GRK on valittu toteuttamaan itärajalle esteaidan pilottikohdetta, työt valmistuvat kesäkuussa
Rajavartiolaitos on arvioinut esteaidan rakentamisen osalle itärajaa tarpeelliseksi Suomen turvallisuusympäristön muuttumisen takia. Aitaa ei rakenneta koko rajan pituudelta, vaan riskialttiimmille alueille, kuten rajanylityspaikoille ja niiden läheisille alueille.
Esteaitaa koskevasta pilottihankkeesta järjestettiin kilpailutus, jonka perusteella GRK Suomi Oy valittiin pilotin rakentajaksi. GRK rakentaa esteaitaa Imatran rajanylityspaikan molemmin puolin.
Pelkolan lisäksi pilotin aikana rakennetaan noin 300 metrin mittainen esteaita Immolan varuskunnan alueelle osaksi Raja- ja merivartiokoulun koulutusympäristöä.
Rakentaminen alkaa maaliskuussa
Pilottiaidan on tarkoitus valmistua kesäkuun 2023 loppuun mennessä. GRK aloittaa maaliskuussa huoltoteiden ja kaapelireittien sekä aitaperustusten rakentamisen.
”Maaliskuussa työt käynnistyvät tien ja aidan perustusten rakentamisella. Seuraavaksi asennetaan aidat ja rakennetaan tekninen valvontajärjestelmä. Projektin aikana aidan viereen rakennetaan tie rajapartioiden liikkumista ja huoltotöitä varten. Tien viereen raivataan aukko teknisen valvonnan mahdollistamiseksi”, GRK:n taito- ja väylärakentamisen liiketoimintajohtaja Jaakko Mäkelä kertoo.
Mäkelän mukaan GRK:lla on aiempaa kokemusta esteaidan rakentamisesta. GRK urakoi raja-aitaa myös Viron kaakkoiskulmassa Võrumaalla, jossa aidan jatko-osa valmistuu vuonna 2025.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha ToimelaToimitusjohtajaGRK Infra Oyj
Puh:+358 40 594 5473juha.toimela@grk.fiJaakko MäkeläLiiketoimintajohtaja, taito- ja väylärakentaminen
Puh:+358 50 377 51 52jaakko.makela@grk.fiTietoja julkaisijasta
GRK
GRK rakentaa väyliä, teitä, raiteita ja siltoja. GRK on Suomessa, Ruotsissa ja Virossa toimiva rakennusalan konserni. Liikevaihtomme vuonna 2022 oli 450 miljoonaa euroa. Työllistämme lähes 1 000 ammattilaista.
GRK-konserniin kuuluvat emoyhtiö GRK Infra Oyj:n lisäksi tytäryhtiöt GRK Suomi Oy Suomessa, GRK Infra AB Ruotsissa sekä GRK Eesti AS Virossa.
GRK:n ydinosaamiseen kuuluvat vaativien infrarakennushankkeiden toteutus, suurten hankkeiden projektinjohto sekä laaja-alainen radanrakennusosaaminen. Väylä-, taito- ympäristö- ja teollisuusrakentamisessa GRK tarjoaa kaikki tarvittavat palvelut suunnittelusta rakentamiseen ja kunnossapitoon.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta GRK Infra Oyj
GRK påbörjar flera broprojekt i Sverige24.4.2025 13:30:01 EEST | Pressmeddelande
GRK:s svenska dotterbolag GRK Sverige AB inleder utbyte av två broar i norra Sverige under maj månad. Utöver dessa två broar har GRK dessutom ett broprojekt i projekteringsfas som går snart in i utförandefasen. Det totala värdet av projekten som beställts av Trafikverket är cirka 180 miljoner kronor, vilket motsvarar cirka 16 miljoner euro.
GRK aloittaa useita siltaprojekteja Ruotsissa24.4.2025 13:30:01 EEST | Tiedote
GRK:n Ruotsin maayhtiö GRK Sverige AB aloittaa toukokuussa kahden sillan uusimisen Pohjois-Ruotsissa. Lisäksi GRK:lla on meneillään yhden siltaprojektin suunnitteluvaihe, jonka odotetaan siirtyvän seuraavaksi rakennusvaiheeseen. Trafikverketin tilaamien projektien kokonaisarvo on noin 180 miljoonaa kruunua, eli noin 16 miljoonaa euroa.
Finanssivalvonta on hyväksynyt GRK Infra Oyj:n suomenkielisen esitteen20.3.2025 19:00:00 EET | Tiedote
EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, KOKONAAN TAI OSITTAIN, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALLOISSA, AUSTRALIASSA, KANADASSA, HONGKONGISSA, JAPANISSA, UUDESSA-SEELANNISSA, ETELÄ-AFRIKASSA TAI SINGAPORESSA TAI MISSÄÄN MUUSSA MAASSA, JOSSA JULKISTAMINEN TAI LEVITTÄMINEN OLISI LAINVASTAISTA.
The Finnish Financial Supervisory Authority has approved GRK Infra Plc's Finnish language prospectus20.3.2025 19:00:00 EET | Press release
NOT FOR PUBLICATION, DISTRIBUTION OR RELEASE, IN WHOLE OR IN PART, DIRECTLY OR INDIRECTLY, IN OR INTO THE UNITED STATES, AUSTRALIA, CANADA, HONG KONG, JAPAN, NEW ZEALAND, SOUTH AFRICA OR SINGAPORE, OR ANY OTHER JURISDICTION IN WHICH PUBLICATION OR DISTRIBUTION WOULD BE UNLAWFUL.
GRK Infra Oyj julkistaa suunnitellun listautumisantinsa merkintähinnan ja lisätietoa sen osakkeiden listaamisesta Nasdaq Helsingin pörssilistalle20.3.2025 15:15:06 EET | Tiedote
EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, KOKONAAN TAI OSITTAIN, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALLOISSA, AUSTRALIASSA, KANADASSA, HONGKONGISSA, JAPANISSA, UUDESSA-SEELANNISSA, ETELÄ-AFRIKASSA TAI SINGAPORESSA TAI MISSÄÄN MUUSSA MAASSA, JOSSA JULKISTAMINEN TAI LEVITTÄMINEN OLISI LAINVASTAISTA.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme