Haaste on heitetty: nuorille entistä parempia TET-kokemuksia
9.9.2019 10:17:18 EEST | Nuorten yrittäjyys ja talous NYT | Tiedote
Peruskoulun kahdeksannella ja yhdeksännellä luokalla järjestettävä TET on koettu niin hyväksi tavaksi kasvattaa ymmärrystä työelämästä, että se on otettu käyttöön myös joissain lukioissa. Nuorten työelämätaidot kehittyvät parhaiten aidossa ympäristössä.
- TET-paikan tarjoaminen on osa sosiaalista vastuullisuutta siinä missä kesätyötkin. Työnantajilla on tuhannen taalan paikka houkutella nuori omalle alalle tarjoamalla onnistunut TET-kokemus, sanoo TATin talous- ja työelämäasiantuntija Riikka Lehtinen.
- Parempi TET-kokemus syntyy pienistä asioista. Otetaan nuori osaksi työyhteisöä, perehdytetään hänet kunnolla, annetaan mahdollisuus kysellä ja tutustua erilaisiin työtehtäviin ja urapolkuihin ja muistetaan myös antaa hänelle palautetta, Lehtinen jatkaa.
TET-jakso on ollut osa peruskoulua sen synnystä lähtien. Nyt jo nelikymppinen TET on uudistunut – nykyään nuorten on mahdollista mennä TETiin yksin tai pienellä porukalla, tekemään perustyötä tai innovoimaan ja mennä tuttuun paikkaan tai löytää uusia mahdollisuuksia esimerkiksi järjestökentältä. Ennen kaikkea nuoria kannustetaan entistä enemmän miettimään TET-paikkaa myös kesätöiden näkökulmasta.
- Nuorella on erinomainen mahdollisuus napata kesätyöpaikka TET-jaksolta. Kukapa ei haluaisi palkata kesäksi innokkaaksi ja luotettavaksi työntekijäksi osoittautunutta nuorta, joka on oppinut TETin aikana tuntemaan talon käytännöt, sanoo SOK:n henkilöstöjohtaja Susa Nikula.
TAT ja S-ryhmä haastavat yhdessä kaikki suomalaiset työnantajat tarjoamaan nuorille TET-paikkoja ja antamaan TETissä myönteisen kuvan työelämästä. Kaupan ala on perinteisesti kiinnostanut nuoria ja S-ryhmä on varmasti yksi Suomen suurimpia TET-kokemusten tarjoajia, sillä S-ryhmän toimipaikoissa työelämään tutustuu arviolta yli 10 000 nuorta vuosittain.
- Kaupan ala todella on silta työelämään, opetammehan työelämätaitoja isolle osalle suomalaisnuorista. Rooli on hyvin vastuullinen. Osana Nuori Mieli Työssä -hankettamme selvitimme, mitä odotuksia nuorilla työelämälle on, ja kannustus sekä palautteen saaminen nousivat odotuksissa selvästi esiin. Parhaimmillaan TET tsemppaakin nuorta uskomaan omiin kykyihinsä ja pohjustaa hyvän ammatillisen itsetunnon syntyä, Nikula sanoo.
TATin ja S-ryhmän kampanjan tavoitteena on varmistaa mahdollisimman monelle nuorelle hyvä kokemus työelämästä onnistuneen TET-kokemuksen avulla. Samalla nuoria halutaan kannustaa pohtimaan omaa työelämäpolkua askeleen pidemmälle ja suoriutumaan TETistä niin hyvin, että kesätyöpaikan saaminen on helpompaa. Työnantajia voi haastaa mukaan sosiaalisessa mediassa aihetunnisteella #parempiTET.
Tutustu erilaisiin TET-malleihin: kunkoululoppuu.fi/tet
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Susa Nikula
henkilöstöjohtaja, S-ryhmä
susa.nikula@sok.fi
010 76 80260
Riikka Lehtinenasiantuntija, talous- ja työelämätaidot
Puh:041 545 0800riikka.lehtinen@tat.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Talous ja nuoret TAT on valtakunnallinen vaikuttaja. Autamme nuoria kehittämään talous- ja työelämätaitoja.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Nuorten yrittäjyys ja talous NYT
Våga vara företagsam-finalen 2026: Shroomies NYT från Etu-Töölön lukio och Vaara Coaching NYT från Jyväskylä universitet går vidare till EM29.4.2026 11:59:40 EEST | Pressmeddelande
Till de bästa UF-företagen i Våga vara företagsam-finalen, som ordnades i Helsingfors 28–29.4, valdes Shroomies NYT, som tillverkar lufttorkad svampjerky, och Vaara Coaching NYT, som erbjuder coaching inom stresshantering. I finalen i Finlands största entreprenörskapstävling för unga deltog totalt 55 företag och cirka 170 unga från grundskolor, läroanstalter i andra stadiet och högskolor från hela Finland. På evenemanget belönades också teamen i tävlingen Företagshjälte, som är avsedd för elever i lågklasserna. Evenemanget ordnades av Ung företagsamhet och ekonomi NYT.
Nuorten Uskalla Yrittää -finaali 2026: EM-kilpailuihin etenevät Shroomies NYT Etu-Töölön lukiosta ja Vaara Coaching NYT Jyväskylän yliopistosta29.4.2026 11:59:40 EEST | Tiedote
Helsingissä 28.–29.4. järjestetyssä Uskalla Yrittää -finaalissa Suomen parhaiksi NYT-yrityksiksi valittiin ilmakuivattua sienijerkyä valmistava Shroomies NYT sekä stressinhallintaa tukevia valmennuksia tarjoava Vaara Coaching NYT. Suomen suurimman nuorten yrittäjyyskilpailun finaaliin osallistui yhteensä 55 yritystä ja noin 170 nuorta peruskouluista, toiselta ja korkea-asteelta eri puolilta Suomea. Tapahtumassa palkittiin myös alakoululaisten tiimit Yrityssankari-kilpailussa. Tapahtuman järjesti Nuorten yrittäjyys ja talous NYT.
Våga vara företagsam-finalen 2026: Shroomies NYT från Etu-Töölön lukio och Vaara Coaching NYT från Jyväskylä universitet går vidare till EM29.4.2026 11:52:30 EEST | Pressmeddelande
Till de bästa UF-företagen i Våga vara företagsam-finalen, som ordnades i Helsingfors 28–29.4, valdes Shroomies NYT, som tillverkar lufttorkad svampjerky, och Vaara Coaching NYT, som erbjuder coaching inom stresshantering. I finalen i Finlands största entreprenörskapstävling för unga deltog totalt 55 företag och cirka 170 unga från grundskolor, läroanstalter i andra stadiet och högskolor från hela Finland. På evenemanget belönades också teamen i tävlingen Företagshjälte, som är avsedd för elever i lågklasserna. Evenemanget ordnades av Ung företagsamhet och ekonomi NYT.
Nuorten Uskalla Yrittää -finaali 2026: EM-kilpailuihin etenevät Shroomies NYT Etu-Töölön lukiosta ja Vaara Coaching NYT Jyväskylän yliopistosta29.4.2026 11:52:30 EEST | Tiedote
Helsingissä 28.–29.4. järjestetyssä Uskalla Yrittää -finaalissa Suomen parhaiksi NYT-yrityksiksi valittiin ilmakuivattua sienijerkyä valmistava Shroomies NYT sekä stressinhallintaa tukevia valmennuksia tarjoava Vaara Coaching NYT. Suomen suurimman nuorten yrittäjyyskilpailun finaaliin osallistui yhteensä 55 yritystä ja noin 170 nuorta peruskouluista, toiselta ja korkea-asteelta eri puolilta Suomea. Tapahtumassa palkittiin myös alakoululaisten tiimit Yrityssankari-kilpailussa. Tapahtuman järjesti Nuorten yrittäjyys ja talous NYT.
Unga allt mindre benägna att söka sommarjobb – första nedgången på flera år21.4.2026 14:29:50 EEST | Pressmeddelande
Ungas intresse för att söka sommarjobb har minskat för första gången efter det ökade intresset efter pandemin, framgår av vårens enkätundersökning i NYT Ungas framtidsrapport. Enligt undersökningen som genomfördes i januari–mars 2026 planerade totalt 70 procent av de unga att söka sommarjobb, jämfört med 74 procent året innan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
