Fujitsu

Fujitsu Finlandista Suomen Golfliiton pääyhteistyökumppani

Jaa

Helsinki 3.12.2018 – Fujitsu Finland Oy ja Suomen Golfliitto ry ovat sopineet, että Suomen Fujitsu on lähivuodet Golfliiton ylin pääyhteistyökumppani. Kantavana teemana on “Road to Tokyo – tie Tokioon”.

Yhteistyön myötä Fujitsusta tulee myös Team Finlandin eli maajoukkueen virallinen yhteistyökumppani. Yhteistyö käynnistyi marraskuussa 2018 ja jatkuu ainakin vuoden 2020 loppuun. Golfliiton tavoitteena on saada täysi edustus, kaksi mies- ja kaksi naispelaajaa vuoden 2020 Tokion olympialaisiin.

”Terveyden edistäminen, omaehtoinen liikunta ja kilpaurheilu ovat tärkeitä teemoja, jotka liittyvät myös tulevaan yhteistyöhömme. Fujitsu haluaa olla aktiivisesti rakentamassa älykästä hyvinvointiyhteiskuntaa myös urheilun ja liikunnan kautta sekä mahdollisuuksien mukaan teknologiaa hyödyntämällä”, sanoo Fujitsu Finland Oy:n toimitusjohtaja Simo Leisti.

”Liikunta ja urheiluharrastus ovat meille kaikille positiivinen mahdollisuus edistää terveyttä ja elämänlaatua. Uskon myös kilpaurheilun voimaan, ja siksi haluamme olla tukemassa suomalaisten huippu-urheilijoiden matkaa Tokioon. Samalla olemme osaltamme rakentamassa uutta koko kansan lajia, joka innostaa ihmisiä liikkumaan upeassa suomalaisessa luonnossa”, Leisti jatkaa.

”Fujitsu Finland on erinomainen ja luonteva kumppani Suomi Golfille samanlaisen arvopohjansa takia. Meitä yhdistää urheilullisuus, suvaitsevaisuus ja rohkea uudistuminen. Golf haluaa erottua raikkaana lajina. Tarjoamme lukemattomia tapoja nauttia golfin pelaamisesta kukin omalla tavallaan”, Golfliiton Head of Sales and Marketing Kimmo Rantamäki kertoo.

”Yhteistyö edesauttaa suomalaisten huippugolfareiden valmistautumista kohti Tokiota. Kilpagolf on yksi tärkeä kanava, jolla golfia tuodaan suomalaisten olohuoneisiin ja some-fiideihin”, Rantamäki linjaa.

Golfliiton junioreiden SM-kiertue, Finnish Junior Tour, nimetään vuosiksi 2019 ja 2020 Fujitsu Finnish Junior Tour -kiertueeksi. Lisäksi kolme vuotuista kiertuetapahtumaa järjestetään Road to Tokyo -teemalla.

Lehdistöyhteydet

Fujitsu Finland Oy
Viestintäjohtaja Satu Pelttari
Puh. 045 7880 9624, satu.pelttari@fi.fujitsu.com

Golfliitto
Head of Sales and Marketing Kimmo Rantamäki
Puh. 050 541 7577, kimmo.rantamaki@golf.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Fujitsu
Fujitsu
Valimotie 16
00380 Helsinki

+ 358 29 302 3216http://www.fujitsu.com/fi/

Fujitsusta
Fujitsu on johtava japanilainen ict-yritys, joka tarjoaa laajan valikoiman teknologiatuotteita sekä ict-ratkaisuja ja -palveluja. Noin 140 000 fujitsulaista palvelee asiakkaita yli sadassa maassa. Hyödynnämme kokemustamme ja ict:n mahdollisuuksia muokataksemme tulevaisuutta yhdessä asiakkaidemme kanssa. Fujitsun liikevaihto oli 4,1 triljoonaa jeniä (39 miljardia USD) 31.3.2018 päättyneellä tilikaudella. Lisää tietoa: www.fujitsu.com/fi

Suomen Golfliitto
Suomen Golfliitto on suomalaisten golfseurojen kattojärjestö ja lajin keskeinen toimija Suomessa. Golfliitto on yksi maan suurimmista lajiliitoista lähes 140 000 pelaajallaan. Jäsenseuroja on 130. Olemme kaikille avoin ja vetovoimainen yhteisö, joka lisää hyvinvointia ja naururyppyjä elämään. www.golf.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Fujitsu

Fujitsu on nostettu maailman johtavaksi mobiilipalvelujen toimittajaksi18.6.2019 10:08:00 EESTTiedote

Gartner on nostanut Fujitsun Magic Quadrant -raportissaan maailman johtavaksi mobiliteettipalvelujen toimittajaksi*. Fujitsun pilvipohjaiset ja modulaariset palvelut mobiililaitteiden ja -palveluiden hallinnoimiseksi ja turvaamiseksi sekä mobiilikäyttäjien tukemiseksi auttavat yrityksiä optimoimaan organisaation tuottavuuden. Palvelujen avulla yritykset voivat mobilisoida myös luottamuksellisimmat liiketoimintasovelluksensa ja antaa käyttäjien käyttää haluamiaan laitteita. Fujitsun osaamiskeskukset kehittävät uutta teknologiaa, joilla mobiilipalveluja parannetaan jatkuvasti esimerkiksi tekoälyn ja ohjelmistorobotiikan avulla. Fujitsun asiakkaat voivat hyödyntää yhtiön digitalisaatiokeskuksia, jotka tuovat yhteen eri alojen ja teknologian asiantuntijat Fujitsulta ja sen kumppaneilta kunkin asiakkaan oman ongelman ratkaisemiseksi. Työssä käytetään Fujitsun omaa ja käytännössä hyväksi havaittua Human Centric Experience Design -menetelmää. Palveluvalikoimaan kuuluvat identiteetin hallinta

Fujitsu tuo älyä ruokailuun Turun yliopistossa27.5.2019 15:00:00 EESTTiedote

Fujitsun digitaalinen tapahtumanhallinta-alusta auttaa Turun yliopiston Flavoria-tutkimusravintolassa ruokailevia seuraamaan omaa syömistään. Samalla järjestelmä kerää ja tallentaa tietoja Turun yliopiston tutkimusta varten. Turun yliopiston, Turun ammattikorkeakoulun ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin Medisiina D -rakennuksessa toimivan Flavorian ruokalinjasto tunnistaa lautaselle kerätyt ruoka-aineet, ja lähettää taustajärjestelmässä olevan reseptin mukaiset ravintoarvot tietokantaan. ”Sieltä rekisteröityneet asiakkaat saavat tietoa syömänsä ruoan määrästä ja sen ravintoarvoista”, kertoo projektia johtava Mari Norrdal Turun yliopistosta. Lounaan lopuksi asiakas vie astiansa keräyspisteeseen, jossa biojätteeksi menevä ruokamäärä punnitaan älyvaa’oilla. Tämän tiedon perusteella ravintola voi esimerkiksi pyrkiä vähentämään ruokahävikkiä. Flavoriassa on lounasravintola ja kahvila, sekä moniaistinen ruokailutila, Aistikattila. Se toimii yliopiston koelaboratoriona, jossa voidaan muun

Fujitsu tehostaa meriurakoitsija Van Oordin tietoturvaa24.5.2019 10:45:35 EESTTiedote

Fujitsu on tehnyt kolmivuotisen sopimuksen meriurakoitsija Van Oordin kanssa sen globaalin liiketoiminnan tietoturvan tehostamiseksi. Yhtiön kyky osoittaa toimintansa vaatimustenmukaisuus avaa sille mahdollisuuksia osallistua suurten kansainvälisten sopimusten kilpailutuksiin uudella tavalla. Fujitsu tuo yritykseen valikoiman hallittuja tietoturvapalveluja, joihin kuuluu turvallinen tiedon ja tapahtumien hallinta palveluna (Security Information and Event Management as a Service (SIEMaaS) sekä konsultointia turvavalvonnan parhaista käytännöistä. World Economic Forumin mukaan kyberhyökkäykset ja tietovuodot ovat kymmenen suurimman uhan joukossa yrityksille ja yhteiskunnalle kaikkialla maailmassa. Neljä uutta haittaohjelmaa luodaan joka sekunti. Suuriin yrityksiin kohdistuvien hyökkäysten kasvava määrä on tuonut organisaatioihin jatkuvuussuunnitelmat, joilla vahvistetaan niiden järjestelmiä kyberhyökkäyksiä vastaan. Van Oord valitsi Fujitsun kumppanikseen nostaakseen kybersuojauksensa tas

Fujitsun selvitys: Yrityksillä ei ole varaa jäädä odottamaan kvanttitietokoneita22.5.2019 11:22:33 EESTTiedote

Yritysjohtajat odottavat malttamattomina kvanttitietokoneita päästäkseen hyötymään niiden lupaamasta liiketoimintaa mullistavasta prosessioptimoinnista, paljastaa Fujitsun tuore selvitys. Selvityksen mukaan kvanttitietokoneiden hidas kehitys turhauttaa ja mahdollisuus käyttää Fujitsun Digital Annealer -tietojenkäsittelypalvelua on jo nyt otettu myönteisesti vastaan yrityksissä. Digital Annealer auttaa ratkomaan hyvin vaikeita optimointiongelmia ripeästi ja tukee näin yritysten kykyä uudistaa liiketoimintaansa. Kvanttitietokoneet ottavat vasta haparoivia ensiaskeliaan, mutta niiden laskentakapasiteetille on jo nyt patoutunutta kysyntää. Jopa 81 prosenttia haastatelluista liiketoimintajohtajista arvioi kvanttilaskennan kiihdyttävän liiketoiminnan optimointia, logistisia ja teollisia prosesseja, tukevan digitalisaatiota ja varmistavan yritysten kilpailukyvyn nopeasti muuttuvilla markkinoilla. Selvitys osoitti, että puolet vastaajista ei kuitenkaan odota kvanttitietokoneiden olevan valtavi

Fujitsun uusi palvelu automatisoi päätelaitteiden turvaamisen kyberuhilta20.5.2019 11:15:30 EESTTiedote

Fujitsu tuo markkinoille uuden Unified Endpoint Security -palvelun (UES), joka tehostaa päätelaitteiden tietoturvaa ja antaa näkymän niiden tilaan. Palvelun tavoitteena on havaita ja poistaa kyberuhat ennen kuin ne saavat aikaan tuhoa: tietojen häviämistä, järjestelmien häiriöitä tai mainekolhuja. Hyökkääjien on helpointa murtautua sisään verkon reunalla olevien päätelaitteiden kautta. Jos yhtiöllä on toimintoja useassa paikassa, sillä on tietoturvassaan useita heikkoja kohtia. Fujitsun uusi palvelu varmistaa yhtenäisen korkealaatuisen tietoturvan kaikissa päätelaitteissa, yksinkertaistaa laitteiden valvontaa ja hallintaa sekä säästää aikaa. Palvelu käyttää tehokkaimpia työkaluja uhkien valvontaan, ennustamiseen ja havaitsemiseen sekä päätelaitteiden suojaamiseen. Fujitsun UES-palvelu suojaa päätelaitteita, torjuu viruksia sekä havaitsee uhat ja reagoi niihin. Kaiken tarpeellisen sisältävä kerrostettu UES-toimintatapa kokoaa yhteen eri päätelaitesuojausratkaisujen hyödyt ja muodostaa n

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme