Haaga-Helialle myönnettyjen lisäaloituspaikkojen määrä ylitti odotukset
21.12.2021 11:06:40 EET | Haaga-Helia ammattikorkeakoulu | Tiedote

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu sai 65 uutta aloituspaikkaa vuonna 2022 alkaviin koulutuksiin. Lisäaloituspaikat jakautuvat siten, että 25 aloituspaikkaa kohdistuu liiketalouden tradenomi- ja 40 tietojenkäsittelyn tradenomikoulutukseen.
Haaga-Heliassa uusien aloituspaikkojen määrä tuli yllätyksenä.
Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen on linjannut yli 2 000 aloituspaikan lisäämisestä korkeakouluihin ympäri Suomea, mutta yli puolet uusista aloituspaikoista kohdennetaan osaajapulasta kärsiville terveys- ja hyvinvointialoille.
Haaga-Helian rehtori Teemu Kokko kertoo olevansa tyytyväinen päätökseen.
—On hieno huomata, että ministeri Kurvinen huomioi päätöksenteossaan myös alueelliset tarpeet. Haaga-Helian saamat aloituspaikat parantavat hieman pääkaupunkiseudulta kotoisin olevien nuorten lähtökohtaisestikin vaikeaa koulutukseen pääsyä, hän toteaa.
Ensi vuoden aloituspaikkalisäyksiä rahoitetaan muun muassa Suomen kestävän kasvun ohjelmaan sisältyvällä investoinnilla sekä korkeakoulujen valtionrahoitukseen sisältyvällä strategiaperusteisella ja harkinnanvaraisella rahoituksella.
Lopullinen lisärahoitus määräytyy toteutuneiden aloituspaikan vastaanottaneiden määrän lisäysten perusteella. Yhtenä investoinnin tärkeimpänä tavoitteena on myös lieventää koronakriisin negatiivisia vaikutuksia nopeuttamalla nuorten pääsyä korkeakouluihin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Teemu KokkoRehtori, toimitusjohtaja
Puh:050 555 1131teemu.kokko@haaga-helia.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
Ratapihantie 13
00520 HELSINKI
09 229 611http://www.haaga-helia.fi/fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
Käytännön tutustumista ammattikorkeakouluun opiskelijalta opiskelijalle – Porvoon kampus avaa ovet lukiolaisille huhtikuussa2.4.2026 11:25:44 EEST | Tiedote
Vierailujen aikana lukiolaiset tutustuvat ammattikorkeakouluopiskeluun käytännön kautta. Lukiolaisten käynti kampuksella sekä AMK-opiskelijoiden ja opettajien kohtaaminen luovat aitoja mielikuvia opiskelusta ja innostaa AMK-opintojen pariin.
Vesilentäjän kartta auttaa löytämään palvelut31.3.2026 13:04:14 EEST | Tiedote
Digitaalinen Vesilentäjän kartta näyttää vesilentämiseen soveltuvat kohteet, majoituspaikat ja palvelut. Yrittäjät ja palveluntarjoajat voivat saada palvelunsa kartalle maksutta.
Asukkaat ideoivat työpajoissa kevytyrittäjyyttä itäisen Uudenmaan saaristoon19.3.2026 11:41:42 EET | Tiedote
Saariston syke -hanke järjestää kolme avointa asukastyöpajaa, joissa innostetaan Sipoon, Porvoon ja Loviisan asukkaita elävöittämään itäisen Uudenmaan saaristoa ryhtymällä kevytyrittäjiksi.
Haaga-Helian Porvoon kampuksella käynnistyy uusi logistiikan ja kestävän liiketoiminnan koulutus12.3.2026 11:08:06 EET | Tiedote
Haaga-Helia ammattikorkeakoulun liiketalouden tradenomitutkinnossa Porvoossa käynnistyy ensi syksynä uusi logistiikan ja kestävän liiketoiminnan suuntautuminen. Suuntautuminen vahvistaa Porvoon ja Itä-Uudenmaan alueen logistiikkaosaamista ja koulutusta.
Kutsu: Haaga-Helian Porvoon kampuksella käynnistyy uusi logistiikan ja kestävän liiketoiminnan koulutus17.2.2026 10:21:29 EET | Kutsu
Haaga-Helia ammattikorkeakoulun Porvoon kampuksella käynnistyy ensi syksynä Itä-Uudenmaan yritysten tarpeiden ja toiveiden mukaan räätälöity uusi logistiikan koulutus.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

