Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Hailuodon kiinteä yhteys: Valitus vesiluvasta hylättiin — rakentamisen aloittaminen mahdollista jo ensi vuonna

Jaa
Hallinto-oikeus hylkäsi Hailuodon kiinteä yhteys -hankkeen vesilupapäätöksestä tehdyn valituksen. Mikäli päätöksestä ei valiteta edelleen, rakentaminen on mahdollista aloittaa keväällä 2023.
Havainnekuva tulevasta tieyhteydestä Hailuotoon. Kuva Väylävirasto.
Havainnekuva tulevasta tieyhteydestä Hailuotoon. Kuva Väylävirasto.

Lainvoimaisen vesiluvan puuttuminen on viivästyttänyt kiinteän yhteyden toteuttamista vuosilla. Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjois-Pohjanmaan piiri valitti hankkeen vesiluvasta Vaasan hallinto-oikeuteen maaliskuussa 2020. Tuoreessa päätöksessä hallinto-oikeus hylkää valituksen. Päätöksessä muutetaan lupaehtoa, joka koskee rakentamisen jälkeisten luontovaikutusten tarkkailua vuoden 2029 jälkeen. Lupaa valvova viranomainen tekee tuolloin päätöksen seurannan jatkamisesta.

”Olemme tyytyväisiä, että hanke vihdoinkin pääsee etenemään lukuisten kaavoitus- ja tiensuunnitteluvaiheisiin liittyvien valitusprosessien jälkeen. Hanke on erittäin tärkeä liikenteen palvelutason turvaamiseksi”, toteaa liikenne- ja infrastruktuuri -vastuualueen suunnitteluyksikön päällikkö Risto Leppänen Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksesta.

Lauttaliikenne on herkkä häiriöille ja sen järjestäminen on erittäin kallista pitkällä tähtäimellä. Kiinteä yhteys parantaa Hailuodon valtakunnallista ja seudullista saavutettavuutta, mahdollistaa entistä sujuvammat henkilö- ja tavaraliikenteen yhteydet sekä luo edellytyksiä elinkeinoelämän kehittämiselle.  

Hailuodon kiinteä yhteys toteutetaan allianssimallilla. Allianssin etuna on, että vesiluvasta tehdyn valituksen käsittelyaika on voitu hyödyntää hankkeen kehitystyössä. Kehitysvaiheen työskentely käynnistettiin, kun allianssi muodostettiin keväällä 2022, ja se jatkuu edelleen. Hallinto-oikeuden päätökseen on mahdollista hakea valituslupaa Korkeimmasta hallinto-oikeudesta.

”Jatkamme meneillään olevaa kehitystyötä ja rakentamissuunnittelua. Mikäli jatkovalitusta ei tule, hankkeen toteuttamisvaiheeseen päästään siirtymään mahdollisesti keväällä 2023.”, arvioi hankkeen projektipäällikkö Terhi Honkarinta Väylävirastosta.

Yhteyden rakentamisen on arvioitu kestävän noin kolme vuotta.

Hailuodon kiinteä yhteys

Hailuotoon rakennetaan kiinteä maantieyhteys Oulun Riutunkarin ja Hailuodon Huikun välille. Kiinteä yhteys korvaa nykyisen lauttayhteyden. Kiinteän yhteyden pituus on noin 8,4 km, joka sisältää pengertieosuuden ja Huikun ja Riutun pitkät sillat. Kiinteä yhteys parantaa Hailuodon valtakunnallista ja seudullista saavutettavuutta. Yhteys mahdollistaa entistä sujuvammat yhteydet Hailuotoon suuntautuvalle henkilö- ja tavaraliikenteelle sekä paikalliselle elinkeinotoiminnalle ja laajentaa Hailuodon työssäkäyntialuetta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Hankkeen toteutuksen osalta:
Väylävirasto
Projektipäällikkö Terhi Honkarinta
p. 029 534 3754
etunimi.sukunimi@vayla.fi


Vesiluvan osalta:
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Liikenne- ja infrastruktuuri -vastuualue
Suunnitteluyksikön päällikkö Risto Leppänen
p. 0295 038 262
etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Kuvat

Havainnekuva tulevasta tieyhteydestä Hailuotoon. Kuva Väylävirasto.
Havainnekuva tulevasta tieyhteydestä Hailuotoon. Kuva Väylävirasto.
Lataa
Hailuodon kiinteä yhteys -allianssihankkeen yleiskartta. Kuva Väylävirasto.
Hailuodon kiinteä yhteys -allianssihankkeen yleiskartta. Kuva Väylävirasto.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Veteraanikatu 1
90130 Oulu

0295 038 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-pohjois-pohjanmaa

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Talouden nousu viivästynyt ja uusi globaalitalouden epävarmuus varjostaa Pohjois-Pohjanmaan elinkeinojen ja työllisyyden näkymiä29.4.2025 10:27:26 EEST | Tiedote

Pitkään kestäneen matalasuhdanteen on odotettu taittuvan kasvuksi tänä vuonna. Merkittävää talouden piristymistä ei ole vielä toteutunut, vaikka positiivisia viestejä maakunnan eri toimialoilta onkin saatu. Kansallisella tasolla moni ennustelaitos on siirtänyt tai madaltanut aiempia talouden kasvulukujaan poikkeuksellisen epävarmojen näkymien edessä. Pohjois-Pohjanmaalla odotukset loppuvuodelle ovat maltilliset ja odottavat. Selkeää talouden ja työllisyyden kasvua ennakoidaan ensi vuodelle. Nousun edellytys on, ettei USA:n vastikään aloittama tullimaksupolitiikka eskaloidu laajaksi pitkäkestoiseksi markkinahäiriöksi.

Yleisötilaisuus Rahkakurun tuulivoimahankkeen ja sähkönsiirron ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta Merijärvellä ja etäyhteydellä 27.5.202529.4.2025 08:52:05 EEST | Tiedote

Rahkakurun tuulivoimahankkeen ja siihen liittyvän sähkönsiirron YVA-menettelyä koskeva yleisötilaisuus järjestetään tiistaina 27.5.2025 klo 17–19 Merijärven Koivupuhdon koululla (Merijärventie 106, 86220 Merijärvi) ja etäyhteydellä (Teams), jonka linkki on saatavilla hankkeen verkkosivulla osoitteessa www.ymparisto.fi/rahkakurun-tuulivoima-YVA. Asiasta ovat kertomassa YVA-yhteysviranomaisen (Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus), hankevastaavan (Prokon Wind Energy Finland Oy) ja YVA-konsultin (Ecobio Oy) edustajat. Paikan päällä on kahvitarjoilu klo 16.30 alkaen. Kaikki asiasta kiinnostuneet ovat tervetulleita kuuntelemaan ja keskustelemaan. Arviointiselostus on nähtävillä 29.4.–28.6.2025 seuraavissa paikoissa: Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen aulapalvelut, Veteraanikatu 1, 90130 Oulu Merijärven kunnanvirasto, Kunnantie 1, 86220 Merijärvi Merijärven kunnankirjasto, Merijärventie 104, 86220 Merijärvi Oulaisten kaupungintalo, Oulaistenkatu 12, 86300 Oulainen Oulaisten kaupunginkirjasto, Sahanka

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye