GRK kehitti oman päästölaskurin
22.6.2022 10:21:39 EEST | GRK Infra Oyj | Tiedote

GRK:n strategiassa korostuu yritysvastuu: tavoitteena on olla kestävän infrarakentamisen edelläkävijä, jonka oma toiminta on hiilineutraalia vuoteen 2030 mennessä. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi GRK on kehittänyt oman päästölaskurin, jonka avulla se pystyy seuraamaan omia hiilidioksidipäästöjään. Laskurilla seurataan muun muassa sähkönkulusta, työmaakoneiden ja kuljetusajoneuvojen polttoaineen käyttöä ja niistä aiheutuvia päästöjä.
”Pystymme laskurin avulla tunnistamaan merkittävimmät päästölähteemme ja tulosten pohjalta valitsemaan oikeat toimenpiteet näiden päästöjen vähentämiseksi. Tämä vaikuttaa koko yrityksemme toimintaan. Toimialan edelläkävijänä pyrimme minimoimaan negatiivisia vaikutuksia ja samalla kasvattamaan myönteistä kädenjälkeä”, GRK Infra Oyj:n liiketoiminnan kehitysjohtaja Riina Rantsi sanoo.
GRK on aloittanut Sitowisen kanssa laskurin seuraavan vaiheen kehityksen, jonka tavoitteena on päästövähennyspotentiaalista kertovan hiilikädenjäljen mittaaminen.
”Hyödynsimme viime vuonna maarakentamisessa uusiomateriaaleja yhteensä 439 000 tonnia, ja määrää on tarkoitus kasvattaa. Nyt haluamme mitata uusiomateriaalin käytön ja kiertotalouden vaikutuksia”, Rantsi kertoo.
Laskurin testaukseen osallistui viisi työmaata
Ennen oman päästölaskurin kehitystyötä GRK selvitti myös valmiiden työkalujen käyttöä. Omaan kehitystyöhön päädyttiin, koska valmiit laskurit oli suunnattu enemmän asunto- ja toimitilarakentamiseen. Sitowise tuotti laskuriin muun muassa päästökertoimet, jotka ovat Syken, Ympäristöministeriön ja VTT:n päästötietokannoista. Lisäksi hyödynnettiin Nesteen toimittamia tietoja päästökertoimista.
”Räätälöidyn laskurin kehittäminen lähti siis selkeästä asiakastarpeesta, ja sen kehittäminen on ollut merkityksellistä sekä asiakkaalle että koko alalle. Laskuri tuottaa tärkeää tietoa, jonka avulla infrarakentamista voidaan kehittää edelleen ilmastoystävällisemmäksi. Sen avulla voidaan tuoda näkyviksi myös GRK:n toimet resurssitehokkuuden ja kiertotalouden edistämiseksi”, sanoo vanhempi ympäristöasiantuntija Elina Merta Sitowiselta.
”Kehitystyö aloitettiin vuonna 2021, ja laskurin ensimmäinen versio valmistui jo saman vuoden aikana. Laskuria pilotoitiin useilla työmailla, kuten Espoonlahdessa, Ilmalassa, Sompasaaressa, Verkkosaaressa ja Yrtinkankaalla. Pilotoinnista saatiin arvokasta tietoa hiilijalanjälkeen vaikuttavista tekijöistä sekä hyviä kehitysehdotuksia, joita hyödynnettiin laskurin kehittämisessä”, laskuria kehittänyt ympäristöinsinööri Joni Lappi GRK:lta kertoo.
Laskuria käytetään GRK:lla ennen kaikkea toiminnan parantamiseen ja tulevaisuuden mallintamiseen. Laskurin avulla saadaan helposti selville, miten erilaiset ratkaisut, kuten uusiutuvien polttoaineiden käyttö, vaikuttaa hiilijalanjälkeen.
Laskurin avulla on mitattu GRK-konserniin kuuluvien yhtiöiden vuotuiset päästöt. GRK:n Suomen yhtiöiden hiilijalanjälki pieneni vuonna 2021 edellisestä vuodesta jopa 13 prosenttia 14 812 CO 2-ekvivalenttitonniin.
GRK onnistui vähentämään oman toimintansa suoria päästöjä merkittävästi vuoden 2021 aikana siirtymällä käyttämään uusiutuvia polttoaineita, joita GRK käytti vuonna 2021 lähes miljoona litraa. ”Pystyimme laskurin avulla osoittamaan esimerkiksi tämän konkreettisen teon vaikutukset”, Rantsi kertoo.
Lisätietoja:
Riina Rantsi, GRK, liiketoiminnan kehitysjohtaja, +358 40 725 8999, riina.rantsi@grk.fi
Elina Merta, Sitowise, vanhempi ympäristöasiantuntija +358 44 427 9601, elina.merta@sitowise.com
Taustaksi:
- Hiilijalanjäljellä tarkoitetaan toiminnan aiheuttamia hiilidioksidipäästöjä. Useimmiten hiilijalanjälki raportoidaan hiilidioksidiekvivalentteina (CO2e), mikä huomioi hiilidioksidipäästöjen lisäksi myös muut merkittävät kasvihuonekaasupäästöt.
- Hiilikädenjäljellä kuvataan tilannetta, jossa yritys kehittää sellaisia tuotteita ja palveluja, joiden avulla yrityksen asiakas pystyy pienentämään omaa hiilijalanjälkeään.
- GRK:n oman toiminnan hiilijalanjälki kattaa kasvihuonekaasu (GHG) protokollan mukaiset Scope 1 ja 2 -päästöt.
- Osa yrityksen päästöistä on suoria, osa epäsuoria. Scope 1 ja 2 -luokkaan kuuluvat päästöt, joihin yritys voi suoraan vaikuttaa ja joita yritys voi helpoimmin kontrolloida.
- Vuonna 2021 GRK pienensi omaa hiilijalanjälkeään esimerkiksi hyödyntämällä uusiomateriaaleja, joiden käyttö kasvoi 22 prosenttia vuoteen 2020 verrattuna.
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
GRK
GRK rakentaa väyliä, teitä, raiteita ja siltoja. GRK on Suomessa, Ruotsissa ja Virossa toimiva rakennusalan konserni. Liikevaihtomme oli vuonna 2021 yli 430 miljoonaa euroa. Työllistämme noin 900 ammattilaista.
GRK-konserniin kuuluvat emoyhtiö GRK Infra Oyj:n lisäksi tytäryhtiöt GRK Road Oy ja GRK Rail Oy Suomessa, GRK Infra AB ja GRK Rail AB Ruotsissa sekä GRK Infra AS Virossa.
GRK:n ydinosaamiseen kuuluvat vaativien infrarakennushankkeiden toteutus, suurten hankkeiden projektinjohto sekä laaja-alainen radanrakennusosaaminen. Väylä-, taito- ympäristö- ja teollisuusrakentamisessa GRK tarjoaa kaikki tarvittavat palvelut suunnittelusta rakentamiseen ja kunnossapitoon.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta GRK Infra Oyj
GRK:lle ennätyksellinen kiinnostus kesäharjoittelijahaussa, noin 100 hakijoista palkataan30.3.2026 09:25:00 EEST | Tiedote
Infra-alan rakennusyritys GRK on saanut ennätyksellisen määrän hakemuksia kesäharjoittelupaikkoihinsa. Hakemuksia jätettiin tänä vuonna noin 1 100, mikä on noin 300 enemmän kuin edellisenä kesänä. GRK:n tavoitteena on tarjota noin 100 kesäharjoittelupaikkaa erilaisiin tehtäviin eri puolille Suomea. Tähän mennessä työsopimus on solmittu jo reilun 40 harjoittelijan kanssa, joten lisää sopimuksia tehdään kevään aikana.
GRK käynnistää sähköasemaprojektin Rovaniemellä12.3.2026 13:00:00 EET | Tiedote
GRK aloittaa sähköasemaprojektin Rovaniemellä, sillä yhtiö on allekirjoittanut sopimuksen 110/10 kV energiavaraston sähköaseman rakentamisesta Neve Oy:lle. GRK toimii hankkeessa sähköaseman päätoteuttajana. Projekti on yhtiön ensimmäinen voitettu sähköverkkorakentamisen urakka, ja se on ensimmäinen konkreettinen askel GRK:n laajentumisessa sähkönsiirto- ja sähköasemainfraan. Urakan arvo GRK:lle on noin 1,1 miljoonaa euroa.
GRK:lle jälleen uusi projekti Helsingin merenrantojen infrarakentamisessa11.3.2026 10:30:00 EET | Tiedote
GRK on aloittanut työt Helsingin Hernesaaren itärannan infrarakennusprojektissa. Urakka sisältää merenpohjan ruoppausta sekä merenalaisen tukipenkereen rakentamista. Projektin tilaajana toimii Helsingin kaupunki, ja sen arvo GRK:lle on noin 7,5 miljoonaa euroa. Hernesaaren itärannan ruoppaus- ja täyttöurakkaa koskevien töiden odotetaan valmistuvan joulukuussa 2026.
GRK sai tuplavoiton vuoden katutyömaa -kilpailussa2.10.2025 15:22:27 EEST | Tiedote
GRK sai tuplavoiton Vuoden katutyömaa -kilpailussa. Helsingin Vuoden katutyömaaksi on valittu Jätkäsaaren kannaksen silta ja Jätkäsaarenlaiturin työmaa. Espoossa vuoden katutyömaaksi on puolestaan valittu kaupunkiradan alueurakasta Kilon aseman työmaa.
GRK har fått ett nytt broprojekt i Sverige24.9.2025 13:36:19 EEST | Pressmeddelande
GRK Sverige AB kommer att bygga en ny bro i Sveriges fjällområde. Det handlar om en totalentreprenad där GRK fungerar som huvudentreprenör med ansvar för både projektering och utförande. Projektets totala värde är 86 miljoner kronor.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

