FSP For Surface Protection Oy

FSP investoi ja tuplasi Hämeenlinnan tuotantokapasiteetin -maalaamo päivitettiin moderniksi pintakäsittelylaitokseksi

Jaa
FPS Finnish Steel Painting Oy modernisoi Hämeenlinnassa toimivan pintakäsittelylaitoksensa. Investointi piti sisällään kaivatun toisen maalauskammion ja singon suodatinyksikön päivityksen. Hämeenlinnan uudistukset olivat osa FSP:n laajempaa investointisuunnitelmaa. Tulevaisuudessa Hämeenlinnan pintakäsittelyprosesseissa tullaan hyödyntämään FSP:n patentoimaa logiikkaohjattua tietojärjestelmää.
FSP:n investoinnit Hämeenlinnan  pintakäsittelylaitoksessa  tuplasivat tuotantokapasiteetin ja lisäsivät toimintavarmuutta.
FSP:n investoinnit Hämeenlinnan pintakäsittelylaitoksessa tuplasivat tuotantokapasiteetin ja lisäsivät toimintavarmuutta.

Hämeenlinnaan tehdyt investoinnit ovat käytännössä kaksinkertaistaneet yksikön kapasiteetin.

-Läpimenoaika on lyhentynyt huomattavasti ja olemme pystyneet kasvattamaan tehokkuutta entisestään, kertoo FSP:n toimitusjohtaja Jarno Huttunen

-Laitoksen kapasiteetin kasvun lisäksi työn laatutaso on noussut, Huttunen lisää.

Hämeenlinnan pintakäsittelylaitoksessa tehdään työtä kahdessa vuorossa. Mahdollisuus kolmannelle työvuorolle on olemassa. Tulevaisuudessa maalaamo tähtääkin toimintansa kasvattamiseen.

-Haluamme saada 100 %:n hyödyn irti nykyisestä laitoksestamme. Testaamme koko tuotantolinjan ensin huolellisesti ja vasta sen jälkeen suunnittelemme uutta. Emme halua tehdä turhia investointeja, Huttunen selventää.

Modernisoitu tuotanto monipuolistaa Hämeenlinnan mahdollisuuksia

Investoinneilla on haettu kapasiteetin kasvattamisen lisäksi laatua, luotettavuutta ja toimintavarmuutta. Muutos on monipuolistanut toimintaa. Päivitetyllä sinkopuhallusjärjestelmällä voidaan suorittaa nyt myös maalinpoistoa. Tästä johtuen maalaamolla pystytään toteuttamaan tehokkaasti huoltomaalausta, mikä ei entisillä laitteilla ollut järkevää.

Sinkopuhalluskammio saa kiitosta myös siisteydestään. Uudistettuna laitteisto erottelee maalipölyn teräsrakeista, eikä pölyä leviä sisäilmaan.

Muutoksen yhteydessä päätettiin hyödyntää prosessista syntyvää lämmintä ilmaa. Lämmin ilma ohjataan lämmittämään hallin sisätiloja talvipakkasilla.

Uudistuksen myötä yksikön toiminnat tapahtuvat samassa tilassa, entisen kahden erillisen tilan sijaan. Tämä parannus otettiin positiivisesti työntekijöiden keskuudessa vastaan.

-Yhdessä isossa tilassa toimiminen on helpottanut myös esimiestyötä. Esimerkiksi työtehtävien jako on yksinkertaistunut, summaa Hämeenlinnan yksikön työnjohtaja Kristjan Gilden.

Hämeenlinnan tulevaisuuden suunnitelmat

Seuraava askel Hämeenlinnassa on valmistella FSP:n IoT-järjestelmän käyttöönottoa.

Kyseessä on uusi logiikkaohjattu ja dataa hyödyntävä tietojärjestelmä. Järjestelmän automatisointi ohjaa ja sujuvoittaa pintakäsittelyprosesseja. IoT -pilottihanke käynnistyi Raision yksikössä syyskuussa 2020. Järjestelmä aiotaan valjastaa käyttöön myös Hämeenlinnassa.

-Tarkoituksena on, että juhannukseen 2021 mennessä meillä on tietojärjestelmä käytössämme. Raision pintakäsittelylaitoksen tulokset IoT-järjestelmästä ovat innostavia. Odotamme positiivisella mielellä järjestelmän ohjaavan myös FSP:n Hämeenlinnan yksikön kohti modernia maalaamoa, toimitusjohtaja Huttunen lisää

Hämeenlinnan yksikön asiakkaina ovat lähialueen teräsrakentajat ja konepajat.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

FSP:n investoinnit Hämeenlinnan  pintakäsittelylaitoksessa  tuplasivat tuotantokapasiteetin ja lisäsivät toimintavarmuutta.
FSP:n investoinnit Hämeenlinnan pintakäsittelylaitoksessa tuplasivat tuotantokapasiteetin ja lisäsivät toimintavarmuutta.
Lataa
Lataa
FSP:n Hämeenlinnan yksikön työnjohtaja Kristjan Gilden.
FSP:n Hämeenlinnan yksikön työnjohtaja Kristjan Gilden.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

FSP For Surface Protection Oy
FSP For Surface Protection Oy
Kalliosolantie 3
01740 VANTAA

+358 50 400 2082https://www.fspcorp.com

FSP Finnish Steel Painting Oy on yksi Euroopan johtavista teollisuuden pintakäsittelyalan yrityksistä. Palveluksessamme on yli 260 alan ammattilaista ja liikevaihtomme on noin 20 M €.

Tarjoamme teollista pintakäsittelyä sekä siihen liittyviä asiantuntija- ja lisäarvopalveluita. Palvelumme kattaa pintakäsittelyprosessin tuotteen koko elinkaarelta – olosuhteiden määrittelystä pintakäsittelyyn ja sen tarkastuksiin, aina takuun jälkeiseen kunnossapitoon saakka.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta FSP For Surface Protection Oy

FSP ja Aurajoki yhteistyösopimukseen Turussa20.9.2021 08:00:00 EEST | Tiedote

Aurajoki Oy ja FSP Finnish Steel Painting Oy ovat syyskuussa allekirjoitetulla sopimuksella sopineet Aurajoen Turun yksikön pulverimaalaamon ulkoistamisesta FSP:lle. Aurajoki vastaa edelleen yksikön elektrolyyttisen pinnoituksen palveluista. Ulkoistuksen myötä syntyvä kumppanuus kasvattaa FSP:n palveluntarjontaa Lounais-Suomen alueella. Sopimus tuo yrityksille kilpailuetua markkinoilla, ja samalla asiakkaat saavat laadukasta sekä kokonaisvaltaista pintakäsittelypalvelua keskitetysti.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye