Hyvinvointiala HALI ry

HALIn Rajakangas: Hallitus ei ymmärrä päätöstensä seurauksia

Jaa
Hallitus suunnittelee rahoittavansa vanhuspalvelujen hoitajamitoituksen noston leikkaamalla sairaanhoitovakuutuksen korvauksista eli ns. Kela-korvauksista. Kela-korvaukset on luotu parantamaan kansalaisten hoitoon pääsyä ja valinnanmahdollisuuksia sekä purkamaan painetta julkisen sektorin terveydenhuollosta, muistuttaa Hyvinvointiala HALIn toimitusjohtaja Ulla-Maija Rajakangas.

Sote-uudistuksen tavoitteena on parantaa palvelujen saatavuutta, kaventaa hyvinvointi- ja terveyseroja sekä hillitä kustannusten kasvua. Kela-korvauksista leikkaaminen toimii kaikkia näitä tavoitteita vastaan. 

Kela-korvaukset ovat universaali etuus, jonka jokainen yksityisiä terveyspalveluita käyttävä saa samoin perustein tuloista riippumatta. Järjestelmä lisää tutkitusti sekä väestöryhmien välistä että alueellista yhdenvertaisuutta.

Kela-korvausten leikkaaminen kasvattaa entisestään kritisoitua kuilua palveluiden saatavuudessa eri väestöryhmien välillä. Osalla on käytössään työterveyshuoltoon liittyvä sairaudenhoito tai varaa ottaa vakuutus. Valtaosa kansalaisista jää pelkästään julkisten terveyspalveluiden varaan. Niiden saatavuus on liian usein hävettävän heikkoa, Rajakangas sanoo.
 
Hallituksen esityksen myötä pääsy julkiseen terveydenhuoltoon heikkenee entisestään. Vuonna 2018 Kela-korvausten turvin tehtiin noin 9 miljoonaa hoitokäyntiä. Jos näistä käynneistä edes murto-osa siirtyy julkisen sektorin palveluiden piiriin, tilanne muodostuu katastrofaaliseksi.

Kela-korvaus on äärimmäisen kustannustehokas julkisen talouden näkökulmasta. Esimerkiksi yli kolme miljoonaa lääkärivastaanottoa vuonna 2018 maksoivat yhteiskunnalle noin 56 miljoonaa euroa. Julkisen sektorin tuottamana kustannus olisi ollut vähintään nelinkertainen. Hallitus asettaa esityksensä myötä valtavan lisähaasteen jo nyt talousvaikeuksissa kamppaileville kunnille.

Kela-korvausten leikkaamisella hallitus vaikeuttaa entisestään sote-uudistuksen keskeisten tavoitteiden saavuttamista. Se johtaa hoidon saatavuuden heikkenemiseen hoitojonojen pidentyessä, eriarvoisuuden lisääntymiseen ja julkisen sektorin kustannusten kasvamiseen.

Eikö hallitus ymmärrä lainkaan päätöstensä syy- ja seuraussuhteita, Rajakangas ihmettelee.

Lisätiedot:
Ulla-Maija Rajakangas, toimitusjohtaja, Hyvinvointiala HALI, p. 0400 37 4164,
ulla-maija.rajakangas@hyvinvointiala.fi

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Hyvinvointiala HALI ry
Hyvinvointiala HALI ry
Eteläranta 10
00130 HELSINKI

https://www.hyvinvointiala.fi

Hyvinvointiala HALI ry edistää yksityisten sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen palveluja tuottavien yritysten ja järjestöjen toimintaedellytyksiä ja neuvottelee alan yleissitovat työehtosopimukset. HALI valvoo jäsentensä yhteisiä etuja ja neuvoo työoikeudellisissa ja elinkeinopolitiikan kysymyksissä. Sen 1560 jäsentä työllistävät 100 000 sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen ammattilaista. HALI on Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n jäsen. HALIn jäsenet tuottavat mm. vanhuspalveluita, lasten ja nuorten palveluita, lääkäripalveluita, kuntoutusta, suun terveydenhuoltoa, päihde- ja mielenterveyspalveluita sekä toimivat alan järjestötyössä. www.hyvinvointiala.fi

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hyvinvointiala HALI ry

Yritykset mukaan erikoissairaanhoidon jonojen purkuun – STM:n selvitys vaatii jatkotyötä11.1.2024 16:47:58 EET | Tiedote

Sosiaali- ja terveysministeriön asettama virkatyöryhmä julkaisi tänään ehdotuksensa sairaaloiden ja ympärivuorokautisten päivystysten porrastamisesta, työnjaosta ja yhteistyöstä. Hyvinvointiala HALI ry pitää tärkeänä terveydenhuollon työnjaon kehittämistä. Se on tärkeää erityisesti siksi, että sote-ammattilaisten saatavuus on lähivuosina yhä kriittisemmässä roolissa palvelujen varmistamisessa koko Suomessa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye