Gofore Oyj

Gofore palkittiin Vuoden insinöörityönantajana

Jaa
Insinööriliitto on palkinnut IT-yhtiö Goforen Vuoden insinöörityönantajana. Tunnustus myönnettiin Goforelle innovatiivisestä palkkakehitysmallista ja positiivisen sekä monimuotoisen työelämän kehittämisestä. Yhtiö laati toimialallaan ensimmäisten joukossa yrityskohtaisen työehtosopimuksen, joka tuli voimaan vuoden 2022 alussa. Tamperelaislähtöinen Gofore on yli 1000 asiantuntijan kansainvälinen pörssiyhtiö, joka viettää tänä vuonna 20-vuotisjuhlavuottaan.
Gofore on Vuoden insinöörityönantaja. Kuvassa luottamushenkilö Ella Lopperi (vas.) ja henkilöstöpäällikkö Laura Tero. Kuva: Janne Luotola
Gofore on Vuoden insinöörityönantaja. Kuvassa luottamushenkilö Ella Lopperi (vas.) ja henkilöstöpäällikkö Laura Tero. Kuva: Janne Luotola

Vuoden insinöörityönantaja -palkinto jaettiin 9. syyskuuta järjestetyssä Insinööri-gaalassa Tampereella.

”Kiitämme lämpimästi saamastamme tunnustuksesta. Olemme erittäin iloisia siitä, että työelämän kehittämisen hyväksi tekemämme työ noteerataan. Huomionosoituksen ansaitsevat kaikki goforelaiset, sillä työntekijämme ovat aktiivisesti mukana yrityksen toiminnan ja kulttuurin kehittämisessä. Yhteisömme kädenjälki näkyy vahvasti myös työehtosopimuksessamme”, sanoo Goforen henkilöstöjohtaja Sanna Hildén

Gofore laati yrityskohtaisen työehtosopimuksen syksyllä 2021 yhdessä luottamushenkilöiden, työntekijöiden ja ammattiliittojen edustajien kanssa, ja se tuli voimaan vuoden 2022 alussa. TES heijastaa Goforen arvoja, yrityskulttuuria ja ajattelu- ja toimintatapoja ja sisältää yhtiön kasvuun ja kannattavuuteen perustuvan palkkaratkaisun.

Sopimus on monilta osin valtakunnallista työehtosopimusta parempi, ja siihen tuotiin useita kirjauksia, joista Goforella on jo aiemmin sovittu paikallisesti. Esimerkiksi isät saavat Goforella kolme viikkoa palkallista perhevapaata, mikä on kaksi viikkoa enemmän kuin valtakunnallisessa sopimuksessa.

”Gofore on arvojohdettu yritys ja haluamme panostaa työntekijöidemme hyvinvointiin ja työkulttuurimme toimivuuteen. Työehtosopimuksemme perusperiaate on, että työehdot heijastelevat mahdollisimman hyvin yrityskulttuuriamme, joka perustuu itseohjautuvuuteen, yhdessä tekemiseen ja luottamukseen”, Hildén sanoo.

Goforella kulttuuri on tiivistetty kulttuurikirjaksi, joka on toiminut pohjana myös omalle työehtosopimukselle. Gofore on julkaissut TES:n kokonaisuudessaan verkkosivuillaan.

Insinööriliiton tiedote 9.9.2022: https://insinoori-lehti.fi/artikkelit/insinoori-gaala-juhlisti-tekniikan-tahtia/ 

Tallenne Insinööri-gaalasta: https://www.youtube.com/watch?v=WuxOQBKRH7Q&t=1989s 

Tiedote 10.1.2022: Goforen yrityskohtainen työehtosopimus julki https://gofore.com/goforen-tyoehtosopimus-julki/

Tiedote 11.8.2022: Gofore 20 vuotta – Konsulttiyhtiö ponnisti startup-yrityksestä IT-alan kannattavimmin kasvavaksi https://gofore.com/julkaisut/gofore-20-vuotta-konsulttiyhtio-ponnisti-startup-yrityksesta-it-alan-kannattavimmin-kasvavaksi/

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Gofore on Vuoden insinöörityönantaja. Kuvassa luottamushenkilö Ella Lopperi (vas.) ja henkilöstöpäällikkö Laura Tero. Kuva: Janne Luotola
Gofore on Vuoden insinöörityönantaja. Kuvassa luottamushenkilö Ella Lopperi (vas.) ja henkilöstöpäällikkö Laura Tero. Kuva: Janne Luotola
Lataa
Goforen henkilöstöjohtaja Sanna Hildén. Kuva: Jonathan Melartin.
Goforen henkilöstöjohtaja Sanna Hildén. Kuva: Jonathan Melartin.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Gofore Oyj
Gofore Oyj
Peltokatu 34
33100 Tampere

http://www.gofore.com

Gofore on kansainvälinen digitaalisen muutoksen konsulttiyhtiö. Meillä on yli 1400 asiantuntijaa kaikkiaan 19 toimipisteessä Suomessa, Saksassa, Itävallassa, Virossa, Espanjassa ja Italiassa. Teknologian ja liiketoiminnan asiantuntijamme rakentavat yhdenvertaista digitaalista yhteiskuntaa ja kestäviä älykkään teollisuuden ratkaisuja. Monimuotoista osaajajoukkoamme yhdistää pioneerihenkisyys sekä halu luoda inhimillisempää, vastuullisempaa ja eettisempää digimaailmaa. Toimintaamme ohjaavat vahvat arvomme: olemme jokaiselle hyvä työpaikka, ja elämme asiakkaidemme onnistumisista. Liikevaihtomme vuonna 2023 oli 189,2 miljoonaa euroa. Gofore Oyj:n osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. Visiomme on olla merkittävin eurooppalainen digitaalisen muutoksen asiantuntijayritys. Tutustu meihin paremmin osoitteessa www.gofore.com.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Gofore Oyj

Goforen pääkaupunkiseudun toimisto siirtyy Helsingin Hakaniemeen5.2.2024 10:00:00 EET | Tiedote

Digitaalisen muutoksen konsulttiyhtiö Goforen toimisto pääkaupunkiseudulla muuttaa Hakaniemessä sijaitsevaan Siltasaari 10 -kiinteistöön. Siirtyminen kokonaan saneerattuihin, noin 3 000 neliömetrin tiloihin tapahtuu vaiheittain vuoden 2025 alkuun mennessä. Pörssiyhtiöllä on jatkossa yksi toimipiste pääkaupunkiseudulla, kun Hakaniemeen muuton myötä yhtiö luopuu Helsingin Kampin ja Espoon Keilaniemen toimistoistaan. Toimitilojen tehtävä on tukea yhtiön kasvua ja menestystä, sitouttaa henkilöstöä ja edistää yhteisön hyvinvointia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye