Gummerus

Gummerus julkaisee syyskuussa Hernan Diazin Pulitzer-palkitun romaanin Luotto

Jaa
Hernan Diaz on saanut arvostetun yhdysvaltalaisen Pulitzer-palkinnon rahaa ja totuutta mestarillisesti käsittelevästä romaanistaan Trust. Teos ilmestyy syyskuussa suomeksi nimellä Luotto. Käännöstyöstä vastaa palkittu suomentaja Jaakko Kankaanpää.

Viime yönä Pulitzerilla palkittu Luotto kertoo vuoden 1929 suuresta pörssiromahduksesta. Nerokkaasti kirjoitettu romaani tarkastelee perhettä, vaurautta, kunnianhimoa ja kapitalismia toisiinsa lomittuvien ja kirjallisuuden eri tyylejä edustavien tarinoiden avulla.

"Halusin tutkia vaurauden kertymistä, luokkaa ja rahaa sekä sitä, miten rahaa oikeasti tehdään", kertoo Hernan Diaz ABC Newsin haastattelussa.

Argentiinalaissyntyinen, Ruotsissa varttunut ja englanniksi kirjoittava Hernan Diaz on julkaissut kaksi romaania, jotka ovat nousseet arvostelumenestyksiksi ja saaneet monia kirjallisuuspalkintoja. Hänen teoksiaan käännetään 34 kielelle.

Hernan Diaz: Luotto
alkuteos Trust

suomentanut Jaakko Kankaanpää

Lisätietoja:

Pauliina Pietilä, tuottaja, p. 040 7792942, pauliina.pietila@gummerus.fi 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Pauliina Pietilä
Tuottaja
040 7792942
pauliina.pietila@gummerus.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Gummerus
Gummerus
PL 1000 / Käenkuja 3 A
00501 HELSINKI

*010 6836 200http://www.gummerus.fi

Gummerus

Gummerus on vuonna 1872 perustettu yleiskustantamo. Toteutamme edelleen Kaarle Jaakko Gummeruksen alkuperäistä visiota julkaista kirjallisuutta ”huviksi ja hyödyksi”. Omaperäiset ja uskaliaat kustannuspäätökset ovat aina olleet Gummeruksen toiminnan ydin. Suhtaudumme kirjallisuuteen rakastavasti ja intohimoisesti, ja meitä ohjaavat yhteiset arvot: rohkea mieli, avara katse ja vapaa sana.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Gummerus

ENNAKKOTIEDOTE: Suomalaisen Nilla Kjellsdotterin Murhia Pohjanmaalla -kirjoja myyty jo yli 390 000 kappaletta – Uutuus Ei sinun lapsesi (Gummerus) käsittelee äitiyttä9.5.2025 08:06:00 EEST | Tiedote

Pohjanmaalla asuvan bestsellerkirjailijan Nilla Kjellsdotterin Murhia pohjanmaalla -dekkareita on myyty yhteensä jo yli 390 000 kappaletta. Vaasan poliisissa työskentelevästä etsivä Mija Wadösta kertovia jännityskirjoja julkaistaan nykyään paitsi suomeksi ja ruotsiksi, myös norjaksi, tanskaksi ja viroksi. Sarjan neljäs osa, Ruotsissa alkuvuodesta julkaistu Inte ditt barn ilmestyy suomeksi 28.5. nimellä Ei sinun lapsesi (Gummerus).

ENNAKKOTIEDOTE: Rahasta puhuminen on parisuhteen hoitamista – Julia Thurénin ja Merja Mähkän Rikas, rakas, köyhä, varas – Rahanjako parisuhteessa ilmestyy 21.5.30.4.2025 11:00:31 EEST | Tiedote

Kuka maksaa ravintolalaskut tai lasten kurahaalarit, kun toinen tienaa enemmän kuin toinen? Kannattaako kaikki jakaa 50-50 -periaatteella? Miten luokkatausta näkyy parisuhteen raha-asioissa? Mikä on rahaminä tai fuck you –rahasto? Entä mitä tarkoittavat avio-oikeus ja ositus ja miten varautua eroon taloudellisesti? Julia Thurénin ja Merja Mähkän Rikas, rakas, köyhä, varas – Rahanjako parisuhteessa (Gummerus) kertoo kaiken tarpeellisen rakkaudesta ja rahasta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye