Flow Festivalin The Other Sound x Sun Effectsin ohjelma julki
Yhteistyössä Sun Effectsin kanssa toteutettu Flow Festivalin kokeellisen musiikin kokonaisuus The Other Sound johdattaa festivaaliyleisön pysähtymisen ja läsnäolon äärelle.

Suvilahden vanhassa voimalaitoksessa sijaitsevassa yli tuhannen neliön tunnelmallisessa salissa koetaan The Other Sound -ohjelmakokonaisuus, joka esittelee tänä vuonna niin kokeellista musiikkia, äänitaidetta kuin tanssitaidettakin. Lisäksi Flow Festivalin pitkäaikainen yhteistyökumppani Sun Effects kuratoi tilaan ajankohtaisen video- ja valotaideteosten kokonaisuuden, vastaa salin valosuunnittelusta ja tuo tapahtumaan joukon VJ-artisteja.
Flow Festivalin ensimmäisenä päivänä perjantaina The Other Sound x Sun Effectsin lavalla kuullaan modulaarisyntetisaattoria soittava säveltäjä ja vokalisti Arushi Jain sekä skotlantilainen säkkipillinsoittaja Brìghde Chaimbeul, joka on tehnyt yhteistyötä muun muassa Flow’ssakin esiintyvän Caroline Polachekin kanssa. Lisäksi The Other Sound x Sun Effectsin perjantain ohjelmassa koetaan soittimiaan villin monipuolisesti käsittelevä viulisti ja säveltäjä Meriheini Luoto sekä vastikään Teosto-palkinnolla huomioitu, niin nykyvokaalimusiikista, pehmeästä jazzsoinnista kuin äänitaiteestakin ammentava Mikko Sarvanne Garden.
Festivaalilauantaina The Other Sound x Sun Effects tarjoaa äänitaitelija ja säveltäjä Maya Shenfeldin mestarillisia ääniveistoksia ja visionäärisiä sävellyksiä sekä Kaukolampi / LRXY -kokoonpanon esityksen, jossa Timo Kaukolammen syvä ja kosminen musiikki yhdistyy audiovisuaalisen duon LRXY:n minimalistiseen kuvastoon ja ääneen orgaanisesti ja vuorovaikutteisesti. Lauantaina The Other Soundissa saadaan myös kokoea nykymusiikin ja tanssitaiteen törmäytystä, kun NYKY Ensemble ja tanssiryhmä Liisa Pentti +Co tuovat Brian Enon Reflection-sävellykseen pohjautuvan Ref2022-teoksensa lavalle. Launtaina tilassa esiintyy lisäksi kotimainen, elämäniloa tihkuvaa romumetalli-noisea soittava The New Boyfriends.
Festivaalin viimeisenä päivänä sunnuntaina The Other Sound x Sun Effectsin lavalla kuullaan äänitaiteilija Claire Rousayn sekä harmonikkataiteilija ja säveltäjä Mario Batkovicin lumoavat esiintymiset. Sunnuntain kotimaiset vahvistukset ohjelmaan ovat rumpali Teppo Mäkynen ja kosketinsoittaja Nikita Rafaelov Teddy Rok: Atonal Drums -projektillaan sekä Mika Kallion ambientin ja improvisoidun musiikin välimaastossa huojuva Gong Odyssey.
The Other Sound x Sun Effectsin jokaisen festivaalipäivän avaa Flow Talks -ohjelma päivittäin vaihtuvine teemoinen. Flow Talks -kokonaisuuden ohjelma julkistetaan kesällä.
Flow Festival järjestetään viimeistä kertaa nykyisellä paikallaan Helsingin Suvilahdessa 11.–13.8.2023. Yhteensä Flow Festivalilla esiintyy lähes 150 artistia. Esiintymässä mm. Lorde, Blur, Wizkid, Christine & The Queens, Tove Lo, Devo, Pusha T, Caroline Polachek, Suede, Moderat ja monia muita.
Tutustu koko ohjelmaan Flow Festivalin nettisivulla: https://www.flowfestival.com/artists/.
Flow Festival 2023 pääyhteistyökumppani on Heineken Silver. Muita kumppaneita ovat Polestar, Vaasan, Valio Oddlygood®, Lanson, POOL by Antilooppi, Helsingin kaupunki ja Tietoevry. Mediakumppaneita ovat Helsingin Sanomat, Clear Channel, Radio Helsinki, Finnkino ja Resident Advisor ja tuotantokumppaneita Creative Technology, Sun Effects ja Stopteltat.
Liput:
Ticketmaster www.ticketmaster.fi p.0600-10-800
Tiketti www.tiketti.fi p.0600-1-1616
3 päivän lippu: 239 €
2 päivän lippu: 189 €
1 päivän lippu: 119 €
3 päivän Gold-lippu: 345 €
1 päivän Gold-lippu: 189 €
Hinnat voimassa toistaiseksi. Lipun hinta sisältää palvelumaksun.
Lehdistökuvat: https://www.flowfestival.com/flow-festival/media/
Media-akkreditointi: https://gest.fi/customers/aedhjf/5088?lang=fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eeva PalménTiedottaja
Puh:+ 358 40 613 9933eeva@flowfestival.comLinkit
Flow Festival
Flow Festival on rakkaudesta musiikkiin ja kaupunkikulttuuriin syntynyt helsinkiläinen festivaali, joka on järjestetty vuodesta 2004 alkaen. Flow on kasvanut intiimistä klubitapahtumasta yhdeksi Euroopan kiinnostavimmista musiikin ja taiteen festivaaleista.
Flow Festivalin ohjelmisto on tarkoin kuratoitu, populaarikulttuuria ja kokeellista taidetta sisältävä kokonaisuus. Laaja musiikki- ja taideohjelma, monipuolinen ja ruokatrendejä seuraava ravintolavalikoima, lumoava Suvilahden festivaalialue ja mittava vastuullisuusohjelma tarjoavat festivaalivieraille elämyksiä vuosi toisensa jälkeen. Seuraava Flow Festival järjestetään 11.–13.8.2023 Helsingissä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Flow Festival
Flow Festivalin The Other Sound -ohjelma esittelee kotimaisen ja kansainvälisen kokeellisen musiikin kiinnostavimpia tekijöitä7.5.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
Flow Festivalin The Other Sound -ohjelma esittelee jännittäviä kotimaisia ja kansainvälisiä taiteilijoita, joiden teokset tarkastelevat ja laajentavat kokeellisen musiikin rajoja. Tämän vuoden ohjelma tuo yhteen monenlaisia ääniä hengellisestä jazzista ja äänirituaaleista moniaistisiin esityksiin sekä innovatiivisiin taidemusiikin sävellyksiin, joissa käsitellään muun muassa luonnon tilaa ja vaihtoehtoisia aistimisen tapoja.
Nigerialainen supertähti Burna Boy Flow Festivalille – mukana myös Black Star ja muut uudet nimet29.4.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
Flow Festivalin ohjelma laajenee entisestään neljällä uudella artistilla perjantaille ja lauantaille. Nigerialainen supertähti Burna Boy, Yasiin Beyn ja Talib Kwelin muodostama legendaarinen hip-hop-duo Black Star, innovatiivinen indie-pop artisti Goldielocks sekä suomalaisen space-metallin pioneeri Oranssi Pazuzu ovat Flow’n tämän vuoden ohjelman uusimmat lisäykset. Uudet artistit vahvistavat Flow Festivalin monipuolista musiikillista kokemusta, povaten unohtumatonta viikonloppua huipputason esitysten parissa.
Flow Festivalin Heineken Backyard on hyväntuulisen klubimusiikin keidas15.4.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
Flow Festivalin vaikuttava DJ- ja klubimusiikin kokoelma täydentyy, kun festivaali julkaisee valloittavasta tunnelmastaan tutun Backyardin esiintyjät. Tänä vuonna venue toteutetaan yhdessä festivaalin pääyhteistyökumppani Heinekenin kanssa. Flow’n vehreä takapiha tarjoaa parastaan muun muassa housen, discon ja queer-ilon ystäville, kun lavalle astuvat Antal, Danilo Plessow, Batu, Colleen ‘Cosmo’ Murphy, DJ EZ, CC:DISCO!, Horse Meat Disco ja monet muut.
Flow’n Balloon 360° -lava esittelee kansainvälisen rytmimusiikin parhaimmistoa1.4.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
Flow Festivalin ikonisella Balloon 360° -lavalla esiintyy tänäkin vuonna joukko kansainvälisen rytmimusiikin parhaita. Lavalla nähdään muun muassa brasilialaisen rytmimusiikin omaperäisin legenda Hermeto Pascoal, teknopioneeri Jeff Millsin johtama Tomorrow Comes The Harvest, newyorkilainen soft rock -bändi Infinity Song, nigerialaisen diskomusiikin pioneeri Oby Onyioha sekä monia muita. Kotimaisiin esiintyjiin lukeutuu väliaikaisen paluun tekevä The Five Corners Quintet, joka juhlistaa 20 vuotta täyttävää esikoislevyään.
Flow laajenee ensimmäistä kertaa Hanasaaren voimalaitosalueelle – klubimusiikin huippunimiä uudistuvalle Front Yardille19.3.2025 11:00:00 EET | Tiedote
Tänä vuonna Flow Festivalin elektroniseen musiikkiin keskittyvä Front Yard -venue siirtyy täysin uuteen sijaintiin Hanasaaren voimalaitosalueelle. Ensimmäistä kertaa tapahtumakäyttöön aukeava voimalaitosalue tuo Flow’hun uuden, kiinnostavan elementin ja festivaali toivoo laajenemisen Hanasaaren suuntaan olevan mahdollista myös tulevina vuosina. Front Yardilla esiintyy tänäkin vuonna klubimusiikin kiinnostavimpia nimiä, kuten Joy Orbison, Avalon Emerson, Verraco, TSHA, Ayesha sekä Funk Tribu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme