Gastro Helsinki toi horeca-alan yhteen vaikeiden vuosien jälkeen
20.5.2022 17:05:30 EEST | Messukeskus | Tiedote
Gastro Helsinki 2022 -tapahtumassa vieraili 8365 horeca-alan ammattilaista ja opiskelijaa. Tapahtuma järjestettiin edellisen kerran keväällä 2020, jolloin tapahtuma jouduttiin keskeyttämään pandemian vuoksi. Alaa kurittaneiden vuosien jälkeen Gastro Helsinki toi ammattilaiset vihdoin tapaamaan toisiaan. Messuosastoilla todistettiin lämpimiä kohtaamisia ja puhuttiin bisneksestä.
”Meitä on erityisesti ilahduttanut, että messuilla on ollut paljon päättäjiä liikkeellä. Olemme päässeet keskustelemaan juuri niiden ihmisten kanssa, jotka päätöksiä tekevät. Lisäksi tunnelma on ollut todella hyvä - kaikki iloitsevat, että päästään pitkästä aikaa kohtaamaan kasvokkain”, sanoo Dietan markkinointipäällikkö Irene Lähdemäki.
”Yli kahden vuoden tauon jälkeen on ollut kiva olla messujen rennossa tunnelmassa. Olemme tavanneet asiakkaita ja kollegoita, joita ei ole päässyt tapaamaan pitkään aikaan. Toimme Gastro Helsinkiin tällä kertaa myös laajan viinivalikoimamme, ja olemme saaneet hyvin viestimme sillä läpi”, Jukka Kahri, asiakaskoulutuspäällikkö Sinebrychoffilta puolestaan kertoo.
Alan työvoimapula ja sen ratkaiseminen on ollut kuumana puheenaiheena Gastro-messujen ohjelmalavalla ja näytteilleasettajien osastoilla.
”Mielestäni messujen tärkein juttu on se, että viedään yhdessä tätä alaa eteenpäin”, kommentoi Kespron markkinointijohtaja Hannu Korhonen. ”Täällä on ollut mukana paljon alan toimijoita ja asiakkaita on ilahduttavan hyvin liikenteessä. Tällainen yhdessä tekeminen on tärkeää, jotta saadaan homma taas nousuun!”
Kilpailut rytmittivät tapahtumaa
Gastro-messuilla kisattiin alan taidoissa. Mestarikoulu-kilpailun tarkoituksena on tuoda esille Suomen hospitality-alan oppilaitoksia ja niiden opiskelijoita sekä kasvattaa kiinnostusta ravintola-alaa kohtaan. Kahden päivän aikana käydyn kilpailun voittivat Niki Sipilä ja Jasper Juutinen Turun ammatti-instituutista. Seafood chef -kilpailu inspiroi ammattikokkeja tekemään kala- ja äyräisannoksia. Tittelin vei kotiin Ville NeulanenRavintola Smöristä, Turusta. Kalaosaamista nähtiin myös Osterinavauksen suomenmestaruuskilpailussa, jossa parhaaksi tuomaroitiin Martin Söderström. Suomen kokkimaajoukkueen osastolla käydyn epävirallisen Suomi-Viro -maaottelun, FIN-EST Gastro champion -kilpailun voitto meni Viron kokkimaajoukkueelle.
Gastro Helsinki 2024 järjestetään 13.-15.3.2024.
Lisätietoja
Helsingin Messukeskus, tiedottaja Mari Cadaut, p. 040 5878 053, mari.cadaut@viestintamakua.fi
Gastro Helsinki on joka toinen vuosi Helsingin Messukeskuksessa järjestettävä Suomen johtava ravintola- ja ruoka-alan ammattilaisten tapahtuma, joka esittelee alan uutuudet ja trendit.
Kuvia Gastro Helsinki 2022 -messuilta on ladattavissa Messukeskuksen kuvapankista https://mediabank.messukeskus.com.
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.
Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.
Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre last year brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Över en miljon besökare på Helsingfors Mässcentrum år 20252.2.2026 10:51:38 EET | Pressmeddelande
Antalet besökare på Helsingfors Mässcentrum översteg förra året den symboliska gränsen på en miljon för första gången sedan pandemiåren. Totalt besökte 1 004 912 gäster mässor, företagsevenemang, kongresser och möten.
Helsingin Messukeskuksessa yli miljoona kävijää vuonna 20252.2.2026 10:46:46 EET | Tiedote
Helsingin Messukeskuksen kävijämäärä ylitti viime vuonna miljoonan kävijän haamurajan ensimmäistä kertaa sitten koronavuosien. Messuilla, yritystapahtumissa, kongresseissa ja kokouksissa kävi yhteensä 1 004 912 vierasta.
Ilmiöksi muodostunut MP Jonnela toi ennätysmäärän nuoria MP 26 -messuille1.2.2026 20:13:58 EET | Tiedote
MP 26 Moottoripyörämessut esitteli moottoripyöräuutuudet ja rakennetut moottoripyörät 30.1. – 1.2.2026 Helsingin Messukeskuksessa. ”Elämyksellisyys näkyi MP-messuilla ja paikalla oli paljon motoristeja, myös entistä enemmän nuoria ”, kertoo projektijohtaja Niko Kantola.
Vuoden 2026 lähiruokateko -palkinnon haku on käynnistynyt29.1.2026 16:42:35 EET | Tiedote
Vuoden lähiruokateko -palkinto myönnetään vuosittain toimijalle, joka on edistänyt lähiruoan tunnettuutta ja tuonut esiin sen merkitystä osana suomalaista yhteiskuntaa. Kilpailu järjestetään jo 13. kerran, ja ehdotuksia palkinnonsaajasta voi jättää 15.2. saakka Lähiruoka & luomu -messujen nettisivuilla.
Vene 26 Båt -messut esittelee veneitä mökkirantaan, päiväreissuille ja matkailuun28.1.2026 16:27:03 EET | Tiedote
Helsingin kansainväliset venemessut esittelee 400 venettä, joista löytyy jokaiselle omaan tarpeeseen sopiva. Suurin osa esiteltävistä veneistä on suomalaisia. Veneiden lisäksi messuilla on tarvikkeita ja varusteista veneilyyn, kalastukseen ja vesiharrasteisiin – ja 500 ohjelmaa. Vene 26 Båt -messut on Pohjois-Euroopan suurin veneilytapahtuma, joka tuo 10 päivää kesää 6. – 15.2.2026 Helsingin Messukeskukseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
