Geego ja Osuuskauppa Hämeenmaa tekevät ruutuajasta laadukasta

Move! - tutkimuksen mukaan lasten ja nuorten fyysinen toimintakyky on huolestuttavalla tasolla. Noin 40 prosentilla 5.- ja 8.-luokkaisista fyysinen toimintakyky on tasolla, joka voi vaikeuttaa arkisten toimien hoitamista ja jaksamista. UKK Instituutin liikemittareilla mitaten vain 2,6 prosenttia 16‒20-vuotiaista nuorista liikkui vähintään tunnin päivittäin. Olemme siis yhteiskuntana epäonnistuneet sytyttämään nuorissamme liikuntakipinän, joka kantaisi myös aikuisuuteen. Liikkumattomuus maksaa jo yli 4 miljardia, joten suunnan kääntämiseksi tarvitaan laajoja ja samanaikaisia toimia.
Yhteistyön ydin on Geego-sovellus. Liikkumisen ja perheen yhteisen ajan ei tarvitse kilpailla älylaitteiden kanssa – geegoilu yhdistää nämä kaikki! Geego-sovellus tarjoaa helpon ja edullisen tavan pitää hauskaa yhdessä. Se innostaa koko perheen taaperosta isovanhempiin haastamaan itsensä ja toisensa kokeilemaan uusia asioita. Sadat erilaiset liikuntahaasteet yhdessä pelimaailmasta tutun palkitsemisen kanssa kannustavat kehittämään omia taitoja sinnikkäästi. Älylaite toimii ”työkalupakkina”, mutta ei suorituspaikkana. Lapset vaihtavat roolinsa katsojasta tekijäksi. Prismoissa myytävien Geego by Exel-välineiden ostajat käyttävät sovellusta ilmaiseksi kahden viikon ajan.
Lapsuusvaiheessa on keskeistä, että lapsi innostuu liikunnasta. Ilon ja hauskuuden kokemukset yhdessä esimerkkiä näyttävien vanhempien kanssa, ovatkin niitä tekijöitä, joihin perustuu lapsen pysyminen mukana liikunnassa ja urheilussa.
Geego Hämeenmaan Prismoissa
”Meillä on yhteistyön puitteissa isot hartiat luoda uusi terveellinen ilmiö, jossa lapsilta tai aikuisilta ei olla ”riistämässä” älylaitteita pois, vaan luoda niille järkevämpää ja yhteiskunnallisesti merkityksellisempää käyttöä. Olemme todella kiitollisia, että Hämeenmaa tarttui haasteeseen meidän kanssamme”, kertoo Geego KidsIn perustaja Heidi Leivo.
Tutkimuksissa on todettu, että vanhempien liikuntatottumuksilla on tärkeä merkitys liikunnallisen elämäntavan kehittymisessä. Tutkimuksissa on havaittu, että vanhempien liikuntatottumukset näkyvät heidän lastensa liikunta-aktiivisuudessa jopa 46-vuotiaaksi saakka.
”Perheen kesken vietetty yhteinen aika on merkityksellistä. Haluamme olla mukana edistämässä lasten ja nuorten liikunnallista elämäntapaa sekä edesauttaa ilon kautta uusien taitojen oppimista. Geego-sovelluksen avulla myös lähiluontoon tutustumisen kynnys madaltuu hienosti”, toteaa Osuuskauppa Hämeenmaaasiakkuusjohtaja Jaana Järvenselkä.
”Trendin luominen ottaa aikansa, mutta toisaalta tiedämme, että myös vanhemmat kamppailevat arjen kiireiden ja älylaiteriippuvuuden kanssa. Ei aina tarvitse lähteä kuntosalille tai omaan hikiliikuntaan, lämmön saa myös lasten kanssa yhdessä tekemällä. Geegoilu on myös erittäin ekologinen vaihtoehto liikkumiselle ja yhdessä ololle, koska sitä voidaan suorittaa missä vaan. Lähipuistot, tyhjyyttään ammottavat leikkipuistot, oma koti tai sen piha, kesämökki, naapurusto, ihan kaikki lokaatiot soveltuvat geegoiluun ja kukapa tietää, vaikka sovelluksen lajikirjosta löytyisi lapselle intohimon kohde omaan lajikategoriaan”, toteaa Leivo innostuneesti.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heidi Leivo
Perustaja, Geego Kids
040 5213 914
heidi@geegokids.com
Jaana Järvenselkä
Asiakkuusjohtaja
050 542 3811
jaana.jarvenselka@sok.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Hämeenmaa – 177 000 asiakasomistajan omistama paikallinen yritys
Osuuskauppa Hämeenmaa toimii Kanta- ja Päijät-Hämeessä, 21 kunnan alueella. Hämeenmaa on alueensa suurin yritys, joka työllistää noin 3300 työntekijää. Osuuskaupan omistavat sen asiakasomistajat, ja Hämeenmaalla omistajia on jo yli 177 000. Edullisten ja luotettavien kauppapalvelujen lisäksi omistajuus palkitsee muun muassa kuukausittaisena Bonuksena. Tuloksensa Hämeenmaa käyttää jäsentensä palveluiden ja verkostonsa kehittämiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Hämeenmaa
Nelipyörä Hyvinkää laajentaa ja palvelee huollon asiakkaita entistä paremmin11.9.2025 14:30:00 EEST | Tiedote
Nelipyörä Hyvinkäällä otettiin maanantaina 8. syyskuuta käyttöön huollon laajennustilat, jotka mahdollistavat entistä nopeamman ja sujuvamman palvelun.
Nelipyörä Seinäjoki avaa ovensa 1. syyskuuta1.9.2025 08:45:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Hämeenmaan ja Kymen Seudun Osuuskaupan omistama Nelipyörä Oy avaa uuden toimipaikan Seinäjoelle maanantaina 1.9.2025.
Lahden keskusta-Prisma uudistuu ja laajentaa valikoimaansa28.8.2025 14:20:00 EEST | Tiedote
Lahtelaisessa kauppakeskus Sykkeessä toimiva Prisma Syke saa syksyn aikana uuden, merkittävästi laajemman päivittäistavarapuolen valikoiman. Uudistuksilla pyritään vastaamaan yhä paremmin Prisman asiakkaiden tarpeisiin ja toiveisiin sekä parantamaan asiakaskokemusta.
Mukkulan S-marketille puisto ja pihapelialue15.8.2025 10:55:00 EEST | Tiedote
Mukkulan S-marketin viereiselle tontille on rakennettu kaikille avoin puistoalue. Alueella voi tutustua erilaisiin kasveihin, poimia marjoja ja yrttejä sekä pelata pihapelejä.
Nopeus on suurin riski – ruokarobotit muistuttavat koulujen alkaessa valppaudesta liikenteessä7.8.2025 11:15:00 EEST | Tiedote
Suomalaisista lähes jokainen pitää tärkeänä, että koulujen lähellä noudatetaan nopeusrajoitusta. Silti Liikenneturvan toteuttamissa tutkauksissa neljä viidestä kuljettajasta ajaa ylinopeudella koulujen lähistöllä oleville suojateille. Kanta- ja Päijät-Hämeen alueella tutuksi tulleet S-kaupat-palvelun ruokarobotit kerääntyivät Lahdessa ja Forssassa koulun lähelle muistuttamaan erityisesti aikuisia valppaudesta, kun liikenteessä on paljon pieniä kulkijoita.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme