SDP EDUSKUNTA

Hallintovaliokunnan demarit: virkasuhteiden heikennykset osuvat erityisesti nuoriin naisiin

Jaa

Hallintovaliokunnan sosialidemokraatit Sirpa Paatero, Mika Kari ja Joona Räsänen pitävät hallituksen esittämiä heikennyksiä virkamieslakiin kohtuuttomina ja tasa-arvonäkökulmasta arveluttavina. Lakiesitys on jatkoa hallituksen pitkälle linjalle heikentää työehtoja. Edustajat ovat jättäneet valiokunnassa asiasta vastalauseen.

- Hallituksen esittämät muutokset koeaikaan, takaisinottovelvollisuuteen ja määräaikaisten palkkaamiseen ilman perustetta ovat vastaavia kuin työsopimuslain kohdalla. Näin ollen se kritiikki, jota esitettiin työsuhteisten kohdalla, pätee pitkälti myös virkasuhteisten kohdalla, kertoo Paatero.

- Lisäksi virkaehtoisten kohdalla esityksissä on vielä useita ongelmakohtia, joita työsuhteisten kohdalla ei ollut, Paatero jatkaa.

Esityksessä ehdotetaan virkamieslain 34 §:ssä säädetyn takaisinottovelvollisuuden kestoajan puolittamista. Tämä on merkittävä ja kohtuuton heikennys virkamiehen oikeuksiin, eikä sitä voida perustella ainoastaan sillä, että vastaava takaisinottoaika on työsopimuslaissa. Takaisinottoajan näin merkittävä lyhentäminen ei millään tavoin paranna työllisyyttä, vaan käytännössä mitätöi takaisinottovelvollisuuden merkityksen.

- On myös huomattava, että pitkäaikaistyöttömyyden riski on sitä suurempi, mitä vanhempi työttömäksi jäävä henkilö on. Takaisinottovelvollisuusajan lyhentämisellä tätä riskiä kasvatetaan entisestään, kun pitkänkin virkauran samoissa töissä tehneeltä irtisanotulta viedään mahdollisuus entiseen työhönsä, painottaa Kari.

Koeajan pidennys puolestaan saattaa johtaa ongelmiin erityisesti perhettä perustavien nuorten naisten kohdalla.

- Esityksessä ehdotetaan viranomaiselle mahdollisuutta pidentää koeaikaa, jos virkamies tai viranhaltija on ollut koeaikana poissa työstä esimerkiksii perhevapaan vuoksi. Naisvaltaisilla aloilla tasa-arvolain vastaista syrjintää raskauden ja perhevapaiden käyttämisen johdosta esiintyy jo nykyisin paljon. Koeajan pidentäminen perhevapaan vuoksi saattaa pahimmillaan lisätä näitä syrjintätilanteita, kertoo Räsänen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Werning tyytyväinen Kouvola-Kotka-Hamina rataosuuden parantamisesta18.6.2019 13:37:29 EESTTiedote

Kansanedustaja Paula Werning (sd) on tyytyväinen, että hallitus on huomioinut lisätalousarvioesityksessä Kouvola-Kotka-Hamina rataosuuden parantamisen. Hiljattain julkistetussa hallitusohjelmassa liikenneinfraan kohdistuvat panostukset nousivat selvästi esille. Kymenlaaksoon kohdistuu merkittävä raideinvestointeja jo heti hallituskauden alussa meille tärkeisiin hankkeisiin. - Tänään hallituksen ensimmäisessä lisätalousarvioinfossa tiedotettiin uusista liikenneinfran investoinneista, jotka lähtevät liikkeelle välittömästi. Kouvola - Kotka - Hamina rataosuuden parantaminen oli näissä investoinneissa mukana. Tämä tarkoittanee vihdoinkin puuttuvan kaksoisraiteen saamista. Tämä investointi on hyvin merkityksellinen, sillä Kotkan ja Kouvolan välinen ratayhteys on yksi Suomen vilkkaimpia tavaraliikenteen väyliä, Werning toteaa. Hamina - Kotkan sataman toiminnan kannalta toimiva rataosuus Kouvolaan on hyvin tärkeä. Kaksoisraiteen merkitystä ei voida vähätellä myöskään Kouvolan Rautatie- ja maa

SDP:n Väätäinen: Rinteen hallitukselta merkittävät panostukset myös Pohjois-Savoon18.6.2019 13:34:45 EESTTiedote

Rinteen hallitus esittää tänään julkistetussa vuoden 2019 2. lisätalousarviossa rahoitusta 55 miljoonaa euroa Ylivieska-Iisalmi ja Siilinjärvi-Ruokosuo rataosuuksien sähköistämiseen ja Iisalmen kolmioraiteen rakentamiseen. Radalla on runsaasti kaivosteollisuuden sekä kemian ja metsäteollisuuden tavaraliikennettä. Vuosittainen rahdin määrä radalla on ollut noin kaksi miljoonaa tonnia. Radan sähköistys lisää rautatieliikenteen kilpailukykyä Itä-Suomesta ja Kainuusta Pohjanlahden satamiin, tehostaa kuljetusketjuja ja parantaa alueen yritysten kilpailukykyä. Pohjois-Savon tarvitsee valtion panostusta elinvoiman vahvistamiseen ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin kohti uusia tavoitteita.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme