Vaasan kaupunki - Vasa stad

Hae avustusta kulttuuritoimintaan ja ehdota vaasalaista kulttuuritekoa tammikuussa

Jaa

Yksityishenkilöt, työryhmät ja yhteisöt voivat hakea tammikuussa Vaasan kaupungin kulttuuriavustuksia. Avustusta voi hakea projektitoimintaan ja yhdistysten osalta vakiintuneeseen toimintaan. Tammikuun loppuun saakka voi ehdottaa vuoden 2021 vaasalaista kulttuuritekoa.

Kulttuuriavustusta voi hakea yksittäisiin projekteihin tai ammattimaiseen taiteelliseen työskentelyyn. Avustusta voi hakea myös kaupunkikulttuurin elävöittämiseksi, esimerkiksi kulttuuri- ja taidetapahtuman järjestämiseen Vaasassa ja sen eri kaupunginosissa.

Vaasalaiset yhteisöt ja yhdistykset voivat lisäksi hakea toiminta-avustusta vakiintuneeseen ja jatkuvaan toimintaan. Toiminta-avustus on joko yksi- tai kolmivuotinen.

–Kolmivuotinen toiminta-avustus on suunnattu ammattimaista kulttuuritoimintaa harjoittaville yhdistyksille, joilla on vahva kehittämishalu ja selkeä kehittämissuunnitelma seuraaville vuosille, kertoo vs. kulttuuri- ja kirjastotoimenjohtaja Sanna Bondas.

Avustuksella pyritään kehittämisvelvoitteen kautta tukemaan toimijan toimintaa vahvemmin eteenpäin, antamaan varmuus pidempi aikaisemmasta tuesta, korottamaan myöntösummaa sekä tiiviimpään kumppanuuteen. Taloudellisen tuen lisäksi 3-vuotisen tuen saajalle voidaan myöntää myös tilatukea.

Kaupungilla kokeiltiin yhtenäistää kaikkien avustusten haku maaliskuulle samassa yhteydessä, kun siirryttiin uuteen sähköiseen avustusjärjestelmään. Kulttuuriavustusten haku on päätetty kuitenkin palauttaa takaisin tammikuulle vuoden 2022 alussa.

–Kulttuuriavustusten hakijoille ajankohta osoittautui kuitenkin liian myöhäiseksi projektien ja toiminnan toteuttamisen sekä rahoitustiedon näkökulmasta, kertoo Sanna Bondas.

Avustusta haetaan sähköisen avustusjärjestelmän kautta: https://varaus.vaasa.fi/WebTimmi/#/26.

Vaasalaista kulttuuritekoa etsitään jälleen

Vaasan kaupunki jakaa alkuvuoden aikana jälleen Vuoden vaasalainen kulttuuriteko -palkinnon. Palkinto jaetaan vuoden 2021 toiminnasta. Kaupunkilaiset saavat ehdottaa palkinnonsaajaa 31.1.2022 mennessä.

Palkinnolla huomioidaan jonkin yksityishenkilön tai ryhmän vuonna 2021 toteuttama kulttuuriteko, joka on olemassaolollaan tai toiminnallaan kehittänyt tai monipuolistanut kaupungin kulttuurielämää.

Oman ehdotuksensa perusteluineen voi jättää 31.1.2022 mennessä sähköpostitse leena.nyqvist@vaasa.fi.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

vs. kulttuuri- ja kirjastotoimenjohtaja Sanna Bondas (Kulttuuriavustukset), p. 040 139 4048, sanna.bondas@vaasa.fi

vs. kulttuuripäällikkö Leena Nyqvist (Vuoden vaasalainen kulttuuriteko), p. 0400 668197, leena.nyqvist@vaasa.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Vaasan kaupunki - Vasa stad
Vaasan kaupunki - Vasa stad
PL / PB 3
65101 Vaasa

+358 6 325 1111http://www.vaasa.fi

Vaasan kaupunki

Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad

Hur stort koldioxidavtryck konsumtionen i kommunerna står för reddes ut för första gången – ”En mera omfattande datagrund stöder kommunernas klimatarbete”26.1.2022 11:10:48 EET | Tiedote

Vasa har rett ut de växthusgasutsläpp som orsakas av konsumtion, dvs. koldioxidavtrycket. Beräkningen gjordes som en del av projektet Kulma, där de utsläpp av växthusgaser som härrör från konsumtionen för första gången beräknades för ett stort antal finska kommuner och städer på ett sådant sätt att de är jämförbara. Utöver Vasa deltog 14 andra kommuner i projektet.

Kuntien kulutuksen hiilijalanjälki selvitettiin ensimmäistä kertaa – "Laajempi tietopohja tukee kuntien ilmastotyötä"26.1.2022 11:07:55 EET | Tiedote

Vaasa on selvittänyt kuntien ja sen asukkaiden kulutuksesta aiheutuvat kasvihuonekaasupäästöt, eli hiilijalanjäljen. Laskenta toteutettiin osana Kulma-hanketta, jossa kulutusperusteiset kasvihuonekaasupäästöt laskettiin ensimmäistä kertaa vertailukelpoisesti suurelle joukolle suomalaisia kuntia ja kaupunkeja. Vaasan lisäksi hankkeeseen osallistui 14 muuta kuntaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme