Globaalista epävarmuudesta huolimatta Suomi kiinnosti uusia ulkomaisia yrityksiä
8.2.2023 08:10:00 EET | Business Finland | Tiedote
Uusia ulkomaisia yrityksiä tuli Suomeen viime vuonna 300. Vain vuosina 2021 ja 2017 uusia ulkomaisia yrityksiä on tullut kappalemääräisesti enemmän. Uusien investointien lisäksi Suomessa jo toimivat ulkomaisomisteiset yritykset tekivät yhteensä 157 jatkoinvestointia.
– Vaikka Suomi houkutteli viime vuonna uusia ulkomaisia yrityksiä hyvän määrän, pitää Suomessa tehdä vielä parannuksia. Kansainvälinen kilpailu investoinneista on kovaa. Suomessa lupaprosessin ongelmat ovat haitanneet suuria teollisia investointeja ja niihin pitäisi tehdä aktiivisesti parannuksia, jotta liiketoimintaympäristömme olisi kilpailukykyinen ja houkutteleva myös tulevaisuuden epävarmoina aikoina, Invest in Finlandin johtaja Antti Aumo toteaa.
Eniten uusia ulkomaisia suoria sijoituksia tuli kappalemäärällisesti Ruotsista, Iso-Britanniasta ja Yhdysvalloista. Toimialoittain uusia ulkomaisia investointeja tehtiin eniten ICT- sekä terveys- ja hyvinvointialalle. Suorat sijoitukset ulkomailta ovat tärkeä osa Suomen talouden kasvua ja elinkeinoelämän kehitystä.
– Ulkomaisten suorien sijoitusten vaikutus Suomen talouteen on merkittävä. Ulkomaiset yritykset kattavat noin prosentin kaikista Suomessa toimivista yrityksistä, mutta silti ne työllistävät peräti 20 % yksityisen sektorin työvoimasta. Lisäksi ne maksoivat Suomeen vuonna 2021 1,8 miljardia yhteisöveroa sekä 17,6 miljardia arvonlisäveroja, Aumo summaa.
NATO-jäsenyys ja vihreä siirtymä mahdollisuuksia
Business Finlandin ja Amcham Finlandin julkaiseman Suomi sijaintipaikkana 2023 -raportin mukaan Suomen mahdollista NATO-jäsenyyttä piti huomattavana tai kohtalaisena vahvuutena 86 % Suomessa toimivista ulkomaisomisteisista yrityksistä ja 89 % suomalaisista yrityksistä.
– NATO-prosessi on tehnyt Suomea tunnetuksi maailmalla ja parantanut Suomen kaupallista maakuvaa. Suomen saamaa julkisuutta tulisi hyödyntää nyt sekä osaajien että investointien houkutteluun, Aumo jatkaa.
Vaikka Eurooppa on vajoamassa taantumaan, Suomella on hyvät mahdollisuudet houkutella vihreän siirtymän investointeja. Vuosi 2023 alkoi Suomessa vauhdikkaasti norjalaisen Blastr Green Steelin valitessa Inkoon sijoituspaikaksi vihreän teräksen tehtaalleen.
– Blastrin hanke on yksi Suomen suurimmista teollisuushankkeista ja mahdollisista työllistäjistä. Hanke kiihdyttää samalla vihreään siirtymään liittyvien innovaatioiden kehittämistä ja muita investointeja, Aumo iloitsee.
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja medialle:
Antti Aumo, Head of Invest in Finland. Invest in Finland | Business Finland
antti.aumo@businessfinland.fi 040 505 0477
Heli Hemgård, Communications Manager. Finland Promotion Services | Business Finland
heli.hemgard@businessfinland.fi 040 901 5219
Kuvat
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Invest in Finland auttaa ulkomaisia yrityksiä löytämään liiketoimintamahdollisuuksia Suomesta, tuottaa tietoa Suomesta investointikohteena sekä kehittää ja koordinoi kansallista investointien hankintatyötä verkottuen aktiivisesti alueellisten ja kansainvälisten toimijoiden kanssa. Lisäksi Invest in Finland kerää ja ylläpitää tietoa ulkomaalaisomisteisista yrityksistä Suomessa. Invest in Finland toimii Business Finlandin osana. www.investinfinland.fi
Business Finland on suomalainen julkinen toimija, joka tarjoaa innovaatiorahoitusta ja kansainvälistymispalveluita sekä edistää matkailua ja investointeja Suomeen. Organisaatiossa työskentelee 760 asiantuntijaa noin 40 toimipisteessä maailmalla ja 16 toimipaikassa Suomessa. Business Finland on osa Team Finland -verkostoa. www.businessfinland.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Business Finland
Rakkautta ensipuraisulla?20.10.2026 09:53:50 EEST | Tiedote
Visit Finlandin Have Some Finnish -kampanja on kerännyt jo runsaasti kansainvälistä medianäkyvyyttä. Nyt suomalaisen ruokakulttuurin tunnettuutta edistävä kampanja jatkuu uudella kulmalla: kansainvälisiä vieraita kutsutaan Suomeen illallistreffeille rakastumaan suomalaisiin makuihin.
Ulkomaisia matkailijoita vähemmän – rahankäyttö ennallaan15.10.2026 08:04:46 EEST | Tiedote
Ulkomaisten matkailijoiden rahankäyttö Suomessa pysyi kesä–elokuussa 2026 miljardissa eurossa, vaikka Suomeen tehtyjen matkojen määrä väheni 19 prosenttia edelliskesästä. Suomeen tehtiin reilut 1,3 miljoonaa matkaa 85 eri maasta.
Suomalaisyrityksiin kätkeytyy yli kuuden miljardin euron lunastamaton kasvupotentiaali5.10.2026 11:15:30 EEST | Tiedote
Business Finland on yhdessä Laboren, Etlan, Akavan ja Suomen Yrittäjien kanssa arvioinut, kuinka paljon kasvua Suomi voisi saavuttaa nykyisillä yrityksillä ja kyvykkyyksillä. Tulos on pysäyttävä: Suomessa on 6,2 miljardin euron edestä vuosittaista lunastamatonta kasvupotentiaalia.
Suomalaisyritysten osaajatarpeet esille EU:n ja Intian uudessa yhteistyössä2.10.2026 07:30:52 EEST | Tiedote
Euroopan komission käynnistämä European Legal Gateway Office -pilottihanke edistää intialaisten ICT-ammattilaisten, opiskelijoiden ja tutkijoiden liikkuvuutta Eurooppaan. Työperäistä maahanmuuttoa edistävä Work in Finland tuo suomalaiset työnantajat ja korkeakoulut mukaan keskusteluun siitä, miten uusi toimintamalli voisi vastata niiden osaajatarpeisiin.
Ny statistik ger en kompletterande bild av utländska investeringar – en ökning på nästan tio miljarder30.9.2026 10:30:00 EEST | Pressmeddelande
Antalet utländska direktinvesteringar i Finland ökade betydligt under 2025, både vad gäller antalet investeringsprojekt och investeringarnas värde i euro. Trots den kraftiga tillväxten ligger Finland efter de övriga nordiska länderna när det gäller antalet utländska investeringar i förhållande till bruttonationalprodukten, antalet utländska företag samt hur många personer de sysselsätter.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
