Flow Festival

Flow Festivalin The Other Sound x Sun Effects ohjelma julki

Jaa
Yhteistyössä suunnittelukollektiivi Sun Effectsin kanssa toteutettu Flow Festivalin kokeellisen musiikin kokonaisuus The Other Sound kutsuu festivaaliyleisön pysähtymään ja etsimään sisäistä rauhaa musiikin ja äänen johdattelemana.
Caterina Barbieri
Caterina Barbieri

Suvilahden vanhassa voimalaitoksessa sijaitseva yli tuhannen neliön avara ja tunnelmallinen sali on tänäkin vuonna pyhitetty The Other Sound -ohjelmakokonaisuudelle, joka keskittyy esittelemään kokeellista musiikkia ja äänitaidetta. Lisäksi Flow Festivalin pitkäaikainen yhteistyökumppani Sun Effects kuratoi tilaan ajankohtaisen video- ja valotaidekokonaisuuden, jonka tarkemmasta sisällöstä tiedotetaan myöhemmin osana Flow Festivalin taidejulkistusta. The Other Sound x Sun Effectsin ohjelmiston tämän vuoden kantava teema on sisäisen rauhan etsiminen ulkoisen kohinan keskellä.

Flow Festivalin ensimmäisenä päivänä perjantaina The Other Sound x Sun Effectsin lavalla kuullaan moniuloitteinen äänitaitelija Caterina Barbieri uudella The Spirit Exit -teoksellaan, lyömäsoittaja ja äänitaiteilija Claire Rousay sekä Huoratron Deconstructed ainutlaatuisella The Other Soundia varten kootulla setillään. Lisäksi The Other Sound x Sun Effectsin ohjelmassa päästään kokemaan dramaattisia tunnelmia ihmisäänellä, soittimilla ja koneilla luova TRAINS ja Project Vainiollan audiovisuaalinen teos Waves of Inner Peace.

Festivaalilauantaina The Other Sound x Sun Effects tarjoilee ensiesityksenä Tuomas A. Laitisen musiikkia Sapiduz-albumilta, yhden Euroopan hätkähdyttävimmistä uusista undergroud-musiikin tekijöistä, luxemburgilais-suomalaisen muusikon Maria Rossin sooloprojektin Cucina Poveran sekä pianisti Anna Kuvajan suunnittelema kokonaisuus NYKY Ensemblelle, jossa kuullaan säveltäjä Arvo Pärtin teoksia. Lisäksi lauantaina esiintyvät suomalaisen jazzkentän konkarit Antti Lötjönen ja Ville Herrala duoprojektillan, säveltämisen, installaatioiden ja esitysten parissa työskentelevä äänitaiteilija Marja Ahti sekä Katri Naukari ja Janne Myllymäki yhteisteoksellaan Murskautuminen.

Festivaalin viimeisenä päivänä sunnuntaina The Other Sound x Sun Effectsin tilassa koetaan hindulaista klassista musiikkia syntetisaattoreihin yhdistävä säveltäjä ja vokalisti Arushi Jain, kamarimusiikin, klassisen musiikin, hiphopin, R&B:n ja elektronisen musiikin eri tekniikoita ja soundeja yhdistelevä norjalainen Smerz sekä kenialaissyntyisen äänitaiteilija ja ambient-muusikko KMRU:n esiintyminen. Lisäksi lavalla kuullaan saksofonisti ja säveltäjä Heli Hartikaisen musiikkia ja tilataidetta yhdistävä teos CHRONOVARIATIONS, saamelaisyhtye Ánnámáret joikua, jouhikkoa ja modernia live-elektroniikkaa livevisuaaleihin yhdistävällä Nieguid duovdagat -teoksellaan sekä Ona Kamun äänimaljoilla ja gongeilla luoma äänikylpy.

Flow Festival järjestetään Helsingin Suvilahdessa 12.–14.8.2022. Yhteensä Flow Festivalilla esiintyy lähes 150 artistia. Julkistettuja artisteja ovat:

Perjantai 12.8.
Gorillaz, Burna Boy, MØ, JARV IS…, Sigrid, Aldous Harding, Pa Salieu, Vesala, ibe - Flow exclusive, Erika Vikman, Antti Autio + Jouset, Arppa, pehmoaino, New Ro, Rosa Coste, Nihiloxica, Alfa Mist, Johanna Juhola Reaktori, Isaac Sene, Vilma Jää, The Blessed Madonna, Dixon, Uncle Waffles, Kamma & Masalo, OK Williams, Yung Singh, Bianca Lexis, Zernell, Electronic Market, Katerina, Irma & Helmz, Soul Survivors, Caterina Barbieri, Claire Rousay, Huoratron Deconstructed, TRAINS, Project Vainiolla: Waves of Inner Peace

Lauantai 13.8.
Florence + The Machine, Jamie xx, Princess Nokia, Freddie Gibbs, Bikini Kill, Fontaines D.C., Holly Humberstone, Vesta, Gettomasa, Yeboyah, Jesse Markin, F, DREAMWORLD, Malla, Hassan Maikal, Ege Zulu, Orchestra Baobab, Kit Sebastian, UMO & Jimi Tenor, Lxandra, Linda Fredriksson Juniper, Marcel Dettmann, Sherelle, DJ Stingray 313, Anz, Danilo Plessow / MCDE, Millos Kaiser, Bárbara Boeing, Trujillo, Antti Salonen, Mono Junk (live), Morphology (live), Lil’ Tony, Hanna Ojanen, DJ Jese, Lara Silva, emkay, TAL & Sapiduz Ensemble, Cucina Povera, Nyky Ensemble: Arvo Pärt, Lötjönen/Herrala, Marja Ahti, Katri Naukari & Janne Myllymäki: Murskautuminen

Sunnuntai 14.8.
Nick Cave and The Bad Seeds, Michael Kiwanuka, King Gizzard & The Lizard Wizard, Fred Again.., Little Simz, Acid Arab, Q, Donny Benét, Gasellit, Sexmane, William, Louie Blue, Dhafer Youssef - Sounds of Mirrors, Erika de Casier, Brandee Younger Trio, Pepe Willberg & Jukka Eskola: Niin vähän on aikaa, Timo Lassy & Teppo Mäkynen, Pekka Laine & The Enchanted, DJ Koze, Paquita Gordon, DJ Holographic, Heléna Star, Julio Victoria (live), Jayda G, Antal, Esa, Eric Filipus, Jenifa, Zoukous, Arushi Jain, Smerz, KMRU, Heli Hartikainen - CHRONOVARIATIONS, Ánnámáret: Nieguid duovdagat, Ona Kamu: f = 1/T

Flow Festival 2022 pääyhteistyökumppani on Lapin Kulta Pure, muita vahvistuneita kumppaneita ovat FREE.fi, Vaasan, Valio Oddlygood®, Lanson, Juhla Mokka, Helsingin kaupunki, mediakumppanit Clear Channel, Helsingin Sanomat, Radio Helsinki, Finnkino ja Resident Advisor sekä tuotantokumppanit Stopteltat, Sun Effects ja Creative Technology.

Liput:

Ticketmaster www.ticketmaster.fi p.0600-10-800
Tiketti www.tiketti.fi p.0600-1-1616
3 päivän lippu: 215 €
2 päivän lippu: 185 €
1 päivän lippu: 115 €

3 päivän Gold Area -lippu: 345 €
1 päivän Gold Area -lippu: 185€
Hinta voimassa toistaiseksi. Lipun hinta sisältää palvelumaksun.

Lehdistökuvat: www.flowfestival.com/media

Media-akkreditointi: https://gest.fi/customers/aedhjf/3942?lang=fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Caterina Barbieri
Caterina Barbieri
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Flow Festival on rakkaudesta musiikkiin ja kaupunkikulttuuriin syntynyt helsinkiläinen festivaali, joka on järjestetty vuodesta 2004 alkaen. Flow on kasvanut intiimistä klubitapahtumasta yhdeksi Euroopan kiinnostavimmista musiikin ja taiteen festivaaleista.

Flow Festivalin ohjelmisto on tarkoin kuratoitu, populaarikulttuuria ja kokeellista taidetta sisältävä kokonaisuus. Laaja musiikki- ja taideohjelma, monipuolinen ja ruokatrendejä seuraava ravintolavalikoima, lumoava Suvilahden festivaalialue ja mittava vastuullisuusohjelma tarjoavat festivaalivieraille elämyksiä vuosi toisensa jälkeen. Seuraava Flow Festival järjestetään 12.–14.8.2022 Helsingissä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Flow Festival

Flow Festivalin ruokaohjelmassa italialaisia herkkuja ja yllätyksellistä fuusioruokaa10.6.2025 14:11:48 EEST | Tiedote

Flow Festival tarjoilee tänäkin vuonna unohtumattomia ruokaelämyksiä ympäri maailmaa. Mukana on Hans Välimäen italialaistyylinen Gina X Flow ravintolakonsepti sekä laaja kirjo street foodia, fuusioruokaa, vegaanista pizzaa ja ukrainalais-georgialaisen keittiön herkkuja – jokaiselle oman maun mukaan. Festivaalin ruokatarjonta nojaa vahvasti vastuullisuuteen: Flow Festivalin ravintolat eivät tarjoa lainkaan punaista tai siipikarjan lihaa, ja uutuutena tänä vuonna kaikki festivaalilla tarjottava kala on kotimaista.

Suosittu X Garden -klubikonsepti täydentää Flow Festivalin elektronisen musiikin ohjelmaa27.5.2025 11:00:47 EEST | Tiedote

Flow Festivalin ohjelmistoon vakiintunut X Garden esittelee klubikulttuurin monimuotoisuutta, jossa kolme eri yhteisöä on kuratoinut kullekin festivaalipäivälle uniikin ohjelman. Perjantaina ohjelmasta vastaa sukupuolivähemmistöjen ja naisten asemaa esiin nostava ”bimbotekno-kollektiivi” Sluts Against Techno, lauantaina afrikkalaiseen tanssimusiikkiin erikoistunut What’s On Joseysradios? ja sunnuntaina nais- ja queerartisteihin keskittyvä Star Kids. Lisäksi TSHA on joutunut perumaan esiintymisensä Flow’n Front Yardilla.

Flow Festivalin The Other Sound -ohjelma esittelee kotimaisen ja kansainvälisen kokeellisen musiikin kiinnostavimpia tekijöitä7.5.2025 11:00:00 EEST | Tiedote

Flow Festivalin The Other Sound -ohjelma esittelee jännittäviä kotimaisia ja kansainvälisiä taiteilijoita, joiden teokset tarkastelevat ja laajentavat kokeellisen musiikin rajoja. Tämän vuoden ohjelma tuo yhteen monenlaisia ääniä hengellisestä jazzista ja äänirituaaleista moniaistisiin esityksiin sekä innovatiivisiin taidemusiikin sävellyksiin, joissa käsitellään muun muassa luonnon tilaa ja vaihtoehtoisia aistimisen tapoja.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye