SDP EDUSKUNTA

Hallitus panostaa osatyökykyisten työllistämiseen

9.2.2021 13:50:40 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa
Pääministeri Sanna Marinin hallituksen ohjelman mukaista osatyökykyisille suunnattua työkykyohjelmaa viedään nyt kunnianhimoisesti eteenpäin. Selvityshenkilö Hannu Mäkisen tänään julkaistussa raportissa painotetaan, että osatyökykyisten ja vastaavien vaikeassa asemassa olevien ryhmien tukeminen työllistymisessä on yhteiskunnalle myös taloudellisesti edullista.
Kansanedustaja, eduskunnan työ- ja tasa-arvovaliokunnan varapuheenjohtaja Katja Taimela. (Kuva: Jukka-Pekka Flander)
Kansanedustaja, eduskunnan työ- ja tasa-arvovaliokunnan varapuheenjohtaja Katja Taimela. (Kuva: Jukka-Pekka Flander)

- On inhimillisesti katsoen hätkähdyttävää, että toimeen valtiovallan vastuun näkökulmasta on tartuttu vasta nyt. Siitä kiitos kuuluu hallitukselle ja sen työministerille Tuula Haataiselle. Selvityshenkilö Mäkisen raportin myötä meillä on nyt hyvin kunnianhimoinen väylä kohti toimivia välityömarkkinoita.

- Tiedämme, kuinka haastavaa osatyökykyisten on löytää työpaikkaa nykyisiltä työmarkkinoilta, joiden vaatimukset työntekijälle ovat kovat. Toimivat välityömarkkinat auttavat monia osatyökykyisiä työn syrjään kiinni, mutta usein välityömarkkinat tarjoavat enemmän palvelua, vaikka painopisteen pitäisi olla työ. Tässä raportin esitykset tulevat konkreettisesti auttamaan, sanoo eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Katja Taimela (sd.).

- Nyt on kuultava herkällä korvalla järjestöjä, joilla on kokemusta ja kertyneitä oppeja välityömarkkinoiden toimivuudesta. Järjestöt luovat jo nyt monin tavoin hyvinvointia asiakkailleen. Vaikkapa vanhuksille, joiden lumityöt tulevat tehdyksi, koti siivotuksi, kauppareissu hoidetuksi. Myös kiertotalouteen vaikkapa järjestöjen ylläpitämillä kirpputoreilla on iso rooli.

- On tärkeää varmistaa, että kaikille työllistäville yhteisöille tulee tasapuolinen mahdollisuus työllistämistuen saantiin, myös työllistämissetelimalli voisi tulla kyseeseen muilla kuin vaikeimmassa asemassa oleville. Lisäksi työllistämisehtojen käyttäminen julkisen sektorin ostojen ja myöntämien tukien yhteydessä voi olla sopivissa tilanteissa järkevä keino, kommentoi Taimela raportin johtopäätöksiä.

Selvityshenkilö Mäkinen esittää perustettavaksi uutta valtion omistamaa yhtiötä, joka tarjoaisi vaikeimmassa asemassa oleville osatyökykyisille sekä palveluja että työpaikkoja.

- Pidän tätä esitystä ennakkoluulottomana ajatuksena. Sen myötä voitaisiin täydentää nykyisiä järjestöjen toimintoja osatyökykyisten työllistämisessä. Samalla voitaisiin tarttua mm. syrjäytymiseen. Hallituksen kannattaa selvittää tämä ajatus perinpohjaisesti.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kansanedustaja, eduskunnan työ- ja tasa-arvovaliokunnan varapuheenjohtaja Katja Taimela. (Kuva: Jukka-Pekka Flander)
Kansanedustaja, eduskunnan työ- ja tasa-arvovaliokunnan varapuheenjohtaja Katja Taimela. (Kuva: Jukka-Pekka Flander)
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Paula Werning: Missä todellisuudessa ministeri Rydman elää? Sairaalalaskut päätyvät ulosottoon, mutta ministeri vähättelee ihmisten hätää4.11.2026 14:01:40 EET | Tiedote

Kansanedustaja Paula Werning (sd.) arvostelee kovin sanoin sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin puheita siitä, ettei raha estä ihmisiä hakeutumasta hoitoon. Werningin mukaan ministerin väitteet osoittavat hämmästyttävää vieraantumista tavallisten suomalaisten arjesta. Samaan aikaan kun Orpon hallitus on korottanut terveydenhuollon asiakasmaksuja rajusti ja valmistelee uusia korotuksia, yhä useampi suomalainen kamppailee hoitokulujensa kanssa.

SDP:n Lauri Lyly: Hallituksen esitys palkkatasa-arvosta jäi erittäin puutteelliseksi4.11.2026 11:21:45 EET | Tiedote

– Naisten ja miesten epätasa-arvoiseen palkkaukseen puuttuminen on ehdottoman tärkeää, mutta hallituksen esitys jää erittäin puutteelliseksi, koska se ei täytä edes EU:n palkka-avoimuusdirektiivin vähimmäisvaatimuksia, summaa työ- ja tasa-arvovaliokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Lauri Lyly (sd.). Valiokunnan demariryhmä esittää lakiin selkeitä korjauksia, jotka edistäisivät sukupuolten välisen palkkatasa-arvon toteutumista hallituksen esittämää tehokkaammin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye