Giuditta Vaasaan tammikuussa: ”jotain aivan muuta kuin perinteinen operetti”
17.12.2019 16:18:59 EET | Vaasan kaupunginteatteri | Tiedote

Giuditta on säveltäjä Franz Lehárin viimeiseksi jäänyt ja kunnianhimoisin operetti, jota ei ole usein päästy näkemään Suomen näyttämöillä. Libreton ovat kirjoittaneet Paul Knepler ja Fritz Löhner-Beda. Helsinkiläisen Opera Boxin tuottama Giuditta sai ensi-iltansa helmikuussa Aleksanterin teatterissa, ja saapuu tammikuussa viihdyttämään pohjalaisyleisöä Vaasan kaupunginteatteriin.
Lumoava Giuditta jättää miehensä Manuelen ja karkaa upseeri Octavion kanssa Pohjois-Afrikkaan. Octavio määrätään rintamalle sotilastehtäviin, ja hän joutuu jättämään Giudittan taakseen. Giuditta ryhtyy esiintyjäksi paikalliseen yökerhoon, josta Octavio hänet lopulta löytää. Intohimo on edelleen tallella, mutta ylpeys on koitua rakkauden kohtaloksi.
Toteutus on tulvillaan pukuloistoa ja operetti sisältää useita hittiaarioita, kuten Meine Lippen, sie küssen so heiss, Freunde, das Leben ist lebenswert ja In einem Meer von Liebe. Giuditta on saanut vaikutteita mm. 30-luvun Marokko-elokuvasta, jota tähdittivät Marlene Dietrich ja Gary Cooper.
Operetti toteutetaan yhteistyössä Opera Boxin, Vaasan Oopperan sekä Vaasan kaupunginorkesterin kanssa. Orkesteria johtaa kapellimestari Jonas Rannila. Tuottajana toimii Pierrinon roolissakin nähtävä Ville Salonen. Puvustuksen ja lavastuksen on suunnitellut Taina Relander ja koreografian Elina Lindroos.
Marianna Metsälampi ohjaa teoksen Vaasan näyttämölle Ville Saukkosen alkuperäisohjauksen pohjalta.Saukkoselle Giuditta on yksi toteutuneista unelmista ohjaajana.
- Tiesin aina, että haluan ohjata tämän Giuditta-operetin: intohimoa Afrikassa ja 30-luvun hehkuvaa synnillisyyttä. Jotain aivan muuta kuin perinteinen operetti husaareineen ja aatelishöpsöttelyineen. Tämä oli Lehárin ja operettiajan joutsenlaulu – tämän jälkeen musiikkiteatterin valtikka siirtyi amerikkalaisen musikaalin maailmaan, Saukkonen toteaa.
Giudittan nimikkoroolissa vuorottelevat sopraanot Mari Palo ja Riikka Hakola. Octaviona esiintyy tenori Heikki Halinen. Muissa rooleissa nähdään Emilia Vesalainen-Pellas, Ville Salonen, Mika Nikander, Markus Nieminen, Aku Rantama, Sampsa Vanhala, Teemu Lönnmark, Erja Honkamaa, Karl-Henrik Wahlfors, Risto Saarela sekä tanssijat Anni Kaila, Jaakko Nieminen, Ilona Salonen ja Miika Alatupa.
Giuditta saa ensi-iltansa 10. tammikuuta 2020. Operettia esitetään ainoastaan viiden näytöksen verran Vaasan kaupunginteatterissa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kristiina Vaalasmaa
Tiedottaja
Vaasan kaupunginteatteri
Pitkäkatu 53, 65100 Vaasa
Puh • 040 773 7587
kristiina.vaalasmaa@vaasa.fi
www.vaasankaupunginteatteri.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vaasan kaupunginteatteri on Vaasassa toimiva suomenkielinen ammattiteatteri.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunginteatteri
Tinakenkätyttö-musikaali saa kantaesityksensä – Kaija Koon tarina ja musiikki valtaavat Vaasan kaupunginteatterin8.9.2026 18:30:00 EEST | Tiedote
Vaasan kaupunginteatterin syksyn suuri kantaesitys Tinakenkätyttö – musikaali Kaija Koon elämästä vie katsojan artistin elämänvaiheisiin ja uran käännekohtiin. Faktaa ja fiktiota yhdistävää tarinaa kuljettavat eteenpäin artistin tunnetut kappaleet. Uusi kotimainen musikaali saa kantaesityksensä torstaina 10.9.2026 Vaasan kaupunginteatterin Romeo-näyttämöllä.
Vaasan kaupunginteatterin kausi 2026–2027 tuo näyttämölle rohkeita tarinoita14.8.2026 15:15:00 EEST | Tiedote
Vaasan kaupunginteatterin rohkeuden teemaa kantava näytäntökausi kutsuu katsojat monipuolisten teatterielämysten äärelle. Tulevan kauden ohjelmistossa yhdistyvät kantaesitysmusikaali, vauhdikas farssi, klassikkodekkari, koko perheen teatterielämykset ja monipuoliset vierailuesitykset. Kevätkaudella ohjelmisto täydentyy uudella kotimaisella kantaesityksellä, Wasalandian vahakabinetilla, joka saa ensi-iltansa helmikuussa 2027.
Onnistunut näytäntövuosi Vaasan kaupunginteatterissa28.5.2026 11:00:00 EEST | Tiedote
Vaasan kaupunginteatterin näytäntövuosi 2025–2026 oli onnistunut. Katsojaluvut ja kävijämäärät kasvoivat edelliskaudesta: katsojia kertyi noin 36 500 ja kävijöitä lähes 44 000. Monipuolinen ohjelmisto tarjosi elämyksiä musiikkiteatterin, draaman ja lastenteatterin ystäville.
Viirun ja Pesosen joulu hurmaa loppuvuodesta, keväällä viritetään Hiirenloukku20.5.2026 15:30:00 EEST | Tiedote
Vaasan kaupunginteatterin näytäntökaudella 2026–2027 nähdään aiemmin julkistettujen Tinakenkätyttö-musikaalin ja Näytelmä joka menee pieleen -farssin lisäksi koko perheen näytelmä Viirun ja Pesosen joulu sekä Agatha Christien klassikko Hiirenloukku. Ohjelmistoa täydentävät uusi Kapun kulma -konserttisarja ja monipuolinen kattaus vierailuesityksiä. Kauden teemana on rohkeus.
Aladdin ja taikalamppu on kunnianosoitus leikille ja mielikuvitukselle6.3.2026 11:30:00 EET | Tiedote
Vaasan kaupunginteatteri kutsuu yleisön mielikuvituksen ja leikin maailmaan 12.3.2026 alkaen, kun klassikkosatu Aladdin ja taikalamppu saa uuden, tähän päivään tuodun näyttämösovituksen Romeo-näyttämöllä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



