Foodora tekee uuden aluevaltauksen lounasetuihin yhdessä Epassin kanssa - jatkossa Foodorassa voi maksaa Epassilla
Lounasedulla pystyy kattamaan enintään 11,30 euroa tilauksen hinnasta ja tilauksen ylimenevä osuus maksetaan Epassin OmaRaha-saldosta. Näin asiakkaat voivat tehdä lounasetuja suurempia tilauksia Foodorassa.
“Tämä on todellinen win-win-yhteistyö. Sellainen, josta hyötyvät sekä Foodoran että Epassin asiakkaat. Olemme todella innoissamme, että pystymme tarjoamaan asiakkaillemme uusia tapoja käyttää loistavaa palveluamme“, sanoo Foodoran toimitusjohtaja Joonas Kuronen.
Epassi on iloinen ja ylpeä aloittaessaan ensimmäisenä alallaan yhteistyön Foodoran kanssa. Suomessa Epassin käyttäjät ovat jo pitkään toivoneet Foodoraa mukaan yrityksen yhteistyöverkostoon.
“Meillä on kunnia täyttää tämä toive yhdessä Foodoran kanssa. Pandemian myötä etätyö on jäänyt jäädäkseen. Muuttunut tilanne on vahvistanut kysyntää erilaisille ruoan välityspalveluille, joista Foodora on yksi merkittävimmistä. Epassille on entistäkin tärkeämpää pystyä palvelemaan niissä kanavissa, joissa asiakkaamme haluavat tänä päivänä asioida. Uskomme, että tämä yhteistyö tulee olemaan erinomainen asia kaikille osapuolille!”, sanoo Epassi Finland Oy:n maajohtaja John Lindström.
Lounasetua voi käyttää vain ruoka-annoksien ostamiseen. Lounasetu ei toimi Foodora Marketissa tai Foodora Shop -palvelussa. Lounasetua saa käyttää useamman kerran päivässä sekä mihin tahansa kellonaikaan.
Tuomme myös muita lounasetua tarjoavia toimijoita mahdollisimman pian Foodoran maksutavoiksi.
Näin maksat Epassilla Foodorassa
Asiakkaat voivat yhdistää Epassi-sovelluksen Foodoran palveluun linkittämällä Epassi-tilin omaan Foodoran-tiliin. Tämän jälkeen tilausta tehdessä asiakas voi valita Epassin maksuvaihtoehdoksi tilausta tehdessään.
Maksutavan käyttöön ottaminen voi vaatia sekä Foodoran että Epassin sovellusten päivittämistä puhelimessa. Epassi näkyy automaattisesti maksutapojen joukossa Foodoran palvelussa. Epassin voi vaihtaa maksutavaksi klikkaamalla kassalla nykyistä oletusmaksutapaa, esimerkiksi pankkikortti.
Ensimmäistä tilausta Epassilla maksaessa Foodora-sovellus pyytää vahvistamaan maksun Epassin sovelluksessa. Vahvistus tarvitaan vain kerran, eli seuraavien maksujen yhteydessä vahvistusta ei enää tarvita.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kyösti HagertPR and Communications LeadFoodora
Puh:+358451623300kyosti.hagert@foodora.fiTietoja julkaisijasta
foodora on yksi Pohjoismaiden johtavista ruoan ja päivittäistavarakaupan kuljetuspalveluista, joka toimittaa ravintolaruokia ja päivittäistavaroita suoraan asiakkaiden ovelle. foodora toimii kuudessa maassa Euroopassa - Suomessa, Itävallassa, Tšekissä, Unkarissa, Norjassa ja Ruotsissa. Suomessa yli 100 paikkakunnalla toimiva foodora aloitti toimintansa Helsingissä kesällä 2015. foodora toimittaa ravintolaruoat, päivittäistavarat ja paljon muuta suoraan ovelle alle puolessa tunnissa. foodora haluaa mahdollistaa kaikille enemmän aikaa heille tärkeiden asioiden parissa; asiakkaille, yrityksille ja läheteille. foodora on osa saksalaista Delivery Hero -konsernia, joka on yksi maailman johtavimmista ruoan ja päivittäistavarakaupan toimitusalustoista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Foodora
foodora julkaisee 2025 in Bites -vuosikoonnin – Vuoden 2025 ensimmäinen tilaus Euroopassa tehtiin Raumalla23.12.2025 08:02:00 EET | Tiedote
Foodora, yksi Euroopan johtavista ruoan ja päivittäistavarakaupan kuljetuspalveluista, julkaisee tänään vuosikoosteensa nimeltä “2025 in bites”. Foodoran asiakkaat saavat sovellukseen personalisoidun koosteen tilauksistaan tänä vuonna. Sen lisäksi yritys julkistaa maakohtaisen katsauksen tilauksista ja kuluttajakäyttäytymisestä kuudessa Euroopan maassa. Foodora tarjoaa viimevuotiseen tapaan syväsukelluksen jakelu- ja kuljetusalan eurooppalaisiin trendeihin. Nopeat syövät hitaat: Vuoden 2025 ensimmäinen foodora-tilaus tehtiin Suomessa Vuoden 2025 vaihtuessa Euroopan ensimmäinen foodora-tilaus tehtiin Suomessa. Tilaus kirjattiin Raumalla sijaitsevaan Eti Kebab & Pizzeriaan vain 24 sekuntia keskiyön jälkeen, ja se sisälsi kebabin ranskalaisilla sekä Muumi-limun. Ruotsi sijoittui kakkoseksi: lahden toisella puolella ensimmäinen tilaus tehtiin 11 sekuntia myöhemmin. Suomen nopein foodora-toimitus kesti kaksi minuuttia (120 sekuntia), mutta Euroopan kärkisijan vei Unkari hurjalla ajalla minu
Foodora aloittaa kuljetukset Nummelassa1.12.2025 09:24:21 EET | Tiedote
Foodora aloittaa toimintansa Nummelassa 1.12.2025, kun kuljetukset lähtevät käyntiin yhteistyössä 14 alueen toimijan kanssa.
Kotipizzan tuotteita voi nyt tilata Foodoran sovelluksella4.11.2025 07:00:00 EET | Tiedote
Pohjoismaiden suurimman pizzaketjun Kotipizzan tuotteet ovat nyt saatavilla Foodoran mobiilisovelluksessa kautta maan.
Foodora tukee World Visionin Kouluruokakampanjaa9.9.2025 10:13:23 EEST | Tiedote
Foodora tukee World Visionin Kouluruokakampanjaa, joka mahdollistaa päivittäisen ruokatarpeen täyttämisen nälästä kärsiville lapsille. Foodora toimittaa vuosittain miljoonia ruokatilauksia asiakkailleen, ja siksi on tärkeää mahdollistaa ruokaa sitä myös eniten tarvitseville.
Kaikkien aikojen tilatuin annos on Pizza Fantasia – nousijoina täytetyt leivät ja kahvilatuotteet20.8.2025 10:18:30 EEST | Tiedote
Pizza Fantasia nousee ylivoimaiseksi suomalaisten ikisuosikiksi, jättäen kerroshampurilaisen selvästi toiselle sijalle. Foodora selvitti lisäksi, mitkä keittiöt ovat näyttäneet selvää nousua suurimmissa kaupungeissa. Vietnamilaisen keittiön ohella nyt trendaavat täytetyt leivät sekä kahvilatuotteet. Trendit näyttävät suuntaa muuhun maahan nähden.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme