Hakaniemi saa ensimmäisen kattoterassinsa: Bistro O mat avaa uuden ravintolan Lyyra-kortteliin
Helsingin keskustassa on ollut jo pitkään mahdollista nauttia ravintolaillallisesta tai lasillisesta kaupungin kattojen yllä, mutta Pitkänsillan toiselta puolelta kattoterassit ovat toistaiseksi puuttuneet. Nyt keskustaa ja merta pääsee tähyilemään ensimmäistä kertaa uudesta näkökulmasta, kun Bistro O mat avaa uuden ravintolan Lyyra-korttelin toimistotalon 9. kerrokseen.
”Kaikille avoin kattoterassi ja ravintola täydentävät hienosti Hakaniemen palvelutarjontaa. Alue on hyvässä nosteessa: kauppahalli on saatu jälleen auki pitkän remontin jälkeen, ja Hakaniemen ja Kallion teatterit ja kulttuuri houkuttelevat ihmisiä”, iloitsee Ylvan vuokrauspäällikkö Maija Ryynänen.
Yrittäjäpariskunta Päivi ja Marko Palovaaran pyörittämä Bistro O mat toimii ennestään Tapiolassa ja Kirkkonummella. Lyyraan aukeava ravintola on ensimmäinen laatuaan Helsingissä.
”Kohde houkutteli meidät tänne. Olemme etsineet jo pitkään sopivaa tilaa Helsingistä. Lyyra on rakennuksena hieno, ja ravintolatilan valoisuus ja upea terassi tuntuivat heti meille omalta”, iloitsee Päivi Palovaara.
Avajaiset loppukesästä, varauskalenteri auki jo juhannuksena
Uuden ravintolan keskiössä ovat rento tunnelma ja laadukkaista raaka-aineista valmistettu herkullinen ruoka. Inspiraatiota haetaan erityisesti ranskalaisesta keittiöstä. Kehuttu konsepti ja uuden ravintolan ainutlaatuinen sijainti ovat jo nyt tuoneet runsaasti kyselyitä perustajille.
”Jos kaikki etenee suunnitelmien mukaan, avajaisia on tarkoitus viettää elo-syyskuussa 2023. Yksityis- ja yritystilaisuuksia varten avaamme varauskalenterin kuitenkin jo juhannusviikolla. Terassille tulee tietenkin baari, ja suunnitelmissa on järjestää myös livemusiikki-iltoja”, Palovaara kertoo.
Lyyran Bisto O mat tulee olemaan avoinna maanantaista lauantaihin lounaasta aina iltamyöhään asti. Asiakaspaikkoja ravintolan sisätiloihin tulee noin 150.
Koko Lyyra-kortteli valmistuu vuoden 2024 alkupuolella
Lyyra-korttelin ensimmäinen osa valmistui helmikuussa. Uuden toimistotalon katutasoon avautuivat alkukesästä Ville Haapasalon georgialaista katuruokaa tarjoileva ravintola Adzika sekä Smash-hampurilaisiin ja cocktaileihin erikoistunut bistro The Cave.
Korttelin toinen osa saavutti harjakorkeuden maaliskuussa. Siltasaarenkadun toiselle puolelle tulevaan rakennukseen valmistuu vuokra-asuntoja sekä Suomen ensimmäinen Citybox-hotelli. Lisäksi tiloihin avaavat muun muassa nuudeliravintola Fat Ramen ja uusia kiinnostavia ravintolakonsepteja yhteen kokoava Urban Gourmet food court.
Lyyra-korttelin rakennuttaa Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan omistama Ylva.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maija Ryynänen
Vuokrauspäällikkö, Ylva
0400 352 357
maija.ryynanen@ylva.fi
Päivi Palovaara
Bistro O mat
050 585 8303
paivi.palovaara@bistromat.fi
Sanna PuutonenViestintä- ja markkinointipäällikkö
Puh:+358 400 489 224sanna.puutonen@ylva.fiKuvat


Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaivokatu 10 A, 3. krs, PL 1099
00101 Helsinki
Ylvan tavoitteena on ylihuomisen Helsingin rakentaminen. Liiketoimintamme keskittyvät kiinteistö- ja ravintola-alaan. Ylvan omistaa Helsingin yliopiston ylioppilaskunta. Olemme olleet jo 150 vuotta rakentamassa helsinkiläisille kaupunkia, jossa ihmiset ja ideat kohtaavat. Kannattavuus tarkoittaa meille pitkäjänteisiä päätöksiä, jotka mahdollistavat seuraavat 150 vuotta. Ainutlaatuinen taustamme edellyttää meiltä edelläkävijyyttä avoimuudessa ja vastuullisuudessa sekä sitoutumista Helsingin kehittämiseen. www.ylva.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ylva Palvelut Oy
Opiskelijoiden omistama UniCafe juhlii tänä vuonna pyöreitä: ensimmäisen opiskelijaravintolan perustamisesta 70 vuotta1.3.2023 09:06:14 EET | Tiedote
Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan ravintolaliiketoiminnan perustamisesta tulee 7. syyskuuta kuluneeksi 70 vuotta. Nykyään UniCafe on yksi Suomen merkittävimmistä opiskelijaravintolaketjuista, ja se tunnetaan erityisesti kannanotoistaan kestävän kehityksen puolesta.
Hakaniemeen valmistuvan Lyyra-korttelin ensimmäinen osa on otettu käyttöön16.2.2023 07:07:00 EET | Tiedote
Uuden rakennuksen toimisto- ja liiketilavuokralaiset muuttavat sisään kevään 2023 aikana. Tuoreisiin vuokralaisiin kuuluu muun muassa teknologiayritys IBM, joka avaa uuden pääkonttorinsa Lyyraan. Koko Lyyra-kortteli valmistuu vuoden 2024 alkupuolella.
Lounasruokailu alkaa UniCafen ensimmäisessä kokonaan vegaanisessa ravintolassa31.1.2023 07:10:00 EET | Tiedote
Kaivopihalla sijaitseva Myöhä Bar & Café aloittaa opiskelijahintaisen lounaan myynnin tiistaina 31. tammikuuta. Kaikki tarjolla oleva ruoka on täysin vegaanista.
UniCafe avaa opiskelijoille oman baarin Helsingin keskustaan2.12.2022 07:45:00 EET | Tiedote
Myöhä Café & Bar on UniCafe-ketjun ensimmäinen täysin vegaaninen ravintola. Kaivopihan uudessa siivessä entisen Suomalaisen kirjakaupan tiloissa sijaitseva ravintola avaa ovensa 7. joulukuuta 2022.
UniCafe tuo kaikkien aterioidensa hiilijalanjäljen asiakkaiden nähtäville7.11.2022 08:15:00 EET | Tiedote
Hiilijalanjälki ilmoitetaan UniCafe-ravintoloissa koko aterialle, mikä on alalla poikkeuksellista. Lisäksi Pariisin ilmastosopimuksen 1,5 asteen tavoitetta noudattavat ateriat on merkitty erikseen. Tavoitteena on viestiä radikaalin avoimesti ruoan ilmastovaikutuksista ja helpottaa näin asiakkaiden päätöksentekoa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme