Hämeen ELY-keskus

Forssan Kiimassuon jätekeskuksen laajennuksen YVA-menettely edennyt uuteen vaiheeseen

Jaa
LHJ Group on toimittanut Hämeen ELY-keskukseen ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain mukaisen arviointiselostuksen (YVA-selostuksen) Forssan ja Tammelan kuntien alueille sijoittuvasta jätekeskuksen laajennushankkeesta. Yhtiö suunnittelee vaarallisen jätteen kaatopaikan ja hyötykäyttölaitoksen toiminnan laajentamista.

Ympäristövaikutusten arviointiselostuksessa on esitetty tulokset ja johtopäätelmät hankkeen merkittävistä vaikutuksista ihmisiin ja ympäristöön. Jätekeskus sijaitsee Forssan kaupungissa osoitteessa Kiimassuontie 127. Kaatopaikan laajennusalue sijoittuu Kiimassuon Envitech-alueelle, nykyisen vaarallisen jätteen kaatopaikan välittömään läheisyyteen. Suomen Materiaalikierrätys Oy:n hyötykäyttötoiminnot sijaitsevat Kiimassuon jätekeskuksen pohjoispuolella Kiimassuontien varrella. Forssan keskusta sijaitsee noin kolmen kilometrin päässä alueesta koilliseen.

Ympäristövaikutusten arviointiselostus ovat nähtävillä 27.1.2023 asti Hämeen ELY-keskuksen verkkosivuilla (ely-keskus.fi) ja ympäristöhallinnon verkkosivulla (ymparisto.fi). Paperimuodossa oleviin asiakirjoihin voi tutustua Forssan kaupungin pääkirjastossa ja Tammelan kunnan kirjastossa.

Yleisötilaisuus

Hanketta koskeva yleisötilaisuus pidetään torstaina 12.12.2023 klo 18 alkaen LHJ Groupin koulutustilassa osoitteessa Kiimassuontie 127, Forssa. Tilaisuudessa esitellään hankkeen ympäristövaikutusten arvioinnin tuloksia ja johtopäätelmiä.

Jokainen voi esittää mielipiteensä arviointiselostuksesta.

Mielipiteet arviointiselostuksesta tulee toimittaa viimeistään 27.1.2023 kirjoittajan nimellä ja osoitteella varustettuna ensisijaisesti sähköisesti osoitteeseen: kirjaamo.hame@ely-keskus.fi tai kirjallisena osoitteeseen Hämeen ELY-keskus, PL 29, 15141 Lahti.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:
Kari Leinonen, Hämeen ELY-keskus (YVA-yhteysviranomainen), puh. 0295 025 198


Tiedotus:
Minna Huovinen, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 076

Tietoja julkaisijasta

Hämeen ELY-keskus
Hämeen ELY-keskus
Kirkkokatu 12
15140 Lahti

0295 025 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-hame

ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hämeen ELY-keskus

Hämeen ELY-keskuksen ilmastokertomus 2023 – alueelliset päästöt ovat laskussa, mutta hiilineutraaliuden saavuttamisessa riittää vielä tekemistä19.4.2024 10:31:16 EEST | Tiedote

Hämeen ELY-keskuksen alueen kasvihuonekaasupäästöt ovat vähentyneet vuosien 2005–2022 välisenä aikana 38 prosenttia. Keskimäärin päästövähenemä on ollut noin 70 kilotonnia hiilidioksidiekvivalenttia (kt CO2-ekv) vuodessa. Tahtia on kirittävä tulevina vuosina noin 86 kilotonnin tasolle, että alueen päästötase olisi linjassa kansallisiin ilmastotavoitteisiin nähden.

Kevättulva-aika on alkamassa28.3.2024 07:25:04 EET | Tiedote

Reilun viikon takaisen lämpimän jakson jälkeen lämpötila on pysynyt alhaisena ja jokien virtaama on vähentynyt. Pääsiäisen aikaan sää lämpenee selvästi Hämeen alueella, lumet sulavat ripeästi ja virtaamat ja vedenkorkeudet lähtevät uudestaan nousuun. Tämän hetken ennusteissa lumen sulamisajan sademäärän ennakoidaan olevan keskimääräistä suurempi, mutta myöhemmin yöpakkaset pienentävät virtaamia. Mikäli sääennusteet toteutuvat, ovat jokien kevättulvahuiput Hämeessä muodostumassa suunnilleen keskimääräisiksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye