Generation 2020 -näyttelyn taiteilijat valittu
23.7.2019 08:01:00 EEST | Amos Rex | Tiedote

Taiteilijat näyttelyyn valitsi kuvataiteilija Hannaleena Heiskan johtama raati. Raatiin kuuluivat edellisen Generation 2017 -näyttelyn taiteilijat Sanni Weckman ja Eliel Tammiharju sekä Amos Rexin museonjohtaja Kai Kartio, kuraattori Katariina Timonen ja yleisöpalvelupäällikkö Elsa Hessle.
Raadin puheenjohtaja Hannaleena Heiska:
”Olen ilahtunut, suorastaan vaikuttunut, että Generation 2020 -näyttelyyn tarjottujen teosten taso oli niin korkea. Mukana oli paljon innostavia ja kiinnostavia teoksia, niin paljon, että jouduimme lopulta tuskallisen karsinnan eteen. Yleisesti ottaen voisi sanoa, että haussa nousi joitain vahvoja teemoja selkeästi esille. Esimerkiksi ilmastonmuutos, tasa-arvo ja sukupuoli-identiteetti sekä mielenterveyteen liittyvät asiat tuntuivat askarruttavan ja toimivan monilla teosten lähtökohtana tai temaattisena sisältönä.”
Valintaraadin mukaan näyttelyn teokset antavat rikkaan kuvan nuorten erilaisista tavoista hahmottaa arkea, juhlaa ja maailman tilaa. Ehdotusten joukossa oli monipuolisesti ja ennakkoluulottomasti eri ilmaisuvälineitä hyödyntäviä teoksia. Huomattavaa oli myös yhteiskunnallinen valveutuneisuus ja vastuu, mikä saattoi ilmetä esimerkiksi teosten materiaalivalinnoissa tai aiheen eettisessä käsittelyssä.
Valintaprosessi oli monivaiheinen: ensin kukin raadin jäsen kävi kaikki hakemukset läpi itsekseen, minkä jälkeen raati kokoontui useaan otteeseen keskustelemaan teoksista. Raatilaiset intoutuivat valinnan aikana pohtimaan yhdessä niin metroaikatauluja, Kalevalaa, pakko-oireita kuin metsähakkuitakin, seikkaillen teosten myötä välillä merenpohjassa, välillä avaruudessa. Pitkän mutta palkitsevan prosessin lopputulos katetaan esille Amos Rexiin ensi vuoden alkupuolella.
Generation 2020 -taiteilijat
Saara Abdi / Mimmi Ahonen / Henri Airo / Mikael Alanko / Ellinor Andersson / Ceylan Beriwan / Soyoung Chung / Vera Den Arend / Catrin Edlund / Emil Fihlman / Filipp Gregory Girishan / Jasmin Gummerus / Malin Gustafsson / Birit Haarla / Jere Hasunen / Pauliina Heiskanen / Emili Hellman / Venla Huhtinen / Jenny Hytönen / Hermanni Härmälä / Johan Högsten / Ona Iivonen / Leevi Ikäheimo / Lotta Ilonen & Veera Huppunen / Siiri Karhapää / Eero Karjalainen / Mikko Kauppila / Aarne Kivelä / Sylvester Kivelä / Riku Koponen / Annika Korhonen / Heikki Korkala / Nadja Koshevenko / Otto Koskelo / Deria Kurkan / Oskari Kymäläinen / Ainu Kyrönseppä / Sakari Kyyrönen / Juho Könkkölä / Emilia Laatikainen / Aura Latva-Somppi / Ville Laurinkoski / Erja Levikari / Liisa-Irmelen Liwata / Eliisa Loukola / Alex Luonto / Annika Luukko / Emil Lyytikkä / Minea Lång / Laura Manninen / Julia Masalin / Karoliina Multas / Mari Mäntynen / Kai Nordfors / Emilia Ojala / Maija Paunu / Viljo Pertola / Jessica Piasecki / Sara-Maria Pirhonen / Charlotta Rajala / Iida-Maria Remes / Pinja Salmi / Rosalia Silfer / Tanja Silvestrini / Joel Stenroos / Elmer Strang / Viktor Sundman / Irene Suosalo / Delilah Sykes / Kaisa Syrjänen & Maija Viipuri / Aki Särkiniemi / Ida Karolina Tomminen / Lumi Tuomi / Tuuli Turunen / Nenna Tyni / Anna-Karoliina Vainio / Henna Vihantavaara / Verna Virkkunen / Lumi Wiikari / Alma Äijö
Lehdistökuvat: https://amosrex.fi/lehdisto/
Yhteyshenkilöt
Iia Palovaaratiedottaja
Puh:0505443331iia.palovaara@amosrex.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Amos Rex on taidemuseo, jossa menneisyys, nykyhetki ja tulevaisuus kohtaavat. Funkkishelmi Lasipalatsi ja sen kumpuilevan aukion alla sijaitsevat taidemuseotilat tarjoavat 10 000 neliötä ainutkertaisille elämyksille maan alla, päällä ja Bio Rexin valkokankaalla. Amos Rexin näyttelyohjelma koostuu uusimmasta, usein teknisesti kokeilevasta nykytaiteesta, 1900-luvun modernismista ja muinaisista kulttuureista.
www.amosrex.fi #amosrex
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Amos Rex
Ny grupputställning på Amos Rex utforskar afrikanska och afronordiska perspektiv på världen16.9.2026 15:26:48 EEST | Pressmeddelande
Kan det finnas andra sätt att förstå världen? Den frågan står i centrum för Amos Rex höstutställning Andra sidan berget – Betraktelser ur afrikanska och afronordiska perspektiv (The Other Side of the Mountain). Utställningen samlar 11 samtidskonstnärer verksamma både på den afrikanska kontinenten och i den afronordiska diasporan. Genom sina verk visar de hur olika sätt att veta, erfara och betrakta världen kan vidga vår förståelse av verkligheten. Med Andra sidan berget fortsätter Amos Rex sitt långsiktiga arbete med att föra samtidskonst av världsklass till den nordiska publiken och skapa möten mellan internationella konstnärliga praktiker och nordiska perspektiv.
Amos Rexin uusi ryhmänäyttely avaa afrikkalaisia ja afropohjoismaisia näkökulmia maailmasta16.9.2026 15:26:48 EEST | Tiedote
Voisiko olla olemassa toisenlaisia tapoja ymmärtää maailmaa? Tätä kysymystä tarkastellaan Amos Rexin syysnäyttelyssä Vuoren toisella puolen – Merkintöjä afrikkalaisista ja afropohjoismaisista näkökulmista (The Other Side of the Mountain). Näyttely kokoaa yhteen yksitoista sekä Afrikan mantereella että afropohjoismaisessa diasporassa työskentelevää nykytaiteilijaa. Heidän teoksensa osoittavat, miten erilaiset tavat tietää, kokea ja tarkastella ympäristöjämme voivat laajentaa käsitystämme todellisuudesta. Näyttely jatkaa Amos Rexin pitkäjänteistä työtä tuomalla maailmanluokan nykytaidetta pohjoismaisen yleisön ulottuville ja luomalla kohtaamisia kansainvälisten taidekäytäntöjen ja pohjoismaisten näkökulmien välille.
New group exhibition at Amos Rex explores African and Afro-Nordic perspectives on the world16.9.2026 15:26:48 EEST | Press release
Could there be other ways of understanding the world? That question is at the heart of Amos Rex's autumn exhibition The Other Side of the Mountain – Notes from African and Afro-Nordic Perspectives, presenting eleven contemporary artists working both on the African continent and within the Afro-Nordic diaspora. Through their work, they show how different ways of knowing, experiencing and seeing the world can broaden our understanding of reality. With The Other Side of the Mountain, Amos Rex advances its long-term commitment to bringing world-class contemporary art to Nordic audiences and creating encounters between international artistic practices and Nordic perspectives.
Internationellt uppmärksammade Ibrahim Mahama och Sandra Mujinga i höstens grupputställning på Amos Rex3.7.2026 16:42:05 EEST | Pressmeddelande
Amos Rex höstutställning Andra sidan berget – Betraktelser ur afrikanska och afronordiska perspektiv (The Other Side of the Mountain), presenterar elva samtida konstnärer verksamma på den afrikanska kontinenten och inom den afronordiska diasporan. Med Andra sidan berget fortsätter museet sitt engagemang för att lyfta internationell samtidskonst och skapa dialog mellan nordiska och globala perspektiv.
Kansainvälisesti arvostetut nykytaiteilijat Ibrahim Mahama ja Sandra Mujinga nähdään Amos Rexin ryhmänäyttelyssä syksyllä3.7.2026 16:42:05 EEST | Tiedote
Amos Rexin syksyn päänäyttely Vuoren toisella puolen – Merkintöjä afrikkalaisista ja afropohjoismaisista näkökulmista (The Other Side of the Mountain) esittelee 11 nykytaiteilijaa, jotka työskentelevät Afrikan mantereella ja afropohjoismaisessa diasporassa. Näyttelyn myötä museo jatkaa työtään kansainvälisen nykytaiteen esittelemiseksi ja edistää vuoropuhelua pohjoismaisten ja globaalien näkökulmien välillä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

