SDP EDUSKUNTA

Haatainen: Arkkiatri Pelkosen sanoissa piilee viisaus – perusterveydenhoito tarvitsee lisää henkilöstöä

Jaa

- Maailman terveyspäivä on hyvä hetki kiittää kaikkia Suomen jo nyt maailman mittakaavassa erinomaisesti toimivan terveydenhoidon parissa työskenteleviä. Teidän ammattitaitonne takaa meille muille turvallisen arjen. Samalla on kuitenkin syytä muistaa, että myös meidän terveydenhoitojärjestelmässämme on ongelmia, jotka vaativat ratkaisua, sanoo SDP:n kansanedustaja, varapuhemies Tuula Haatainen.

Ykkösaamussa lauantaina vieraillut arkkiatri Risto Pelkonen muistutti, että Suomen terveyskeskukset ovat aliresurssoituja ja siellä tehty työ käy tekijälleen usein raskaaksi. Tämän huolen perusterveydenhoidon tilasta jakaa myös SDP.

- Siksi olemmekin esittäneet tuhatta uutta hoitajaa tai lääkäriä perusterveydenhoitoon paikkaamaan syntynyttä henkilöstövajausta, parantamaan hoitoon pääsyä ja helpottamaan alalla jo työskentelevien työtaakkaa.

- Olemme siis arkkiatri Pelkosen kanssa samalla linjalla, summaa Haatainen. Hänkin esitti Ykkösaamussa uusien lääkärien palkkaamista terveyskeskuksiin. Tärkeä avaus, johon toivottavasti ensi hallituskaudella voidaan tarttua.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Rantanen toivoo malttia suuriin liikkeisiin2.6.2020 19:09:53 EESTTiedote

SDP:n kansanedustaja Piritta Rantanen on tänään surullisena seurannut uutisointia, joka koskee UPM Säynätsalon vaneritehtaan lopettamisaikeita Keski-Suomessa. - Työpaikkoja on vaarassa suuri määrä ja tämä on valtava isku tehtaan työntekijöille ja koko maakunnalle. Tässä tilanteessa toivon erityisen paljon voimia jokaiselle, jota tilanne kosketta, toteaa Rantanen. Suomalaista osaamista ja työntekijää arvostetaan tutkitusti maailmalla ja vertailuissa suomalainen työntekijä nähdään oma-aloitteisena, kekseliäänä ja kokonaisuuksia ymmärtävänä. Lisäksi Suomen toimintaympäristön vahvuutena nähdään yhteiskunnan toimivuus ja koulutuksen hyvä laatu. Nämä ovat vahvoja kilpailuetuja maailmassa. Siksi Rantanen pitää tärkeänä, että yritykset panostavat suomalaiseen teollisuuteen. Varsinkin näin koronapandemian aikaan Rantanen toivoo malttia toimijoilta. - Koronapandemiatilanteessa elämme poikkeuksellisessa ajassa, joten erityisesti nyt toivoisin malttia suurten ratkaisujen tekemiseen. Hallitus tekee

SDP:n Mäkisalo-Ropponen ja Werning: Maakunnallisten sosiaali- ja terveysjärjestöjen rahoitus turvattava2.6.2020 15:16:52 EESTTiedote

- Hallituksen valmistelema sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus etenee vahvasti ja sen tavoitteiden toteutuminen edellyttää myös järjestöjen aktiivisen roolin tunnistamista ja sidoksen vahvistamista, sanovat kansanedustajat Merja Mäkisalo-Ropponen ja Paula Werning (sd). - Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA:n rahoituksen vähentyessä on kuitenkin riskinä, että maakuntien omassa hallinnassa oleva toimintaresurssi tulee vähenemään. Tästä syystä olemme jättäneet hallitukselle kirjallisen kysymyksen maakuntien sote-järjestöjen rahoituksen turvaamisesta. Sosiaali- ja terveydenhuollon tavoitteiden toteutuminen edellyttää maakunnissa saumatonta yhteistyötä kuntien ja järjestöjen sekä muiden toimijoiden kanssa. - Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestöt muodostavat julkisille toimijoille merkittävän yhteistyökumppanin ja julkisia palveluita täydentävän tahon. Ne tuottavat Suomessa merkittävän osan erityisesti ennaltaehkäisevistä- ja kuntoutuspalveluista, Werning muistuttaa. Koro

SDP:n Eloranta: Kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden ahdinkoon koronan aikana puututtava1.6.2020 14:27:11 EESTTiedote

Kansanedustaja, sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Eeva-Johanna Eloranta (sd.) on jättänyt kirjallisen kysymyksen koskien kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden tilannetta koronan aikana. Normaalien elinkustannusten lisäksi EU- ja ETA-maiden ulkopuoliset korkeakouluopiskelijat maksavat lukukausimaksuja, jotka voivat olla jopa 18 000 euroa vuodessa. Koronakriisi on viivästyttänyt opintoja ja opintoihin kuuluvia harjoitteluja, mikä aiheuttaa lisäkustannuksia kansainvälisille opiskelijoille. Osa korkeakouluista on ottanut käyttöön apurahoja kattamaan pandemiasta johtuvia ylimääräisiä lukukausimaksuja, mutta niiden korvaamisesta ei ole olemassa kansallisen tason päätöstä. - Meidän tulee turvata koronakriisin takia vaikeutunut kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden asema Suomessa. Ulkomailta tulee Suomeen huippuosaamista, jonka pois lähteminen on tällä hetkellä koronan takia suuri uhka. Olisi hyvin valitettavaa, jos Suomi koulutuksen edelläkävijänä ja huippumaana ei pystyisi turvaamaan

SDP:n Eloranta: Alle 18-vuotiaiden rikosten uhrien esitutkinta tulee tehdä kiireellisesti29.5.2020 10:40:26 EESTTiedote

Kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta (sd.) on jättänyt kirjallisen kysymyksen koskien alaikäisten rikosten uhrien esitutkintaa. Nykyisessä esitutkintalaissa velvoitetaan poliisia suorittamaan esitutkinta kiireellisesti, kun rikoksesta epäilty on alaikäinen. Kiireellisyyttä ei kuitenkaan velvoiteta silloin, kun rikoksen uhri on alaikäinen. Tähän olisi Elorannan mielestä syytä saada korjaus. - Lain mukaan tulee esitutkinta suorittaa aina ilman tarpeetonta viivästystä. Rikoksesta epäillyn ollessa alaikäinen velvoitetaan kiireellisyyteen. Kun rikoksen uhri on alaikäinen ei laki sen sijaan velvoita kiireellisyyteen. Tämä olisi kuitenkin tärkeää alaikäisen uhrin suojelun näkökulmasta, jotta traumaattinen asia saadaan nopeasti käsiteltyä ja syntyneitä haittoja voidaan hoitaa eikä elinikäisiä vaurioita pääsisi syntymään. Aikainen puuttuminen ja ennaltaehkäisy antaisi paremmat mahdollisuudet selvitä traumaattisesta kokemuksesta, Eloranta toteaa. - Trauman käsittely on helpompaa, kun se on saatu

SDP:n Tuula Väätäinen: Parhaiten tuemme ravintoloita käyttämällä niiden palveluita29.5.2020 10:26:55 EESTTiedote

Suomen hallitus on keventämässä koronarajoituksia asteittain siten, että ravintoloiden avaaminen asiakkaille 1.6.2020 alkaen sallitaan. Asetetut rajoitustoimet ovat olleet välttämättömiä koronaepidemian leviämisen estämiseksi. Rajoitustoimilla on onnistuttu hillitsemään tehokkaasti epidemian etenemistä. Nyt Suomessa on mahdollista siirtyä vaiheeseen, jossa laajamittaisista rajoitustoimista luovutaan hallitusti. Ravintolatoiminnassa tulee edelleen noudattaa toimia, joilla pyritään estämään koronaviruksen leviämistä. - Koronaviruksen leviämisen estämistoimien vaikutukset ovat kohdistuneet erityisen voimakkaasti ravitsemisliikkeisiin. Ravintolat ovat olleet poikkeuslain nojalla suljettuna asiakkailta liki kaksi kuukautta. Nyt rajoituksia ollaan asteittain purkamassa. Hallitus auttaa ravintoloita tukemalla uudelleentyöllistämistä ja hyvittämällä liiketoiminnan rajoittamisesta aiheutuneita menetyksiä, kertoo Väätäinen. - Sulkemisen vaikutukset ravintoloiden omistajien ja työntekijöiden arke

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme