Habitare siirtyy marraskuuhun 2020
17.6.2020 11:15:00 EEST | Messukeskus | Tiedote

Kulunut kevät on mullistanut monien tapahtumajärjestäjien suunnitelmia, ja muotoilualan tapahtumat niin Suomessa kuin kansainvälisesti ovat muokanneet aikataulujaan. Syyskuulle suunniteltu, alan johtava sisustus-, design- ja huonekalutapahtuma Habitare on päätetty siirtää marraskuulle. Uusi ajankohta on 25.-29.11.2020. Siirto mahdollistaa laadukkaan tapahtumatoteutuksen ja antaa väljyyttä järjestelyaikatauluihin erityisesti näytteilleasettajina oleville yrityksille.
“Korkeatasoisen Habitaren järjestäminen vaatii meiltä ja koko toimialalta paljon valmistelua, varautumista ja suunnittelua. Muuttuneessa tilanteessa Habitaren alkuperäinen ajankohta syyskuun puolessa välissä tuntui tulevan liian vauhdikkaasti. Keskusteltuamme alan toimijoiden kanssa totesimme, että tapahtuma siirto takaa paremmat mahdollisuudet laadukkaan ja kansainvälisen tapahtuman järjestämiselle”, myyntiryhmäpäällikkö Lumia Ankkuri Messukeskuksesta toteaa.
50-vuotias Habitare tukee loppuvuoden sesonkikauppaa
50. juhlavuottaan viettävä Habitare käynnistää hyvin loppuvuoden sesonkikaupan marraskuun lopulla. Habitarea tukee myös uusi verkkototeutus, joka niin ikään esittelee ja syventää Habitaren teemoja ja sisältöä sekä esittelee näytteilleasettajia.
“Olen erittäin iloinen voidessamme järjestää tapahtuman juhlavuodelle ja tarjota kävijöille Habitaren laadukasta sisältöä”, Habitaren luova johtaja Laura Sarvilinna toteaa.
Habitaren näytteilleasettajien osallistuminen siirtyy automaattisesti uuteen ajankohtaan. Lipun ostaneille kävijöille lähetetään uusi lippu lähempänä tapahtuma-ajankohtaa, ja tarpeen mukaan lipun voi myös halutessaan käyttää muussa Messukeskuksen järjestämässä tapahtumassa syksyllä 2020.
Messu- ja Tapahtumajärjestäjät Ry:n asiakaskysely: 74 % kävijöistä haluaisi heti messuille
Tapahtumille näyttää olevan tilausta, sillä messualan tuoreessa asiakaskyselyssä 74 % vastaajista ilmoitti haluavansa tulla messuille heti, kun heitä kiinnostava tapahtuma taas järjestetään. Kesäkuun alussa tehtyyn kyselyyn vastasi yli 8 000 suomalaista. Lue tuloksista tarkemmin.
Messukeskus on tehnyt paljon työtä turvallisen messukauden avaamiseksi. Lue lisää.
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.
Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.
Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre last year brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Kevätmessut 2026 herätti kodin ja puutarhan unelmat eloon – yli 63 300 kävijää haki Messukeskuksesta inspiraatiota ja asiantuntijoiden neuvoja30.3.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin Messukeskuksen täyttänyt Kevätmessut osoitti, että suomalaisten intohimo asumisen parantamiseen, vihreään elinympäristöön ja kestävään rakentamiseen on vahvempaa kuin koskaan. Tapahtuma veti puoleensa yhdessä samaan aikaan järjestettävien Golfmessujen kanssa yli 63 300 vierailijaa, jotka pääsivät tutustumaan lähes 600 näytteilleasettajan tarjontaan sekä kokemaan ennennäkemättömän monipuolisen ohjelmakattauksen.
Vuoden lähiruokateko 2026 -palkinto myönnetään Kujalan tilalle26.3.2026 09:40:30 EET | Tiedote
Vuoden lähiruokateko -palkinto on myönnetty hailuotolaiselle Kujalan tilalle, joka yhdistää toiminnassaan luonnonlaidunlihan kasvattamisen, erilaisten jatkojalosteiden tuotannon, myynnin, elämykset ja matkailun samaan kokonaisuuteen. 5000 euron arvoinen palkinto luovutettiin Lähiruoka & luomu -messuilla Helsingin Messukeskuksessa.
Kevätmessuilla virittäydytään kevääseen torstaista alkaen – suurtapahtuma esittelee asumisen mullistukset, tekoälyn tuomat mahdollisuudet ja upean Trendikodin ja Ideapihan24.3.2026 10:54:27 EET | Tiedote
Joka vuosi yhtä odotettu Kevätmessut tuo kevään kaupunkiin ja valloittaa Helsingin Messukeskuksen torstaista sunnuntaihin 26.–29.3.2026. Suomen suurin puutarhanhoidon, mökkeilyn, rakentamisen ja sisustamisen tapahtumakokonaisuus tuo yhteen noin 500 yritystä ja esittelee kaiken tarvittavan uuteen kauteen. Kokonaisuuden täydentävät perjantaina avautuvat Golfmessut, joilla nähdään historian ensimmäiset simulaattorigolfin SM-kisat.
Helsingin MaatalousKonemessut 2026: Vuoden tärkeimmät liiketoiminnan ideointi- ja kehittämispäivät maa- ja metsätilallisille19.3.2026 10:05:24 EET | Tiedote
Koko arvoketju saman katon alla – Messukeskuksessa 8.–10.10.2026 Helsingin MaatalousKonemessut on Suomen kattavin ja tärkein maa- ja metsätalousalan sisätapahtuma. Messukeskuksen suuret sisätilat mahdollistavat joka toinen vuosi järjestettävän, koko alan kattavan ammattitapahtuman, jonne on helppo tulla kaikkialta Suomesta. Tapahtuma järjestetään 8.–10.10.2026 Helsingin Messukeskuksessa.
Minestrone Workshop suunnittelee Habitaren 2026 teemanäyttelyn19.3.2026 08:48:19 EET | Tiedote
Habitaren 2026 teemanäyttelyn suunnittelee Minestrone Workshop -kollektiivi. Yhdeksän suunnittelijan muodostama työhuone tunnetaan kokeellisesta, materiaalilähtöisestä työskentelystä sekä käsillä tekemisen kulttuurista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


