka on tunnettu musiikillisesti monipuolisesta ja kansainvälisestä ohjelmastaan. Tänä vuonna lumoavalla Balloonilla nähdään ajankohtainen joukko kiinnostavia musiikintekijöitä ympäri maailman, kun lavalla kuullaan musiikkia muun muassa Brasiliasta, Pakistanista, Indonesiasta, Palestiinasta ja Kongon demokraattisesta tasavallasta. Balloonilla esiintyvät brasilialaisen musiikin elävä legenda Marcos Valle, Grammy-palkittu pakistanilainen laulaja ja säveltäjä Arooj Aftab, vaihtoehtoisen soulin ja R&B:n kiinnostavin tähti serpentwithfeet, palestiinalainen elektronista musiikkia ja Lähi-idän perinteistä dabkea yhdistelevän shamstep-genren sanansaattaja 47SOUL, tämän hetken kuumin soul-yhtye Thee Sacred Souls ja monet muut.

Flow Festival julkistaa uusia esiintyjiä ja festivaalin päiväkohtaisen ohjelman7.2.2024 11:00:00 EET | Tiedote

Flow’n 20-vuotisjuhlan ohjelmisto on saanut täydennystä, kun elokuussa Suvilahteen saapuvat vastikään Lontoon O2-areenan hetkessä loppuunmyynyt R&B:n uusin supertähti RAYE, punk-rockin instituutio IDLES, vaihtoehtomusiikin ikoni Blonde Redhead sekä lukuisat muut kansainväliset ja kotimaiset huippunimet. Lisäksi festivaali vapauttaa myyntiin kaikki lipputyypit ja julkistaa päiväkohtaisen ohjelman.

Flow Festivalin aiheuttama luonnonvarojen kulutus ja päästöt pienenivät entisestään vuonna 202324.1.2024 13:00:00 EET | Tiedote

Flow on saanut vuoden 2023 festivaalin hiili- ja materiaalijalanjälkilaskennan päätökseen. Laskenta osoittaa, että niin festivaalin päästöjä mittaava hiilijalanjälki kuin luonnonvarojen kulutusta mittaava materiaalijalanjälki pienenivät vuoteen 2022 verrattuna muun muassa tuotannollisten ratkaisujen, vegaaniruoan määrän kasvun sekä artistien vähentyneiden lentokilometrien ansiosta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye