Gösta Diehlin laaja ja monipuolinen tuotanto Kuntsin modernin taiteen museossa 20.11.2021–20.3.2022
Kuntsin modernin taiteen museossa nähdään merkittävän modernistin, Gösta Diehlin retrospektiivinen näyttely, joka esittelee värimaalarina tunnetun taiteilijan kokonaistuotantoa varhaisista 1920-luvun töistä 1950- ja 60-lukujenteoksiin, jo tunnustusta saaneen taiteilijan mestarillisiin kubistisiin maalauksiin.
Vaikuttavien öljymaalausten lisäksi nähtävillä on myös akvarelleja ja piirustuksia. Yli sadan teoksen kokonaisuus on esillä Kuntsin modernin taiteen museon molemmissa kerroksissa.
Enemmän kuin kubisti
Gösta Diehl tunnetaan parhaiten kubistisesta värimaalauksesta, mutta hänen ilmaisunsa piti sisällään paljon enemmän: klassisia maisemia, henkilökuvia, ekspressiivisiä kokeiluja ja myöhäistuotannon informalismia. Viidelle eri vuosikymmenelle ulottuva taiteellinen ura, ja sen eri vaiheet esitellään näyttelyssä.
–Näyttelyä varten tehtiin laaja teoskartoitus, jonka avulla jäljitettiin teoksia ja kerättiin arvokasta tietoa taiteilijan kokonaistuotannosta. Saimme yhteydenottoja pitkin kevättä, kesää ja syksyä, ja muutamia näyttelyyn tulevia teoksia on valittu mukaan tätä kautta, kertoo vs. amanuenssi Sonja Koivisto.
Diehl asui 1920- ja 1930-lukujen Pariisissa yhteensä kaksitoista vuotta, jolloin hän sai työhönsä ranskalaisia vaikutteita ja myötävaikutti merkittävästi myös muiden suomalaisten mahdollisuuksiin toimia, vaikuttaa ja vaikuttua ranskalaisella maaperällä. Sen lisäksi, että Diehl tunnettiin voimakkaana ranskalaisen taiteen puolestapuhujana, hänellä oli myös merkittävä osuus pohjoismaisen taiteen edistämisessä. Hän oli Suomen taiteilijaseuran puheenjohtajana vuosina 1944-48 ja hänet valittiin vuonna 1946 perustetun Pohjoismaisen taideliiton suomalaisen jaoston ensimmäiseksi puheenjohtajaksi.
Diehlin varhainen myöhäisimpressionistinen ja uusklassinen ilmaisu kehittyi sodan jälkeen vähitellen ekspressionismin kautta hänen värivoimaiseen kubismiin, josta hänet tänä päivänä parhaiten tunnetaan. Näyttelyssä on esillä Ateneumin kokoelmiin kuuluva Pommitettu kylä (1950), joka on yksi Diehlin tunnetuimmista maalauksista. Koloristinen kubismi kiteytyy teoksessa Mies ja lokit (1957) jossa on vaikutteita myös ranskalaisen Jacques Villonin kuvakielestä.
Mukana myös Prisma-taiteilijaryhmä
Diehl kuului vuodesta 1956 lähtien Prisma-taiteilijaryhmään, joka toimi kansainvälisen modernismin edistäjänä Suomessa. Yksi Prisma-ryhmän näyttelyistä järjestettiin Vaasassa vuonna 1957 Pohjanmaan museossa.
Kuntsin modernin taiteen museossa yksi näyttelysali esittelee ryhmään kuuluneilta taiteilijoilta, joita Diehlin lisäksi olivat Yngve Bäck, Ragnar Ekelund, Torger Enckell, Unto Pusa, Sigrid Schauman ja Sam Vanni.
Suomalaista modernismia esille
Gösta Diehlin näyttelyn myötä Kuntsin modernin taiteen museossa halutaan nostaa esiin myös suomalaista modernismia, museon nimen mukaisesti. Jatkossa modernismia on tarkoitus esitellä erilaisina näyttelyinä. Gösta Diehlillä on kunnia olla ensimmäinen suomalainen modernisti, jota tuodaan esille laajan kuvataiteen murroksen edustajana. Viimeksi Diehlin teoksia on ollut näin laajasti esillä hänen muistonäyttelyssään Helsingin Taidehallissa vuonna 1966. Näyttely on Vaasan kaupungin museoiden omana tuotantona tehty suursatsaus.
– Näin laajaa retrospektiivista näyttelyä ei ole nähty yli viiteenkymmeneen vuoteen. Sen tärkeänä pohjana on Gösta Diehlistä valmistunut laaja Camilla Granbackan tutkimustyö ja biografia, kertoo näyttelypäällikkö Maaria Salo Vaasan kaupungin museoista.
- Haluan myös erityisesti kiittää vs. amanuenssi Sonja Koivistoa, jonka rooli näyttelytyöryhmässä kasvoi koordinoinnista kuratoinniksi, lisää Maaria Salo.
Taidehistorioitsija ja tietokirjailija Camilla Granbackan julkaistava tutkimus ja biografia on ensimmäinen laaja elämäkerta Gösta Diehlistä (Gösta Diehl: kubisti, koloristi ja kosmopoliitti 2021, Parvs Publishing).
Näyttelyn on tuottanut Vaasan kaupungin museot ja se on esillä Kuntsin modernin taiteen museossa 20.11.2021–20.3.2022.
Kiitämme lainaajia yhteistyöstä
Kansallisgalleria, Ateneumin taidemuseo / Finlands Nationalgalleri, Konstmuseet Ateneum / Finnish National Gallery, Ateneum Art Museum | Aineen kuvataidesäätiö / Aines Bildkonststiftelse / Aine Pictorial Art Foundation | Amos Rex | HAM, Helsingin taidemuseo / HAM, Helsingfors konstmuseum / HAM, Helsinki Art Museum | EMMA – Espoon modernin taiteen museo / EMMA – Esbo moderna konstmuseum / EMMA – Espoo Museum of Modern Art | Sotamuseo / Krigsmuseet / Military Museum / Lahden taidemuseo / Lahtis konstmuseum / Lahti Art Museum | Taidesäätiö Merita sr / Konststiftelsen Merita sr / Art Foundation Merita fr | Pro Artibus –säätiö / Stiftelsen Pro Artibus / Pro Artibus Foundation | Didrichsenin taidemuseo / Didrichsens konstmuseum / Didrichsen Art Museum | Lappeenrannan taidemuseo / Villmanstrandens konstmuseum / Lappeenranta Art Museum | Yksityiskokoelmat / Privata samlingar / Private collections
Tiedotuskuvat: https://kuvapankki.vaasa.fi/s/e2WDmNV8IJ6X4kMs/fo
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Näyttelypäällikkö Maaria Salo, Vaasan kaupungin museot, puh. 040 353 7377, maaria.salo@vaasa.fi
Vt. amanuenssi Sonja Koivisto, Vaasan kaupungin museot, puh. 040 482 4253, sonja.koivisto@vaasa.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.
Alltid soliga Vasa är Nordens energihuvudstad som förenar innovativitet, teknologi, högklassiga tjänster, mångsidigt utbildnings- och kulturutbud och positiv energi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Stadens samarbetsförhandlingar slutförda8.5.2025 16:01:07 EEST | Pressmeddelande
Vasa stads samarbetsförhandlingar har slutförts. Samarbetsförhandlingar fördes på grund av en omorganisering av verksamheten efter överföring av arbetskraftsservicen och rörelseöverlåtelsen.
Kaupungin yhteistoimintaneuvottelut on saatu päätökseen8.5.2025 16:01:02 EEST | Tiedote
Vaasan kaupungin yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet. Yhteistoimintaneuvottelut käytiin työvoimapalveluiden siirtymisestä ja liikkeenluovutuksesta johtuvan toiminnan uudelleenorganisoinnin vuoksi.
Nytt daghem på Brändö år 20268.5.2025 14:27:24 EEST | Pressmeddelande
Brändö får ett nytt tvåspråkigt daghem. Den byggnad där Palosaaren koulu tidigare verkade genomgår just nu en grundlig renovering och blir ett daghem. Renoveringsarbetena började i april, och daghemmet kan inleda verksamheten i augusti 2026.
Palosaaren uusi päiväkoti valmistuu vuonna 20268.5.2025 14:27:20 EEST | Tiedote
Palosaarelle peruskorjataan uusi kaksikielinen päiväkoti entisen Palosaaren koulun tiloihin. Työt on aloitettu huhtikuussa, ja rakennus voidaan ottaa päiväkotikäyttöön elokuussa 2026.
Behandlingen av skogsbruksplanen sköts upp8.5.2025 09:17:42 EEST | Pressmeddelande
Stadsmiljönämnden i Vasa skulle igår fatta beslut om stadens skogsbruksplan för åren 2020–2030.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme