GRK:n Viron tytäryhtiön toimitusjohtajaksi ja hallituksen jäseneksi on nimitetty Priit Paabo
1.4.2022 14:30:06 EEST | GRK Infra Oyj | Tiedote
Priit Paabo (MSc Civ.Eng.) on työskennellyt GRK Infra AS:n palveluksessa vuodesta vuodesta 2017 alkaen. Hänellä on monipuolinen kokemus erilaisista infrarakentamisen projektinjohto- ja laskentatehtävistä, ja hän tuntee hyvin GRK:n liiketoiminnan.
”Olen iloinen siitä, että uusi toimitusjohtaja löytyi yhtiön omasta henkilökunnasta. Priit Paabolla on hyvät valmiudet ottaa vastaan Viron liiketoiminnan luotsaaminen”, GRK:n toimitusjohtaja Juha Toimela sanoo.
GRK-konsernin Viron tytäryhtiö on vakiinnuttanut toimintansa luotettavana sopimuskumppanina. Vuonna 2013 perustetun yhtiön liikevaihto on kasvanut koko sen toiminnan ajan. Vuonna 2021 GRK Infra AS:n liikevaihto oli noin 42 miljoonaa euroa, joka tuplaantui vuoteen 2020 verrattuna. Yhtiö on kasvanut Virossa kannattavasti ja sillä on vahva tilauskanta.
”GRK on yksi johtavista infra-alan toimijoista Suomessa, mutta erityisesti Viron ja Ruotsin toimintojen merkitys GRK:lle kasvaa entisestään lähivuosina. GRK:n tavoitteena on saavuttaa yli 700 miljoonan euron liikevaihto vuoden 2025 loppuun mennessä. Haimme Viroon toimitusjohtajaa, jonka tavoitteena on kasvattaa liiketoimintaa edelleen”, Toimela kertoo.
”Olen ollut tiivisti mukana GRK:n toiminnassa usean vuoden ajan, joten on hienoa päästä johtamaan Viron liiketoimintaa. Toimimme kaikilla infrarakentamisen osa-alueilla Virossa, ja meillä on käynnissä useita mielenkiintoisia hankkeita. Olemme mukana mm. Rail Baltica -hankkeessa, uusimme parhaillaan Viron rautatieverkon turvalaitejärjestelmiä ja rakennamme Tallinnan ja Tarton välistä valtatietä moottoritieksi”, Paabo kertoo.
Lisätietoja:
Prit Paabo, toimitusjohtaja 1.4. 2022 alkaen, GRK Infra AS, +372 503 2728, priit.paabo@grk.ee
Juha Toimela, toimitusjohtaja, GRK Infra Oyj, +358 40 594 5473, juha.toimela@grk.fi
Keijo Haavikko, hallituksen jäsen, GRK Infra Oyj, puh. puh +358 50 448 5447,keijo.haavikko@grk.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha ToimelaToimitusjohtajaGRK Infra Oyj
Puh:+358 40 594 5473juha.toimela@grk.fiTietoja julkaisijasta
GRK
GRK rakentaa väyliä, teitä, raiteita ja siltoja. GRK on Suomessa, Ruotsissa ja Virossa toimiva rakennusalan konserni. Liikevaihtomme oli vuonna 2021 yli 430 miljoonaa euroa. Työllistämme noin 900 ammattilaista.
GRK-konserniin kuuluvat emoyhtiö GRK Infra Oyj:n lisäksi tytäryhtiöt GRK Road Oy ja GRK Rail Oy Suomessa, GRK Infra AB ja GRK Rail AB Ruotsissa sekä GRK Infra AS Virossa.
GRK:n ydinosaamiseen kuuluvat monipuolisten infrarakennushankkeiden toteutus, suurten hankkeiden projektinjohto sekä laaja-alainen raiderakennusosaaminen. Väylä-, taito- ympäristö- ja teollisuusrakentamisessa GRK tarjoaa kaikki tarvittavat palvelut suunnittelusta rakentamiseen ja kunnossapitoon.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta GRK Infra Oyj
GRK:lle ennätyksellinen kiinnostus kesäharjoittelijahaussa, noin 100 hakijoista palkataan30.3.2026 09:25:00 EEST | Tiedote
Infra-alan rakennusyritys GRK on saanut ennätyksellisen määrän hakemuksia kesäharjoittelupaikkoihinsa. Hakemuksia jätettiin tänä vuonna noin 1 100, mikä on noin 300 enemmän kuin edellisenä kesänä. GRK:n tavoitteena on tarjota noin 100 kesäharjoittelupaikkaa erilaisiin tehtäviin eri puolille Suomea. Tähän mennessä työsopimus on solmittu jo reilun 40 harjoittelijan kanssa, joten lisää sopimuksia tehdään kevään aikana.
GRK käynnistää sähköasemaprojektin Rovaniemellä12.3.2026 13:00:00 EET | Tiedote
GRK aloittaa sähköasemaprojektin Rovaniemellä, sillä yhtiö on allekirjoittanut sopimuksen 110/10 kV energiavaraston sähköaseman rakentamisesta Neve Oy:lle. GRK toimii hankkeessa sähköaseman päätoteuttajana. Projekti on yhtiön ensimmäinen voitettu sähköverkkorakentamisen urakka, ja se on ensimmäinen konkreettinen askel GRK:n laajentumisessa sähkönsiirto- ja sähköasemainfraan. Urakan arvo GRK:lle on noin 1,1 miljoonaa euroa.
GRK:lle jälleen uusi projekti Helsingin merenrantojen infrarakentamisessa11.3.2026 10:30:00 EET | Tiedote
GRK on aloittanut työt Helsingin Hernesaaren itärannan infrarakennusprojektissa. Urakka sisältää merenpohjan ruoppausta sekä merenalaisen tukipenkereen rakentamista. Projektin tilaajana toimii Helsingin kaupunki, ja sen arvo GRK:lle on noin 7,5 miljoonaa euroa. Hernesaaren itärannan ruoppaus- ja täyttöurakkaa koskevien töiden odotetaan valmistuvan joulukuussa 2026.
GRK sai tuplavoiton vuoden katutyömaa -kilpailussa2.10.2025 15:22:27 EEST | Tiedote
GRK sai tuplavoiton Vuoden katutyömaa -kilpailussa. Helsingin Vuoden katutyömaaksi on valittu Jätkäsaaren kannaksen silta ja Jätkäsaarenlaiturin työmaa. Espoossa vuoden katutyömaaksi on puolestaan valittu kaupunkiradan alueurakasta Kilon aseman työmaa.
GRK har fått ett nytt broprojekt i Sverige24.9.2025 13:36:19 EEST | Pressmeddelande
GRK Sverige AB kommer att bygga en ny bro i Sveriges fjällområde. Det handlar om en totalentreprenad där GRK fungerar som huvudentreprenör med ansvar för både projektering och utförande. Projektets totala värde är 86 miljoner kronor.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
