Fujitsu

Fujitsun selvitys: Eurooppalaiset valmistajat eivät hyödynnä älykästä tuotantoteknologiaa tehokkaasti

Jaa

Kaksi kolmesta eurooppalaisesta valmistajasta ei vielä hyödynnä älykkään tehdastuotannon analytiikan mahdollisuuksia päätöksenteossaan. Tämä ilmenee Fujitsun teettämästä selvityksestä. Vaikka älykkääseen tuotantoon sijoittaminen arvioidaan kannattavaksi, valtaosa teollisuudesta ei hyödynnä sitä täysimittaisesti.

Fujitsun teknowlogy | PAC -tutkimuslaitoksella teettämän kyselyn mukaan useimmat täkäläiset valmistajat ovat vasta digitalisaation alussa. Talouden notkahdus painaa valmistavaa teollisuutta, ja älykäs tuotanto voisi antaa sysäyksen kasvuun. Jopa 97 prosenttia uutta teknologiaa käyttävistä valmistajista raportoi myönteisiä tuloksia kolmen vuoden kuluessa.

Nykyteknologiat – tavaroiden internetistä ja pilvitietojenkäsittelystä tekoälyyn – parantavat toiminnan tehokkuutta ja kannattavuutta esimerkiksi mahdollistamalla tuotteiden massaräätälöinnin tai lyhentämällä laitteiden seisokkeja ennakoivalla ylläpidolla.

“Valtaosa valmistajista ei vielä hyödynnä mahdollisuuksia, joita älykäs teknologia tuottaa. Vain 28 prosenttia käyttää uudesta teknologiasta saatavaa tietoa päätöksenteossaan, joskin 29 prosenttia suunnittelee tätä kolmen vuoden sisällä. Tehdastuotannon digitaalinen vallankumous kyllä tekee tuloaan, mutta sen alkamista jarruttavat kustannukset, monimutkaisuus sekä kykenemättömyys analysoida dataa”, sanoo teknologiajohtaja Jouko Koskinen, joka työskentelee Fujitsu Finland Oy:n teollisuusyksikössä.

Vaikka älykkään tuotantoteknologian käyttöönotto on edennyt hitaasti, valmistava teollisuus tunnistaa sen mahdollisuudet. Melkein kaksi kolmasosaa (63 prosenttia) vastanneista yrityksistä aikoo lisätä investointejaan uuteen, usein analytiikkaan perustuvaan teknologiaan seuraavien kolmen vuoden aikana. Vain yksi yritys 50:stä aikoo pienentää budjettiaan.

Älykkäät tuotantohankkeet ovat selvästi vasta aluillaan. 37 prosenttia niistä on suunnitteluvaiheessa, 36 prosenttia pilottivaiheessa ja vasta 19 prosenttia on käytössä.

Useimmille yrityksille älykäs tuotantoteknologia on strateginen tavoite

Fujitsu odottaa älykkäiden tuotantototeutusten määrän kasvavan nopeasti, koska useimmille yrityksille älytehdashankkeet ovat strateginen tavoite. 62 prosenttia vastaajista asettaa niiden tärkeyden välille 7–9/10. Tekniset ratkaisut ovat kuitenkin monimutkaisia, joten valtaosa toteutuksista on vasta alussa. Tällä hetkellä vain 8 prosenttia yrityksistä pitää omia älykkäitä tuotantoratkaisujaan edistyneinä.

Yritykset raportoivat silti saavansa tuottoa investoinneistaan. 44 prosenttia hankkeista on jo tuonut tuottoa ja ne ovat maksaneet itsensä takaisin nopeasti. Hyötyjä jo saaneista valmistajista melkein puolet (45 prosenttia) on päässyt plussalle alle vuodessa, 52 prosentilla aikaa meni 1–3 vuotta.

“Valmistajat eivät enää voi vain tarjota vakioratkaisuja, sillä kuluttajat vaativat yhä enemmän räätälöintiä ja yhden kappaleen eriä samaan hintaan kuin massavalmistettuja tuotteita. Tähän on mahdotonta päästä perinteisillä tuotantotavoilla, mutta älyteknologialla se onnistuu. Valmistajat voivat siirtyä nopeasti konseptin todentamisesta kaupallisen tason älykkäisiin tuotantoratkaisuihin valitsemalla Fujitsun kaltaisen luotetun kumppanin, jolla on kokemusta hankkeiden suunnittelusta ja toteutuksesta. Näin jo tuotettavaa dataa saadaan entistä tehokkaammin hyötykäyttöön”, Jouko Koskinen jatkaa.

Kyselyn mukaan suurimmat haasteet älykkään tuotannon käyttöönotossa ovat ostokustannukset (58 prosenttia), hankeperustelun laatiminen (48 prosenttia), osaavan henkilökunnan puute (47 prosenttia) ja datan analysoimisen vaikeus (43 prosenttia). Näiden ratkaisemiseksi ensimmäiset käyttöönottajat työskentelevät ohjelmistoyritysten (92 prosenttia) ja it-palveluntarjoajien kanssa (90 prosenttia).

Kyselyssä teknowlogy | PAC haastatteli eurooppalaisia it- ja tuotantoteknologiapäättäjiä 204:stä valmistavaan teollisuuteen lukeutuvasta yrityksestä, joissa on yli 500 työntekijää ja joilla on vähintään joitakin älytehdashankkeita käynnissä. Haastattelut tehtiin touko–kesäkuussa 2019. Haastateltavat olivat Espanjasta, Iso-Britanniasta, Italiasta, Ranskasta, Saksasta sekä Suomesta, Ruotsista ja Tanskasta.

Lisätietoja: https://www.fujitsu.com/global/solutions/industry/manufacturing/

Lehdistöyhteydet

Fujitsu Finland Oy
Viestintäjohtaja Satu Pelttari
Puh. 045 7880 9624, satu.pelttari@fi.fujitsu.com

Tietoja julkaisijasta

Fujitsu
Fujitsu
Valimotie 16
00380 Helsinki

+ 358 29 302 3216http://www.fujitsu.com/fi/

Fujitsusta

Fujitsu on johtava japanilainen ict-yhtiö, joka tarjoaa täyden valikoiman teknologiatuotteita sekä ict-ratkaisuja ja -palveluja. Noin 130 000 fujitsulaista palvelee asiakkaita yli sadassa maassa. Hyödynnämme kokemustamme ja ict:n voimaa muokataksemme tulevaisuutta yhdessä asiakkaidemme kanssa. Fujitsun liikevaihto oli 3,9 triljoonaa jeniä (35 miljardia USD) 31.3.2020 päättyneellä tilikaudella. Lisää tietoa: www.fujitsu.com/fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Fujitsu

Fujitsun tuorein yritysvastuuraportti julki: Konkreettisia ratkaisuja yhteiskunnan ja ympäristön haasteisiin9.9.2020 10:58:45 EESTTiedote

Fujitsu on harvoja kansainvälisiä ict-alan yrityksiä, joissa vastuullisuutta kehitetään paikallisesti Suomessa. Yhtiö myös julkaisee vuosittain tilikauden päätyttyä Suomen-toimintojaan koskevan yritysvastuuraportin. ”Toteutamme vastuullisuutta ennen kaikkea liiketoimintamme kautta”, kertoo Fujitsu Finlandin yritysvastuupäällikkö Milla Uusi-Pietilä. ”Kehitämme asiakkaittemme ja kumppaniemme kanssa teknologiaratkaisuja, jotka hyödyttävät koko suomalaista yhteiskuntaa.” Vastuullisuusasiat kiinnostavat yhä enemmän Fujitsun asiakkaita. He toivovat apua omien ympäristövaikutustensa vähentämisessä. Esimerkiksi Fujitsun energiatehokkaiden konesalipalvelujen ansiosta asiakkaat voivat pienentää hiilijalanjälkeään. ”Vastuullisuus tarkoittaa meille konkreettisia tekoja, oli kyse sitten oman tai asiakkaittemme toiminnan kehittämisestä”, Milla Uusi-Pietilä painottaa. Hän nostaa esiin 10 esimerkkiä vastuullisuusteoista päättyneeltä tilikaudelta (1.4.2019–31.3.2020) 1. Kehitimme asiakkaittemme kanssa

Fujitsulta ohjelmisto-ohjattu Qumulon ratkaisu rakenteettoman datan hallintaan petatavuluokassa7.9.2020 13:20:04 EESTTiedote

Fujitsun uuden tallennusratkaisun ohjelmisto-ohjattu tallennusteknologia auttaa hallinnoimaan petatavuja dataa, joka on hajautettu useisiin datakeskuksiin ja pilveen. Ratkaisu pohjautuu Qumulon markkinoita mullistavaan tallennusalustaan. Se avaa mahdollisuuksia uudenlaisten palvelujen ja sovellusten luomiseen suuryritysten tallennusympäristöihin. Suuryritykset ovat havainneet, että useista eri datalähteistä kootun datan analysoinnista löytyy mahdollisuuksia oman liiketoiminnan tehostamiseen. Niinkin erilaiset prosessit kuin diagnostinen kuvantaminen, mallintaminen, simulaatiot, lidar-mittaukset, paikkatietopalvelut, geneettinen sekvensointi ja videotuotanto synnyttävät ja hyödyntävät rakenteetonta dataa. Sen suurten määrien hallinta on kuitenkin usein vaikeaa, kun tiedostot voivat olla yhtä lailla verkon reunalla, omassa datakeskuksessa tai pilvessä. Qumulon tiedostojärjestelmä antaa asiakkaille reaaliaikaisen ja syvälle pureutuvan näkymän dataan sekä kyvyn hallita sitä omassa konesali

Fujitsu tuo uusia palveluja suuryritysten hybridi-it-ympäristöjen optimointiin20.8.2020 09:00:00 EESTTiedote

Fujitsu tuo kaksi uutta arviointipalvelua suuryritysten digitalisaation lähtötason määrittämiseen. Kiinteähintaiset SystemInspection Services -palvelut kartoittavat fyysisten laitteiden ja dataomaisuuden arkkitehtuurin hybridi-it-ympäristöissä uusilla välineillä ja yhdistetyillä analytiikkatyökaluilla. Uudet palvelut kokoavat näkymän suuryritysten järjestelmän osista ja niiden digitalisaatiovalmiudesta. Infrastruktuurin rasituskokeilla asiakasorganisaatiot saavat erinomaisen lähtötilanteen digitalisaatiosuunnitelmansa laatimiseen. Fujitsu SystemInspection Service for SAP -palvelu inventoi SAP-ympäristöt ja laatii kokonaisnäkymän suorituskyvystä ja resurssien käytöstä. Fujitsu SystemInspection Service for Storage -palvelu näyttää omien laitteiden ja pilven tallennusympäristöjen tilan yhdessä näkymässä. Uudet palvelut täydentävät aiempia DataInspection- ja SystemInspection-palveluja. Ne laajentavat Fujitsun asiakkaiden mahdollisuuksia selvittää, miten suorituskykyä voi parantaa ja kustan

Fujitsu tuo markkinoille ensimmäisenä Intel Select Solutions -pohjaisen Nutanix-hyperkonvergenssiratkaisun18.8.2020 10:00:00 EESTTiedote

Fujitsu tuo markkinoille ensimmäisenä laitevalmistajana Intel Select Solutions -ohjelman vaatimusten mukaisesti sertifioidun Nutanix-hyperkonvergenssiratkaisun (HCI) analytiikka- ja yleissovellusten alustaksi. Fujitsu PRIMEFLEX for Nutanix Enterprise Cloud -ratkaisu tarjoaa aiempaa parempaa suorituskykyä yrityksille, jotka johtavat toimintaansa datan avulla. Se myös vähentää merkittävästi järjestelmähäiriöitä ja siten ennakoimattomia käyttökatkoja. Intel varmisti Fujitsu PRIMEFLEX for Nutanix Enterprise Cloud -ratkaisun suorituskyvyn vaativilla sertifiointikokeilla. Intelin Select Solutions -sertifiointi annetaan vain ratkaisuille, jotka täyttävät modernien datakeskusinfrastruktuurien tiukat vaatimukset optimoiduille työkuormille ja joiden suorituskyky Intel-arkkitehtuurissa on todennettu. Fujitsun ja Nutanixin yhdessä kehittämä erittäin vikasietoinen ratkaisu on optimoitu vaativille liiketoimintakriittisille työkuormille kuten data-analytiikalle ja Microsoft SQL -sovelluksille. Fujits

Fujitsun supertietokone vauhdittaa maailmankaikkeuden alkuperän tutkimusta Regensburgin yliopistossa17.7.2020 10:00:00 EESTTiedote

Regensburgin yliopisto on ensimmäinen Fujitsun A64FX-suorittimia käyttävän PRIMEHPC FX700 -laitteen käyttäjä Euroopassa. Suorittimet ovat energiatehokkaita ja yhteensopivia Armin tehopalvelinten Armv8.2-A SVE-ohjausarkkitehtuurin kanssa. Saksalaisyliopiston tutkijat hyödyntävät merkittävää laskentakapasiteetin harppausta kvanttiväridynamiikan tutkimisessa simulaatioilla. Työ tähtää alkeishiukkasten ja protonien sisäisen rakenteen ymmärtämiseen sekä maailmankaikkeuden tilan määrittämiseen heti alkuräjähdyksen jälkeen. Yliopisto käyttää supertietokonetta myös bioinformatiikan alueella, erityisesti syöpätutkimukseen ja immunologiaan. Uusi supertietokone PRIMEHPC FX700 on varustettu Arm-pohjaisella Fujitsun A64FX-suorittimella. Tämä kasvattaa QPACE4 (QCD Parallel Computing Engine 4) -supertietokonehankkeen laskentakykyä. Laitteessa käytetään Fugaku-supertietokoneeseen kehitettyä tekniikkaa. Fugaku nousi hiljattain maailman supertietokoneiden listan kärkeen. QPACE4 on neljäs supertietokone

Fujitsun selvitys: Digitalisaatio mullistaa vähittäiskauppaa14.7.2020 09:30:00 EESTTiedote

Vähittäiskaupan digitalisaatio etenee vääjäämättä. Fujitsun globaalin selvityksen mukaan yli kaksi kolmasosaa vähittäismyyjistä yhdeksässä maassa pitää digitalisaatiota olennaisena vähittäiskaupan prosesseille. Selvityksen mukaan suurin osa vähittäismyyjistä on jo digitalisoitumassa. Rahoitustoiminnat ovat kärjessä: 63 prosentilla vastaajista ovat jo digiratkaisut käytössä tai niiden käyttöönotto on pitkällä. Myynti (62 %), asiakaspalvelu (59 %) ja asiakasrajapinta (59 %) ovat heti perässä. "Vähittäiskaupan tilanne kertoo yhteiskunnan ja elämäntapamme olennaisesta muutoksesta. Koronaviruksen vaikutus on vauhdittanut vähittäiskaupan trendien kehittymistä eikä muutosta voi enää pysäyttää. Selvityksemme osoittaa, että vähittäismyyjät ovat jo pitkällä digitalisoitumisen polulla. Rahoitus, myynti ja asiakaspalvelu ovat kehityksen vetureina, mikä heijastaa tehokkaan digitalisaatiototeutuksen vaikutusta yhtiön tulokseen", sano Fujitsun globaalin vähittäiskauppatiimin johtaja Richard Clarke. V

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme