Habitaressa tutustuttiin sisustuksen ja muotoilun uusiin tuuliin – kävijät tulivat paikalle hakemaan tietoa ja inspiraatiota
11.9.2022 18:36:38 EEST | Messukeskus | Tiedote

Alustavien tietojen mukaan tapahtumassa vieraili n. 34 500 kävijää, joiden joukossa niin yleisökävijöitä kuin ammattilaisiakin. Habitare järjestettiin 7.–11.9.2022 Helsingin Messukeskusessa.
Habitareen tultiin tutustumaan uutuuksiin ja hankkimaan tietoa hankintoja varten
Habitaren kävijöille tehtyyn kyselyyn vastanneista reilu 70 % piti messukokemusta hyvänä tai erinomaisena. Kävijätutkimuksen vastausten perusteella Habitareen tultiin pääasiassa hakemaan tietoa, vinkkejä tai inspiraatiota tuleviin hankintoihin, viihtymään sekä tutustumaan uutuuksiin ja trendeihin.
Ensimmäistä kertaa Habitaressa mukana olevan huonekaluliike Veken osastolla Folk-alueella on käynyt messujen aikana kuhina.
– Ajatuksenamme oli tuoda Habitareen minimyymälä, jossa esittelemme paljon valmiita kokonaisuuksia, tarjoamme inspiraatiota sekä myymme huonekalujen lisäksi myös piensisustustavaraa, jota onkin mennyt kaupaksi erittäin hyvin. Halusimme esitellä Habitaressa ensimmäistä kertaa myös uusia kotimaisesta männystä valmistettuja tuotesarjojamme Taimi ja Havu, jotka valmistamme itse, ja kävijät ovatkin olleet niistä erittäin kiinnostuneita. Tavoitteenamme oli myös lisätä tunnettuuttamme messukävijöiden joukossa. Habitaressa olemmekin päässeet kertomaan kävijöille meistä ja siitä, että suositun verkkokaupan lisäksi palvelemme asiakkaita myös myymälöissä Rovaniemellä, Oulussa, Vantaalla ja Tampereella ja ensi keväästä eteenpäin myös Raisiossa, kertoo huonekaluliike Veken myyntijohtaja Samuel Kuusela.
Kotimaisesta puukomposiitista kylpyhuonetuotteita valmistavan Woodion tavoitteena oli lisätä tunnettuuttaan ja päästä tapaamaan kuluttajia ja alan ihmisiä.
– On ollut ilo päästä kohtaamaan ihmisiä, jotka ovat olleet meistä kiinnostuneita. Se on vahvistanut tunnetta siitä, että meidän tuotteillemme on tarvetta ja kiinnostusta ja että olemme oikealla asialla! Olemme tavoittaneet täällä oikeaa kohderyhmää: monet osastolla käyneistä ammattilaisista ovat tarjonneet antoisia keskusteluita ja uusia mahdollisuuksia yhteistyölle. Olemme päässeet tapaamaan myös useita kuluttajia, joiden suunnitelmissa Woodio on alustavasti ehkä ollut. Uusi materiaali herättää luonnollisesti paljon paitsi kiinnostusta myös kysymyksiä, joita nyt on päästy yhdessä ratkomaan, sanoo Woodion myyntijohtaja Juha-Matti Luhtasaari.
Habitare Kansainvälisen Ystävän valinta ilmiöksi
Habitaren Kansainvälinen Ystävä, arkkitehti, kuraattori, tutkija ja toimittaja Joseph Grima valitsi suosikkinsa messujen valikoimista. Grima valitsi muun muassa suosikkiosastonsa, -tuotteensa ja -materiaalinsa Habitaresta.
Parhaaksi ilmiöksi Grima valitsi Habitaren.
– Haluan nostaa esille Habitare-messut ilmiönä ja samalla antaa ulkopuolista perspektiiviä tapahtumasta. Minusta on erityisen hienoa, että Habitareen ovat tervetulleita alan ammattilaisten lisäksi myös kaikki sisustuksesta ja designista kiinnostuneet. Se onkin minusta Habitaren suurin vahvuus: kansainvälisistä tapahtumista puuttuu se tunnelma, joka Habitaressa on. Usein kansainväliset design-tapahtumat ovat valtavan suuria, jolloin kävijällä ei ole mitenkään mahdollisuutta tutustua koko tarjontaan. Habitare on helposti lähestyttävä, jolloin ihmisiin tuotteiden ja suunnitelmien takana on helppo tutustua. On harvinaista, että samassa tapahtumassa pääsevät kohtaamaan niin yritykset, loppukäyttäjät kuin suunnittelijatkin. Tarvitsemme lisää Habitareja ympäri maailman!, Grima avasi valintaansa.
Lue lisää Joseph Griman valinnoista täällä.
Habitaren teema Reimagine – Mielikuvituksen aika kehotti pohtimaan ennakkoluulottomasti, millaista tulevaisuuden asuminen ja eläminen voisi olla. Habitaressa nähtiin tänä vuonna useita näyttelyitä, joissa pääsi tutustumaan mm. nuoriin muotoilijoihin, palkittuihin tekijöihin sekä trendeihin ja yhteiskunnallisiin ilmiöihin. Habitaren perhealueella, yhdessä Muumimuseon kanssa toteutetussa Habi Kidsissä seikkailtiin muumien kanssa. Habitare-suunnittelukilpailun voittajaksi valittiin Kaisa Minkkinen työllään Origo. Lue lisää suunnittelukilpailusta täällä.
Samaan aikaan järjestettiin Kuva & Ääni -tapahtuma
Samaan aikaan Messukeskuksessa järjestettiin Kuva & Ääni -tapahtuma, joka tarjosi ideoita ja tietoa sekä uusimpia välineitä valo- ja videokuvaamiseen sekä äänen käsittelyyn ja tallentamiseen.
Kuva & Ääni -lavalla Finnfoto-palkinnon sai Joonas Mankki. Mankki on kehittänyt Kuvatilaus.fi-palvelun. Palkinnon myönsi Finnfoto – Suomen Valokuvajärjestöt ry. Mankki sai 5000 € palkinnon, jonka myönsivät Finnfoto ja Suomen Messusäätiö.
Seuraavan kerran Habitare järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 13.–17.9.2023. Habitare käynnisti Messukeskuksen vilkkaan tapahtumasyksyn. Messukeskuksessa järjestetään syksyn aikana mm. Hyvä Ikä ja Fysioterapia & Kuntoutus (28.–29.9.), FinnBuild (4.–6.10.), MaatalousKonemessut (13.–15.10.), I love me (21.–23.10.) ja Helsingin Kirjamessut (27.–30.10.).
Kuvia tapahtumasta Messukeskuksen kuvapankissa.
Lisätietoja:
Habitare, tiedottaja Marissa Rämänen, marissa.ramanen@messukeskus.com, puh. 0440467220
*Kävijätutkimus: Explori: Habitaren kävijätutkimus n=171.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marissa Rämänentiedottaja
viestintä | tapahtumat
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Pohjoismaiden muuntuvin tapahtumatalo ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.
Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskuksen tulovaikutus oli pääkaupunkiseudulle 304 miljoonaa euroa ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 4140 henkilötyövuotta vuonna 2025. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) is the most versatile event venue and meeting place in the Nordics. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.
Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre in 2025 brought in a revenue stream of 304 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 4,140 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Viini & Ruoka -messujen ohjelma on julki: luvassa tastingeja, kilpailuja ja ruokakirjojen tähtiä23.9.2026 14:26:34 EEST | Tiedote
Viini & Ruoka -tapahtumassa pääsee inspiroitumaan ruoan ja juoman maailmasta. Tapahtumassa esiintyvät rakastetut kirjailijat, kokit ja vaikuttajat, jotka esittelevät uusia ruokakirjojaan ja jakavat tarinoita reseptien takaa. Suositut tastingit ja kisat, mm Vuoden kokki ja Vuoden tarjoilija, ovat osa tapahtuman vuosittaista ohjelmaa. Viini & Ruoka -messut järjestetään 22.–25.10.2026 Helsingin Messukeskuksessa.
Helsingin Ruokamessut ja Kaupan Tila aloittaa yhteistyön23.9.2026 13:49:33 EEST | Tiedote
Helsingin Ruokamessuilla järjestetään ensimmäistä kertaa Kaupan Tilan seminaari alan ammattilaisille. Samalla ruokamessujen ammattilaisaika muuttuu. Ruoka 2027 -messut järjestetään perjantaista sunnuntaihin 2. – 4.4.2027 Helsingin Messukeskuksessa.
KUTSU FinnBuildiin: FinnBuild avataan Helsingin Messukeskuksessa 29.9.202622.9.2026 14:44:39 EEST | Kutsu
Tervetuloa Suomen suurimpaan rakennus- ja talotekniikka-alan messuille FinnBuildiin 29.9.–1.10.2026. Ohjelma tarjoaa ajankohtaisen tilannekuvan alan kehityksestä kohti kestävämpää ja tehokkaampaa toimintaa. Tapahtuman kärkiaiheisiin nousevat datakeskusrakentaminen, energiasiirtymä, tekoäly ja kasvavat vastuullisuusvaatimukset.
HELSINGIN KIRJAMESSUILLA ENNÄTYKSELLISEN LAAJA OHJELMA – TÄHTINÄ MM. ÉDOUARD LOUIS JA SANNA MARIN22.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Pohjoismaiden suurimmaksi kirjallisuustapahtumaksi kasvanut Helsingin Kirjamessut tuo Messukeskukseen 22. – 25.10.2026 jälleen yli tuhannen ohjelmanumeron runsaudensarven. Messujen teemana on tänä vuonna kieli, ja sen tiimoilta puhutaan myös paljon käännöksistä ja maailmankirjallisuudesta. Suurimmat kansainväliset tähtivieraat saapuvat Ranskasta ja Ruotsista.
MEDIAKUTSU: Vuoden nuori suunnittelija 2026 -kilpailun voittajan julkistustilaisuus tiistaina 29.9. klo 1521.9.2026 12:59:50 EEST | Kutsu
Suomen pitkäaikaisimmassa ja arvostetuimmassa vaatesuunnittelukilpailussa etsitään alan nousevia kykyjä. Kilpailun teemana oli Mikä yllätys - What a surprise. Vaatesuunnittelun opiskelijoille suunnattu kilpailu järjestettiin 32. kerran. Voittaja saa Suomen Messusäätiön lahjoittaman 5000 euron palkinnon.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

