Gigantti mukana tuomassa uutta oppimisratkaisua kouluihin – Pelastakaa Lasten Huippula-palvelu päivittää 90 000 alakoululaisen digiturvataidot
18.1.2023 12:50:00 EET | Gigantti | Tiedote
Digitaalisuus on tuonut lasten elämään uusia mahdollisuuksia, mutta myös uhkia. Pelastakaa Lapset tarjoaa Gigantin ja muiden yhteistyökumppaneidensa kanssa ratkaisuna Huippula-palvelun. Uudenlainen, kouluille maksuton oppimispalvelu lisää lasten digivalmiuksia ja tukee opettajien sekä vanhempien digikasvatustaitoja. Yhteisenä tavoitteena on 90 000 viidesluokkalaisen digiturvataitojen vahvistaminen seuraavien kolmen vuoden aikana.

Digilaitteet ovat tänä päivänä erottamaton osa lapsuutta. Hyvien ja kehitystä edistävien asioiden lisäksi lapset joutuvat kohtaamaan verkossa myös vahingoittavaa toimintaa ja sisältöä, kuten nettikiusaamista, disinformaatiota, groomingia ja tietoturvahaasteita.
– Lasten osaamisessa ja digivalmiuksissa voi olla suuriakin eroja. Vanhemmilta ja kouluilta vaaditaan uusia keinoja opettaa lapsia toimimaan verkossa osaavasti ja turvallisesti. Koulu on tärkeä paikka opetella näitä taitoja yhdenvertaisessa ympäristössä. Halusimme tarjota myös opettajille helpon keinon tukea lasten osaamista ja onnistua omassa työssään, taustoittaa digitaalisen hyvinvoinnin tiimivastaava Laura Sillanpää Pelastakaa Lapset ry:stä.
Pelastakaa Lasten luoma ja kumppaneiden kanssa kehitetty Huippula-palvelu on uudenlainen oppimisratkaisu, joka kannustaa lapsia ja aikuisia vahvistamaan digihyvinvointi- ja verkkoturvallisuusosaamisen taitoja. Huippulan yhteisenä tavoitteena on 90 000 viidesluokkalaisen digiturvataitojen vahvistaminen seuraavien kolmen vuoden aikana. Palvelu on kouluille maksuton ja saatavilla sekä suomeksi että ruotsiksi. Gigantti lähti mukaan Huippulan rakentamiseen syksyllä 2021 pääyhteistyökumppanina 50 000 euron lahjoituksella.
Huippula on hauska ja vaikuttava oppimiskokemus, joka kannustaa hyvään digiarkeen
Huippula-palvelussa lystikkäät eläinhahmot Timma ja Vili johdattavat lapset matkalle digielämän keskeisten kysymysten äärelle. Oppilaat kuvaavat toimintaansa erilaisissa tilanteissa ja vastauksista piirtyy kuva heidän osaamisestaan. Sen perusteella opettaja saa suosituksia tuntisuunnitelmista ja lisämateriaaleista oppilaiden taitojen vahvistamiseen.
Huippulan interaktiivinen kysely käsittelee tasapainoiseen digiarkeen, osallisuuteen ja vuorovaikutukseen, digiturvallisuuteen sekä kriittiseen medialukutaitoon liittyviä teemoja. Sisällöt perustuvat tutkittuun asiantuntijatietoon sekä opetussuunnitelman digitaalisen osaamisen ja monilukutaidon tavoitteisiin. Palvelussa on kiinnitetty erityistä huomiota oppilaiden yksityisyyden suojaan eikä mitään henkilöön liittyviä tietoja tallenneta.
”Huippula-ohjelma on tärkeä osa Gigantti tekee hyvää -työtä ja hieno yhteinen ponnistus niiden puolesta, jotka vasta kasvavat osaksi digiyhteiskuntaa. Vuosittaisen, digisyrjäytymisen riskejä tarkastelevan tutkimuksemme perusteella vanhemmat kaipaavat tukea digikasvatukseen ja odottavat myös kouluilta yhä enemmän apua siihen. Toivommekin, että mahdollisimman moni tarttuisi Huippulan tarjoamiin mahdollisuuksiin. Haluamme kiittää jo tässä vaiheessa Pelastakaa Lapsia ja kumppaneita hienosta työstä, on ilo olla mukana tuomassa Suomeen uudenlaista digioppimisratkaisua”, kertoo Gigantin viestintäpäällikkö Rita Pasanen.
Huippula on osa Pelastakaa Lasten digitaalisen lapsuuden osaamiskeskus Kiditalin toimintaa. Palvelu löytyy suomeksi osoitteesta: huippula.fi ja ruotsiksi nimellä Toppen osoitteesta: toppen.fi.
Pelastakaa Lapset toteuttaa Huippulaa yhdessä lukuisten yhteistyökumppaneiden kanssa. Pääyhteistyökumppaneita ovat Gigantin ohella Opetushallitus, Accenture, Microsoft ja Telia. Lisäksi Huippulan kehitystyötä ovat tukemassa Päivikki ja Sakari Sohlbergin säätiö, Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA), Brita Maria Renlundin muistosäätiö ja Google-säätiö. Asiantuntijakumppaneina mukana ovat Edita, Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Mediakasvatusseura.
Yhteyshenkilöt
Rita Pasanen
Puh:040 826 4664press@gigantti.fiGigantti on Suomen suurin elektroniikan ja kodinkoneiden jälleenmyyjä.
Meillä on Suomessa 42 myymälää ja yrityksemme palveluksessa työskentelee yli 1 500 giganttilaista - myymälöiden ohella netti- ja yritysmyynnissä, sekä asiakaspalvelu- että jakelukeskuksissa. Pääkonttorimme sijaitsee Helsingin Sanomatalossa.
Liikevaihtomme tilikaudella 2022/2023 oli 525 miljoonaa euroa. Olemme osa Norjassa toimivaa Elkjøp-konsernia, joka kuuluu englantilaisen kodinelektroniikkaketjun, Currys plc:n, omistukseen.
Lisätietoa meistä löydät kotisivuilta osoitteesta: gigantti.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Gigantti
Gigantin maaliskuun telecom-katsaus: Tarjoukset ohjaavat puhelinkauppaa – liittymissä haetaan pysyvyyttä31.3.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Gigantin maaliskuun puhelinkaupassa ratkaisevaksi nousivat tarjoukset. Kampanjat ohjasivat ostopäätöksiä erityisesti premium-luokassa, samalla kun keskihintaluokan Androidit pitivät myynnin vahvana. Liittymävalinnoissa korostuu yhä useammin halu ennakoitavaan ja vaivattomaan ratkaisuun. Kevätsäiden saapuminen näkyy puettavan teknologian myynnissä.
Aikuisille suunnatut LEGO®-setit kasvattavat suosiotaan – kansainvälisesti loppuunmyyty Pokémon-uutuus avautuu ennakkomyyntiin Gigantissa24.3.2026 13:10:00 EET | Tiedote
LEGO®-rakentaminen on noussut viime vuosina uuteen suosioon myös aikuisten harrastuksena. Kiireiseen arkeen etsitään rauhoittavaa ja iloista tekemistä, jossa pääsee ihastelemaan konkreettista lopputulosta. Tähän tarpeeseen LEGO® on vastannut entistä monipuolisemmilla ja keräilyarvoa sisältävillä seteillä, kuten maailmalla huippusuosion saaneilla Pokémon™-uutuuksilla, jotka avautuvat Gigantissa ennakkomyyntiin 27.3.
Gigantin terminaalipäällikkö Ida-Maria Rossi: ”Tasa-arvo syntyy arjen johtamisesta ja toistemme kohtaamisesta”8.3.2026 10:23:24 EET | Artikkeli
Naistenpäivä 8.3.2026 Ida-Maria Rossi työskentelee Gigantin jakeluterminaalin päällikkönä kolmenkymmenen mieskollegan parissa. Hän pitää tärkeänä kehittää teknologia-alan tasapainoisempaa sukupuolijakaumaa, mutta ei usko yksittäisiin tekoihin, vaan kulttuuriin. ”Työpaikalla on valtava vaikutus ihmisen hyvinvointiin. Siksi myös tasa-arvon pitäisi näkyä ennen kaikkea arjessa ja johtamisessa”, Rossi sanoo.
Gigantin helmikuun telecom-katsaus: Uutuusmallin odotus ohi, keskiössä tekoäly28.2.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Gigantin helmikuun puhelinkaupassa Androidin keskihintaluokka myi vakaasti samalla kun Apple vahvisti asemaansa eri kohderyhmissä. Osa kuluttajista jäi odottamaan Samsungin huippujulkaisua, toiset tarttuivat hyväksi havaittuihin vaihtoehtoihin heti sopivan hinnan löydyttyä. Asiantuntijamme kertoo, miksi muistipiirien ja laitteiden hintakehitystä kannattaa nyt seurata tarkasti ja miten tekoälyn nopeasti kasvava rooli alkaa näkyä kuluttajien ostopäätöksissä.
Sami Kinnunen Gigantin myyntijohtajaksi: ”Voittava asiakaskokemus rakennetaan osaamisella, tiimityöllä ja henkilökohtaisella otteella”18.2.2026 08:30:00 EET | Tiedote
Gigantin uudeksi myyntijohtajaksi (Head of B2C Sales) on nimitetty Sami Kinnunen. Hän aloittaa tehtävässään toukokuun alussa. Kinnusella on 23 vuoden kokemus Gigantista myymälöiden ja pääkonttorin vastuurooleissa, ja hän siirtyy tehtävään tech-kategorian myyntipäällikön roolista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme