Futuro-talo avautuu jälleen yleisölle 16.5. Näyttelykeskus WeeGeellä – avajaisia vietetään keskiviikkona 17.5.

Futuro-talon avajaisia juhlitaan Näyttelykeskus WeeGeen takapihalla keskiviikkona 17.5.2023. Futuro-talolla on opastuksia tasatunnein klo 12–17. Mocktail Bar Futuro tarjoilee 1950- ja -60-lukujen trendicocktaileista inspiroituneita mocktaileja klo 15–19 hintaan 3,50 euroa kappale. Avajaisillan päätteeksi instrumentaalista surf-rockia soittava Mary Ann Hawkins -bändi johdattaa yleisön musiikkimatkalle 1960-luvun hengessä.
Arkkitehti Matti Suurosen suunnitelma avaruusaikaa ja tulevaisuudenuskoa heijasteleva aikansa arkkitehtuurin helmi, sarjavalmisteinen Futuro-talo 001 pystytettiin 55 vuotta sitten Hirvensalmelle viihdetaitelija Matti Kuuslan kesämökin tontille. Espoon kaupunki osti rapistuvan muovitalon ja entisöi sen näyttelyesineeksi. Näyttelykeskus WeeGeen takapihalla Futoro-talo on kesäkaudella ollut yleisölle avoinna jo vuodesta 2012.
Näyttelykeskuksen suosittu vierailukohde haasta kävijöitään ajatelmaan myös tulevaisuuttamme sekä riippuvuuttamme fossiilista raaka-aineista. Futuron materiaaliksi valitun muovin nähtiin vielä 1960-luvulla jatkavan voittokulkuaan halpana, kevyenä ja kestävänä materiaalina, vaikka nykyaikana ajattelemme siitä toisin. Suurosen muovitalojen valmistus jäi lopulta hyvin vähäiseksi niiden erikoisuuden sekä vuoden 1973 öljykriisin myötä moninkertaistuneen muovin hinnan vuoksi, ja Futuron maailmanvalloitus jäi haaveeksi.
Futuro-talo on auki Näyttelykeskus WeeGeen aukioloaikojen mukaisesti 16.5.–17.9.2023. Avajaisohjelmaan 17.5.2023 voi osallistua museokäynnin hinnalla.
Futuro-talon asiantuntija, tutkija Marko Home antaa haastatteluita medialle tiistaina 16.5. tai sovittaessa myös muina ajankohtina.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Piia LääverituotantopäällikköNäyttelykeskus WeeGee
Puh:+358 40 719 9169piia.laaveri@espoo.fiwww.weegee.fiSirpa TikkanenkulttuurituottajaNäyttelykeskus WeeGee
Puh:+358 40 550 6494sirpa.tikkanen@espoo.fiwww.weegee.fiKuvat



Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Näyttelykeskus WeeGee on monipuolinen museoiden, näyttelyiden ja tapahtumien keskus Espoon Tapiolassa. WeeGee toimii Aarno Ruusuvuoren (1925–1992) suunnittelemassa entisessä Weilin&Göösin kirjapainotalossa. WeeGeellä sijaitsevat EMMA – Espoon modernin taiteen museo, KAMU Espoon kaupunginmuseo, Mauri Kunnas -näyttely ja kesäisin avoinna oleva, arkkitehti Matti Suurosen (1933–2013) suunnittelema Futuro-talo.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Tiedote kasvun ja oppimisen lautakunnan kokouksesta 7.5.20257.5.2025 21:31:18 EEST | Tiedote
Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyi Keltaperhon päiväkodin tarveselvityksen. Lautakunta hyväksyi myös Lähderannan koulun tarveselvityksen. Kasvun ja oppimisen lautakunta päätti, että kasvun ja oppimisen toimiala luovuttaa Matinkylän monitoimitalossa sijaitsevan teatterisalin sekä siihen liittyvän lämpiön hallintaoikeuden kulttuurilautakunnan hallintaan. Lautakunta hyväksyi esitetyt opiskelijoille annettavan tuen muutoksiin liittyvät tarkennukset Espoon kaupungin lukiokoulutuksen opetussuunnitelmaan. Lautakunta hyväksyi periaatteet huoltajien kanssa tehtävälle yhteistyölle Espoon kaupungin lukioissa.
Tilastot ja tutkimukset -kuukausitiedote toukokuu 20257.5.2025 16:58:57 EEST | Tiedote
Toimintaympäristön tila Espoossa 2025 -tietopaketti on julkaistu espoo.fi-sivuilla. Espoon väkiluku oli maaliskuun 2025 lopussa ennakkotietojen mukaan 322 180. Pitkäaikaistyöttömien määrä lähestyy korona-ajan huippua.
Alberga centrum får ett nytt utseende norr om banan7.5.2025 08:35:35 EEST | Pressmeddelande
Framtidens byggande som grundar sig på den internationella idétävlingen om Alberga formar stadsmiljön norr om banan avsevärt. Det trivsamma grönskande och trygga gångnätet kring centrumområdet förenar i framtiden centrumområdet via Gransbacken ända till idrottsparken. Hela Alberga centrumområde blir en sammanhängande stadsmiljö när däckkonstruktionen över banan förenar centrumen på båda sidorna om banan med varandra.
Leppävaaran keskusta saa uuden ilmeen radan pohjoispuolella7.5.2025 08:35:35 EEST | Tiedote
Leppävaaran kansainväliseen ideakilpailuun perustuva tulevaisuuden rakentaminen muokkaa kaupunkiympäristöä radan pohjoispuolella merkittävästi. Keskusta-alueen ympärillä kulkeva viihtyisän vehreä ja turvallinen jalankulkureitistö yhdistää tulevaisuudessa keskusta-alueen Gransinmäen kautta aina urheilupuistoon asti. Koko Leppävaaran keskusta-alueesta muodostuu yhtenäinen kaupunkiympäristö, kun radan yli kulkeva kansirakenne yhdistää keskustat radan molemmin puolin toisiinsa.
Leppävaara city centre gets a new look on the north side of the track7.5.2025 08:35:35 EEST | Press release
Building the future based on the Leppävaara international idea competition will significantly shape the urban environment north of the track. In the future, a cosy lush and safe pedestrian route running around the city centre area will connect the city centre via Gransinmäki to the sports park. The entire Leppävaara city centre area becomes a cohesive urban environment, as the deck structure running across the track connects the centres on both sides of the track.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme