Hyvinvointiala HALI ry

HALI: Kotitalousvähennyksen leikkaaminen hölmöläisten hommaa

Jaa
Pääministeri Antti Rinteen hallitus kokoontuu huomenna budjettiriiheen päättämään valtion ensi vuoden talousarviosta. Valtiovarainministeri Lintilä on todennut, ettei hallituksella ole sellaista vaihtoehtoa, jossa menolisäykset toteutuvat ja työllisyystavoite ei. Siksi budjettiriihen päätösten pitää tukea työllisyyttä.

Korkea työllisyysaste on hyvinvointivaltion edellytys. Sen merkitys korostuu jatkossa, kun työikäisten määrä supistuu ja ikääntyneiden osuus kasvaa.

Työllisyystoimia voidaan lähestyä työn kysynnän ja tarjonnan sekä työnhakijoiden ja heiltä tarvittavan osaamisen eli ns. kohtaannon kautta. Tällä hetkellä työn kysyntä on korkealla. Avointen työpaikkojen määrä suhteessa työttömiin työnhakijoihin on 2,5-kertaistunut muutamassa vuodessa. Osaavan työvoiman saatavuus on ollut yritysten ykkösongelma – myös hyvinvointialoilla - jo pitkään.

Työn kysyntä voi kuitenkin notkahtaa vahvasti laskusuhdanteessa. Silloin tarvitaan kaikkia keinoja, erityisesti yksityisen kulutuksen lisäämistä. Hallitus aikoo tehdä kulutuksen kannalta haitallisen leikkauksen kotitalousvähennykseen. Sen negatiivinen vaikutus lasketaan tuhansissa työpaikoissa. Hallituksen kaavailema ansiotuloverotuksen keventäminen on oikea toimi, mutta ei korvaa kotitalousvähennystä verokiilan kutistajana.

Kotitalousvähennyksellä on työpaikkojen ohella kasvava merkitys ikääntyneiden palveluissa. Eläkelaiset käyttävät koko vähennyksestä jo noin 40 prosenttia. Myös lapset ja lastenlapset hyödyntävät kotitalousvähennystä hankkiessaan hoivapalveluita vanhemmilleen.

Hallituksen on otettava aikalisä kotitalousvähennyksen perusteiden muuttamisessa. HALI esittää, että hallitus arvioi kotitalousvähennyksen leikkauksen vaikutukset työllisyyteen ja palveluiden saatavuuteen ennen yksioikoisen leikkauspäätöksen tekemistä.

Lisätiedot:

Ulla-Maija Rajakangas, toimitusjohtaja, p. 040 037 4164, ulla-maija.rajakangas@hyvinvointiala.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Hyvinvointiala HALI ry
Hyvinvointiala HALI ry
Eteläranta 10
00130 HELSINKI

https://www.hyvinvointiala.fi

Hyvinvointiala HALI ry edistää yksityisten sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen palveluja tuottavien yritysten ja järjestöjen toimintaedellytyksiä ja neuvottelee alan yleissitovat työehtosopimukset. HALI valvoo jäsentensä yhteisiä etuja ja neuvoo työoikeudellisissa ja elinkeinopolitiikan kysymyksissä. Sen 1560 jäsentä työllistävät 100 000 sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen ammattilaista. HALI on Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n jäsen. HALIn jäsenet tuottavat mm. vanhuspalveluita, lasten ja nuorten palveluita, lääkäripalveluita, kuntoutusta, suun terveydenhuoltoa, päihde- ja mielenterveyspalveluita sekä toimivat alan järjestötyössä. www.hyvinvointiala.fi

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hyvinvointiala HALI ry

Yritykset mukaan erikoissairaanhoidon jonojen purkuun – STM:n selvitys vaatii jatkotyötä11.1.2024 16:47:58 EET | Tiedote

Sosiaali- ja terveysministeriön asettama virkatyöryhmä julkaisi tänään ehdotuksensa sairaaloiden ja ympärivuorokautisten päivystysten porrastamisesta, työnjaosta ja yhteistyöstä. Hyvinvointiala HALI ry pitää tärkeänä terveydenhuollon työnjaon kehittämistä. Se on tärkeää erityisesti siksi, että sote-ammattilaisten saatavuus on lähivuosina yhä kriittisemmässä roolissa palvelujen varmistamisessa koko Suomessa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye